Ero sivun ”Nisäkkäät” versioiden välillä

Dinosaurukset estivät nisäkkäitä kehittymästä kasvi- ja lihansyöjiksi sekä päiväaktiivisiksi, sillä ne hallitsivatdominoivat juuri näitä [[Ekologinen lokero|ekogisiaekologisia lokeroita]]. Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti kun dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon nopeasti koko maapallolta. Syynä oli meteoriitin iskeytyminen Maahan [[liitukausi|liitukauden]] lopulla noin 65 miljoonaa vuotta sitten, mikä muutti maapallon elinoloja niin merkittävästidramaattisesti, että dinosaurusten elinmahdollisuudet kävivät mahdottomiksi. Olojen muutos ei vaikuttanut näin suuresti vähällä ravinnolla pärjääviin ja pienempikokoisiin nisäkkäisiin. EkolokeroidenEkologisten lokeroiden tyhjentyminen tarjosi nisäkkäille mahdollisuuden täyttää nämä uudelleen. Nisäkkäät siis kasvoivat suuremmiksi, tottuivat uuteen ravintoon ja alkoivat liikkua päiväsaikaan. Tämä tarkoitti myös nopeaa [[Lajiutuminen|lajien muodostumista]]lajiutumista. Nisäkkäät ovatkin liitukauden lopun massasukupuuton jälkeen hallinneet maanpäällistä elämää. Osa nisäkkäistä alkoi sopeutua myös muuhun kuin maaelämään, kuten ilmassa eläneet varhaiset lepakot ja merielämään sopeutuneet valaat.

Nisäkkäiden nopeaa kehitystä kuvaa hyvin se, että liitukaudelta on pystytty tunnistamaan noin 21 eri nisäkäsheimoa, mutta jo paleoseenikaudella heimojen lukumäärä kasvoi 37:ään ja paleoseenin lopulla jo 86:een. Nykyisten nisäkäslahkojen kehitys alkoi eoseenikaudella, paleoseenin jälkeisenä aikakautena 55,8–33,8 miljoonaa vuotta sitten, jolta ajalta heimoja tunnetaan yhteensä 111.<ref>Thomas Stainforth Kemp, s. 250</ref><ref>Benton, s. 333</ref> Pohjois-Amerikan ja Euroopan paleoseenin fossiililöytöjen samankaltaisuuden perusteella on arveltu, että alueita yhdisti [[kannas]]maasilta, joka kulki Grönlannin ja Islannin kautta,<ref>Donald R. Prothero: After the Dinosaurs, s. 71</ref> mutta joka on sittemmin katkennut.

Nisäkkäät eivät vallanneet vapautuneita paikkojaekologisia eliöyhteisössälokeroita välittömästi, vaan kesti ilmeisen kauan ennen kuin tämä tapahtui. Syynä arvellaan olevan se, että kasveilta otti oma aikansa toipua meteoriitin iskusta. Kenotsooisen maailmankauden ilmasto oli sen alkuvaiheessa kosteaa ja lämmintä, mikä suosi trooppisten nisäkkäiden kehittymistä. Laajat metsiköt alkoivat vallata alaa, mikä vaikutti puussa elävien nisäkkäiden evoluutioon. Varhaisimmat kädelliset olivat tällaisia puussaeläjiä. Kädelliset kehittyivät noin 65 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Amerikassa tai Euroopassa, joita maasilta silloin vielä yhdisti, tai mahdollisesti jo 20 miljoonaa vuotta aiemmin. Varhaisin, noin 55 miljoonaa vuotta vanha, kädellisfossiili on kuitenkin löydetty Pohjois-Amerikasta. Kädellisten läheisimpiä sukulaisia (nykyisin elävistä) ovat [[puupäästäiset]] ja [[kaguaanit]]. Kaikilla kolmella heimolla on yhteinen kantavanhempikantaisä jyrsijöiden ja niiden läheisten sukulaisten [[jäniseläimet|jäniseläimien]] kanssa (''[[Euarchontoglires]]'').

