Ero sivun ”Tynkäeduskunta” versioiden välillä

703 merkkiä lisätty ,  4 vuotta sitten
jatkoa edelliseen
(lisää tynkyydestä; määritelmä ja johdanto kokonaan uusiksi, tynkäeduskunnalla tarkoitetaan nimenomaan sisällissodan jälkeistä vajaata eduskuntaa)
(jatkoa edelliseen)
{{Lähteetön}}
[[Tiedosto:Tynkäeduskunta.jpg|thumb|375px|Tynkäeduskunta, ainoa sosiaalidemokraatti [[Matti Paasivuori]] yksinään oikealla (puhemiehestä vasemmalla). Aitiossa etummaisimpana saksalainen kenraali [[Rüdiger von der Goltz]].]]
'''Tynkäeduskunta''' oli [[Suomen sisällissota|Suomen sisällissodan]] jälkeen vuonna 1918 kokoontunut vajaalukuinen [[eduskunta]], josta puuttuivat lähes kaikki [[Suomen sosialidemokraattinen puolue|sosialidemokraattisen puolueen]] (SDP) kansanedustajat. [[Eduskuntavaalit 1917|Syksyn 1917 vaaleissa]] eduskuntaan oli valittu 92 sosialidemokraattia ja 108 [[Porvari (politiikka)|porvarillisten puolueiden]] edustajaa, joten lähes puolet eduskunnasta oli poissa. Tynkäeduskunta toimi maaliskuussa 1919 pidettyihin [[Eduskuntavaalit|seuraaviin eduskuntavaaleihin]] saakka. Suurimmillaan tynkäeduskunnan koko oli 111 kansanedustajaa.
 
== Eduskunnan kokoontuminen sisällissodan jälkeen ==
Välittömästi sisällissodan jälkeen aloitettiin oikeustoimet kaikkia kapinaan osallistuneita sosialidemokraattien kansanedustajia vastaan. [[Prokuraattori (Suomi)|Prokuraattori]] [[Immanuel Savonius]] antoi pidätysmääräyksen 56:sta kansanedustajasta, joista 43 tavoitettiin ja saatiin oikeuden eteen. Noin 40 SDP:n kansanedustajaa oli sodan lopussa paennut Suomesta ulkomaille, lähinnä [[Neuvosto-Venäjä]]lle, ainakin viisi oli joutunut jo sodan aikana valkoisten teloittamaksi ja yksi oli tehnyt itsemurhan. [[Valtiopetos|Valtiopetoksesta]] tuomitut edustajat saattoi lain mukaan erottaa eduskunnasta vasta tuomion julistamisen jälkeen, joten sitä odotellessa heidän tilalleen ei tarvinnut kutsua varaedustajia. Lisäksi varaedustajatkin olivat useimmissa tapauksissa vangittuina ja syytteessä. Suomesta poistuneita edustajia ei julistettu erotetuiksi eduskunnasta, jolloin heidän paikkojaan ei tarvinnut myöskään täyttää.<ref name)="piilonen">Juhani Piilonen: ”Sisäinen rakennustyö”, s. 160–165 teoksessa ''Itsenäistymisen vuodet 1917–1920: 3. Katse tulevaisuuteen'' (toim. Ohto Manninen). Valtionarkisto, Helsinki 1992.</ref>
 
Eduskunnan kokoontuessa ensimmäisen kerran sodan jälkeen 15. toukokuuta paikalla oli vain 98 kansanedustajaa. Sosialidemokraattien edustajista tässä vaiheessa ainoastaan [[Matti Paasivuori|Matti Paasivuoren]] katsottiin voivan jatkaa toimessaan, sillä valkoisten lehdistössä häntä oli sisällissodan aikana ylistetty (virheellisesti) lähes ainoana kapinaa vastustaneena sosialidemokraattien johtajana. Paasivuori tekikin [[välikysymys|välikysymyksen]] "erinäisten eduskunnan jäsenten vangitsemisen johdosta".<ref name="piilonen" /> Tynkäeduskunnan istunnossa tehtiin päätös viiden poissaolevan kansanedustajan vangitsemisesta, joista myöhemmin kaksi tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin. Myöhemmin yhdeksän kansanedustajaa tuomittiin vankeuteen ja heistä neljä kuoli vankilassa. Paasivuori tekikin [[välikysymys|välikysymyksen]] "erinäisten eduskunnan jäsenten vangitsemisen johdosta".
 
SDP:n kansanedustajien oikeusjuttu sai lopullisen tuomionsa [[Valtiorikosoikeus|valtiorikosylioikeudessa]] vasta joulukuussa 1918. Tämän jälkeen eduskuntaan kutsuttiin viisi varaedustajaa. Lisäksi Venäjältä palannut [[Evert Huttunen]] sai liittyä suoraan eduskuntaryhmään.<ref name="piilonen" />
 
==Tynkäeduskunnan säätämiä lakeja==
=== Armahduslait ===
 
Poliittisen tilanteen vakiinnuttua eduskunta alkoi toteuttaa armahduslakeja. Lokakuussa annettiin armahdus enintään neljän vuoden tuomion saaneille ja näin 35&nbsp;000 punavankia pääsi ehdonalaiseen vankeuteen. Myös tynkäeduskunnan koko kasvoi ja oli suurimmillaan 111 kansanedustajaa. Joulukuussa säädettiin toinen armahduslaki, jolla siirrettiin ehdonalaiseen enintään kuuden vuoden tuomion saaneet. Lisäksi senaatti rahoitti puolella miljoonalla markalla [[sotaorpo]]ja varten perustettavia [[lastenkoti|lastenkoteja]] varten.
 
