Ero sivun ”Allofoni” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p stilisointia. |
Lisättiin "Lähteet"-osio, lähde ja viite |
||
Rivi 1:
{{lähteetön}}
'''Allofoni'''<ref name=FP/> on kielitieteellinen termi, jolla tarkoitetaan tiettyä [[foneemi]]a edustavan [[äänne]]joukon jäsentä. Esimerkiksi englannin [p] ja [pʰ] -äänteet edustavat molemmat samaa foneemia /p/. Foneemi on siis itse asiassa äännejoukko (esim. { [p], [pʰ] } ). Foneemi /p/ toteutuu [pʰ]-ääntenä sanan alussa ja [p]-äänteenä muualla (esim. /pepr/ → [pʰeɪpə̩] 'paperi'). Äänteet [p] ja [pʰ] ovat allofoneja eli kombinatorisia variantteja.
== Äännös, äänne, foneemi ==
Rivi 28:
Osa allofonisesta vaihtelusta on konventionaalista, totunnaista joskin automaattista, eli ekstrinsistä. Esimerkiksi ruotsin kielen labiaalinen puolisuppea etuvokaali ''ö'', fonologisesti /ø/, toteutuu [r]-äänteen edellä väljempänä varianttina, ts. " /ø/ → {{IPA|[œ:]}} / __ r ", muualla taas {{IPA|[ø]}}-äänteenä (esim. ''dö'' [dø:] 'kuolla', ''dör'' [dœ:r] 'kuolee'). Ruotsin {{IPA|[ø]}} ja {{IPA|[œ]}} ovat ekstrinsisiä allofoneja, sillä äidinkielinen puhuja huomaa niiden välisen äänne-eron heti, jos joku ei äännäkään tämän allofonisen säännön mukaan. Ekstrinsinen allofoninen vaihtelu on (heikossa mielessä) normatiivista. Suomen kielessä se on poikkeuksellisen vähäistä.
==
*{{Kirjaviite | Tekijä=Wiik, Kalevi | Nimeke=Fonetiikan perusteet | Julkaisupaikka=Juva | Julkaisija=WSOY kurssikirjat | Vuosi=1981 | Tunniste=ISBN 951-0-10324-1 }}
===Viitteet===
{{Viitteet|viitteet
<ref name=FP>''Fonetiikan perusteet'', s. 160.</ref>
}}
== Kirjallisuutta ==
| |||