Ero sivun ”Kettuki” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Uusi sivu: Kettuki
(ei mitään eroa)

Versio 6. tammikuuta 2017 kello 14.09

Kettuki on valtakunnallinen toimija erityistaiteen alalla. Vuonna 2002 perustetun Kettuki ry:n (vuoteen 2016 saakka Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry[1]) toiminnan tavoitteena on tehdä kehitysvammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taidetta tunnetuksi ja kohottaa taiteenalan arvostusta. Kettukin tekee työtä parantaakseen erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden mahdollisuuksia kuvataiteen opiskelussa, harrastamisessa ja taiteen ammattimaisessa harjoittamisessa. Toiminnan keskeisenä tavoitteena on auttaa erityistä tukea tarvitsevia taiteilijoita ja taiteen tekijöitä yhdenvertaiseen asemaan muiden taiteilijoiden kanssa.[2]

Toiminta

Kettuki ylläpitää maanlaajuista erityistaidetoimijoiden verkostoa[3], antaa asiantuntija-apua, toimii tietopankkina ja tiedottaa alan tapahtumista maanlaajuisesti. Lisäksi Kettuki pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan päättäjiin ja viranomaistahoihin sekä kustantaa erityistaidetoimintaan liittyviä julkaisuja.[4] Kettuki valitsee vuosittain Vuoden taiteilijan sekä myöntää Taideteko -palkinnon ansioituneelle henkilölle tai yhteisölle, joka on toiminnallaan edistänyt erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taidetta ja kulttuuria.

Kettukin toimisto sijaitsee Hämeenlinnassa, missä Kettuki järjestää taidetoimintaa erilaisten kurssien muodossa.[5] Kettuki ry on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriön avustusta vuodesta 2008 lähtien.

Kansainvälinen toiminta

Kettuki pyrkii tekemään suomalaista erityistaidetoimintaa tunnetuksi myös maamme rajojen ulkopuolella.[6] Kettuki tekee kansainvälistä yhteistyötä erilaisten projektien ja hankkeiden muodossa ja on jäsenenä European Outsider Art Association (EOA) -verkostossa.[7]

Kettuki hallinnoi pohjoismaista Nordic Outsider Art -yhteistyöhanketta, joka rakentuu viiden pohjoismaisen outsider-taiteen toimijan yhteistyölle. NOA-verkoston tavoitteena on vahvistaa toimijoiden välistä yhteistyötä ja kehittää yhteistoiminnallisesti innovatiivisia ja laadukkaita menetelmiä erityistaidetaidestudioiden toimintaan. NOA-projektia rahoittavat Pohjoismainen kulttuurirahasto ja Pohjoismainen kulttuuripiste. [8]

  1. http://kettuki.fi/news/90/89/Kettukin-virallinen-nimi-lyheni
  2. http://kettuki.fi/uploads/files/KETTUKIN_strategia_asiakirja_A5_web.pdf
  3. http://www.kettuki.fi/verkosto/valtakunnallinen-yhteistyoe
  4. http://kettuki.fi/
  5. http://kettuki.fi/taidetoiminta/taidekurssit
  6. http://www.kettuki.fi/verkosto/kansainvaelinen-yhteistyoe
  7. http://www.outsiderartassociation.eu/index.php?option=com_content&view=article&id=34
  8. http://www.kettuki.fi/news/74/67/NOA-Nordic-Outsider-Art-vahvistaa-yhteyksi%C3%A4-pohjoismaisten-outsider-taiteen-toimijoiden-v%C3%A4lill%C3%A4