Valaiden kehitys alkoi yhtä lailla noin 55 miljoonaa vuotta sitten samasta kantavanhemmastakantaisästä [[sorkkaeläimet|sorkkaeläinten]] kanssa. Valaiden kehitys alkoi Aasiassa eläneistä ''[[Pakicetidae]]''-lihansyöjistä, jotka muistuttivat sorkkajalallisia koiria. Nämä valaiden edeltäjät elivät silloisen [[Tethysmeri|Tethysmeren]] rannalla ja sisäkorvan rakenne todistaa ne valaiden sukulaisiksi, sillä vastaavaa rakennetta ei löydy kuin valailta. ''[[Pakicetidae]]''-esivalaiden kehitys taas oli alkanut haarasta, jonka toisesta osasta kehittyi lopulta sorkkaeläimiin kuuluva [[virtahepo]].

[[Kavioeläimet|Kavioeläinten]] kehitys erosi sorkkaeläimistä aivan paleoseenin alkuvaiheessa. [[Hevoset]] ja [[tapiirit]] kehittyivät Pohjois-Afrikassa kun taas [[sarvikuonot|sarvikuonojen]] esivanhemmatesi-isät ovat peräisin Aasiasta. Kasvillisuus oli kavioeläimille edullisempaa verrattuna sorkkaeläimiin aluksi, minkä vuoksi kavioeläimet elivät varsin runsaslajisena sorkkaeläinten kustannuksella. Tämä kuitenkin uskotaan mahdollistaneen sorkkaeläimille muista nisäkkäistä poikkeavan, kasviravintoa paremmin käsittelevän ruoansulatusjärjestelmän. Märehtijöiksi kutsut sorkkaeläimet tilanne muuttui edullisemmaksi, kun ilmasto muuttui heinäkasveja suosivammaksi. Heinät ovat hankalasti hyödynnettävää ravintoa, joten kavioeläinten lajimäärä alkoi huveta ja märehtijöiden vastaavasti kasvaa noin 20 miljoonaa vuotta sitten.

[[Petoeläimet]] (kehittyivät noin 40 mvs.) ja [[muurahaiskävyt]] kehittyivät samasta kantavanhemmastakantaisästä kavioeläinten kanssa. [[Lepakot]] ilmestyivät myöhäispaleoseenikaudella yhdessä jyrsijöiden ja kädellisten kanssa, mutta ovat keskenään erittäin kaukaista sukua.

Nisäkkäiden selkää tukee selkärangaksi kutsuttu luu, joka suojaa myös yhtä keskushermoston tärkeintä osaa eli [[selkäydin]]tä. Selkäranka koostuu [[nikama|nikamista]], joiden lukumäärä vaihtelee hieman nisäkkäiden kesken, vaikkakin suuria yhtäläisyyksiä esiintyy, joka viittaa siihen ettei nisäkkäiden aksiaalinen luuranko pääkalloa lukuun ottamatta ole muuttunut paljoakaan.<ref name="britannica"/> Kaikilla nisäkkäillä on esimerkiksi seitsemän niskanikamaa (sireenieläimillä kuusi ja laiskiaisilla kuusi tai yhdeksän). Rintanikamien lukumäärä vaihtelee suuresti. Sisäelimiä suojaavat kylkiluut ovat kiinnittyneet juuri rintanikamiin ja kehon toisella puolella ne ovat kiinnittyneet rintalastaan. Loppuja nikamia kutsutaan lanne-, risti- ja häntäluun nikamiksi. Lannenikamien lukumäärä on yleensä noin 4–7, mutta lukumäärä vaihtelee lajikohtaisesti erittäin paljon (2–21). Nisäkkäillä ole näihin nikamiin kiinnittyneitä ”kylkiluita”, kuten liskoilla. Alimpaan lannenikamaan on kiinnittynyt ristinikamien muodostama ristiluu. Häntäluiden lukumäärä taas riippuu onko nisäkkäällä häntää ja kuinka pitkä se on (5–50). Vaikka esimerkiksi ihmisellä ei olekaan häntää, on sillä surkastunut häntäluu muistuttamassa sen hännällisistä esivanhemmistaesi-isistä.<ref name="britannica"/>