== Tynkäeduskunnan loppuvaiheet ==
Marraskuun alussa 1918 [[Saksan keisarikunta|Saksan keisarikunnan]] hävittyä [[ensimmäinen maailmansota|ensimmäisen maailmansodan]] Suomen [[ulkopolitiikka|ulkopoliittinen]] saksalaissuuntaus koki haaksirikon ja marraskuun lopulla Paasikiven senaatti pyysi eroa. Tilalle nimitettiin [[Ingmanin I hallitus|Ingmanin hallitus]], jonka [[ministeri|ministereistä]] puolet oli tasavaltalaisia. Saksalaissuuntausta ja monarkiaa kannattaneen valtionhoitaja Svinhufvudin seuraajaksi tuli joulukuussa tasavallan joukkojen [[puolustusvoimien ylipäällikkö|ylipäällikkönä]] sisällissodassa toiminut [[kenraali]] [[Gustaf Mannerheim]], joka otti tavoitteekseen suhteiden normalisoinnin varsinkin maailmansodan [[eurooppa]]laisiin [[suurvalta]]voittajiin [[Britannia]]an ja [[Ranska]]an. Joulukuun puolessavälissä Friedrich Karl ilmoitti virallisesti, ettei ota vastaan hänelle kaavailtua Suomen [[kruunu (päähine)|kruunu]]a. Tammikuussa 1919 viimeisetkin sisällissodan aikana ja sen jälkeen Suomeen tulleet saksalais[[sotilas|sotilaat]] poistuivat maasta.
 
SDP:n kansanedustajien oikeusjuttu sai lopullisen tuomionsa [[Valtiorikosoikeus|valtiorikosylioikeudessa]] vasta joulukuussa 1918. Kaikki 43 syyttettyä todettiin syyllisiksi valtiopetokseen ja kapinaan tai niiden avunantoon tai valmisteluun tai niihin kehottamiseen, minkä jälkeen tynkäeduskunta julisti heidät kaikki edustajanpaikkansa menettäneiksi. Kuolleiden ja tuomittujen tilalle kutsuttiin joulukuussa yksitoista varaedustajaa, joista tosin vain viisi oli sosialidemokraatteja, sillä useissa vaalipiireissä kaikki SDP:n edellissyksyiset ehdokkaat olivat valtiopetostuomioiden vuoksi edustajantoimeen kelpaamattomia tai muuten tavoittamattomissa. Kuusi muuta varaedustajaa edustivat näiden vaalipiirien muita, porvarillisia puolueita. [[Uudenmaan vaalipiiri]]ssä SDP:n ensimmäinen varaedustaja [[Axel Åhlström]] karkasi vankileiriltä, eikä edustajaoikeutta suostuttu siirtämään eteenpäin seuraaville varamiehille ennen kuin hänet saataisiin kiinni. Lisäksi Venäjältä palannut [[Evert Huttunen]] sai liittyä suoraan SDP:n eduskuntaryhmään, joka tämän jälkeen käsitti siis seitsemän edustajaa. Tammikuun lopussa 1919 SDP:n puoluejohto kutsui kaikki edustajansa pois eduskunnasta protestina heidän kohtelulleen.<ref name="piilonen" />
 
Vuonna 1917 valitun ja 1918 alkupuoliskolla vajaalukuiseksi jääneen eduskunnanTynkäeduskunnan kausi päättyi valtionhoitaja Mannerheimin määräämien vuoden [[eduskuntavaalit 1919|1919uusien eduskuntavaalien]] jälkeen maaliskuun 1919 lopussa.
Marraskuun alussa 1918 [[Saksan keisarikunta|Saksan keisarikunnan]] hävittyä [[ensimmäinen maailmansota|ensimmäisen maailmansodan]] Suomen [[ulkopolitiikka|ulkopoliittinen]] saksalaissuuntaus koki haaksirikon ja marraskuun lopulla Paasikiven senaatti pyysi eroa. Tilalle nimitettiin [[Ingmanin I hallitus|Ingmanin hallitus]], jonka [[ministeri|ministereistä]] puolet oli tasavaltalaisia. Saksalaissuuntausta ja monarkiaa kannattaneen valtionhoitaja Svinhufvudin seuraajaksi tuli joulukuussa tasavallan joukkojen [[puolustusvoimien ylipäällikkö|ylipäällikkönä]] sisällissodassa toiminut [[kenraali]] [[Gustaf Mannerheim]], joka otti tavoitteekseen suhteiden normalisoinnin varsinkin maailmansodan [[eurooppa]]laisiin [[suurvalta]]voittajiin [[Britannia]]an ja [[Ranska]]an. Joulukuun puolessavälissä Friedrich Karl ilmoitti virallisesti, ettei ota vastaan hänelle kaavailtua Suomen [[kruunu (päähine)|kruunu]]a. Tammikuussa 1919 viimeisetkin sisällissodan aikana ja sen jälkeen Suomeen tulleet saksalais[[sotilas|sotilaat]] poistuivat maasta.
 
==Lähteet==
Vuonna 1917 valitun ja 1918 alkupuoliskolla vajaalukuiseksi jääneen eduskunnan kausi päättyi valtionhoitaja Mannerheimin määräämien vuoden [[eduskuntavaalit 1919|1919 eduskuntavaalien]] jälkeen maaliskuun lopussa.
{{Viitteet}}
 
[[Luokka:Eduskunta]]