Ero sivun ”Leninin testamentti” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→Kirjeen aitous: - selvyyden vuoksi sanotaan tämäkin |
vielä myöhemmistä vaiheista |
||
Rivi 26:
Leninin kuoltua Trotski tyytyi passiivisen sovittelijan rooliin ja oli parhaimmillaankin marginaalisessa oppositiossa Stalinin, Kamenevin ja Zinovjevin muodostamaa troikkaa vastaan. Trotski ei noussut haastamaan valtaansa kasvattanutta Stalinia eikä käyttänyt hyväkseen Leninin kirjettä, jolla olisi voinut hyökätä Stalinin auktoriteettia vastaan. Päivää ennen edustajakokouksen alkua, 24. toukokuuta 1924, Zinovjev ja Kamenev kutsuivat koolle 57 puoluejohtajaa epäviralliseen kokoukseen eli ”vanhimpain neuvostoon” ja ajoivat siellä läpi päätöksen, että Leninin testamenttia ei julkistettaisikaan edustajakokouksessa eikä missään muuallaakaan. Trotski ja Krupskaja vastustivat päätöstä, mutta noudattivat sitä edustajakokouksessa eivätkä tuoneet testamentin olemassaoloa esiin. Kirjeen sisältö kyllä selostettiin edustajakokoukseen saapuneille delegaatioille suljetuissa tapaamisissa, jokaiselle erikseen, mutta edustajia kiellettiin kertomasta siitä julkisesti ja heitä kehotettiin samalla tukemaan Stalinin uudelleenvalintaa. Stalin valittiinkin puoluekokouksessa uudelleen puolueen pääsihteeriksi Leninin suosituksen vastaisesti.
Neuvostoliiton ulkopuolella tieto Leninin testamentista mainittiin ensimmäisen kerran [[Menševikit|menševikkien]] [[Pariisi]]ssa julkaisemassa ''Sotsialistitšeski Vestnik'' -lehdessä heinäkuussa 1924. Varsinaisesti sen sisällön toi läntisen maailman tietoon amerikkalainen kirjailija, runoilija ja poliittisesti vasemmalle kallistunut aktivisti [[Max Eastman]] vuonna 1925 julkaisemassaan kirjassa ''Since Lenin Died''. Puoluekurin avulla Trotski pakotettiin kirjoittamaan länsimaisissa vasemmistolehdissä julkaistu vastine, jossa Eastmanin kirja tuomittiin vastavallankumouksellisena ja Leninin sanottiin jättäneen jälkeensä vain vähämerkityksisiä salaisia ohjeita eikä mitään julkisuuteen tarkoitettua testamenttia. Eastman julkaisi Leninin testamentin kokonaisuudessaan ''[[New York Times]]'' -lehdessä 18. lokakuuta 1926, jolloin se synnytti kansainvälisen sensaation. Eastman alkoi myöhemmin vastustaa kommunismia petyttyään Stalinin Neuvostoliittoon.
[[Yhdistynyt oppositio|Puolueoppositio]] pakotti Stalinin lukemaan Leninin testamentin ääneen kommunistisen puolueen keskuskomitean suljetussa istunnossa heinäkuussa 1926, mutta Stalin onnistui kääntämään sen edukseen korostamalla, että Lenin oli arvostellut Trotskia, Zinovjevia ja Kamenevia vanhoista linjavirheistä, mutta häntä (Stalinia) vain sopimattomasta luonteesta. Stalin lupasi, että seuraava puoluekokous voisi päättää testamentin julkaisemisesta. Joulukuussa 1927 kokoontunut 15. puoluekokous päätti julkaista kaikki Leninin viimeisinä vuosinaan sanelemat tekstit, mutta Leninin testamentti jätettiinkin pois julkaisusarjasta. Sitä painettiin erillisenä lehtisenä rajoitettu painos luotettavimmille puolueen jäsenille, mutta ei tiedetä ketkä saivat lopulta nähdä sen. Stalinin aikana Neuvostoliitossa pidätettiin tuhansia ihmisiä, jotka yrittivät levittää testamentin kopioita laajemmalle lukijakunnalle.
Neuvostoliitossa Leninin testamentista saatiin tietää laajemmin vasta Stalinin kuolemaa seuranneen [[suojasää]]n aikoihin, kun [[Nikita Hruštšov]] tuomitsi Stalinin rikokset [[Salainen puhe|puheessaan puoluekokoukselle]] vuonna 1956.<ref>{{Verkkoviite|osoite = http://news.bbc.co.uk/onthisday/hi/dates/stories/february/25/newsid_2703000/2703581.stm|nimeke = 1956: Khrushchev lashes out at Stalin|julkaisu = BBC|julkaisija = |viitattu = 22.10.2015|tekijä = |ajankohta = }}</ref>
Rivi 34 ⟶ 36:
==Lähteet==
*Stephen Kotkin: ''Stalin – Volume I: Paradoxes of Power, 1878–1928'', s. 473, 488–494, 498–501, 527, 546–548, 553, 572–573, 605–609, 614, 654, 825, 835, 846. Penguin Books 2014.
*{{Kirjaviite|Tekijä = Pursiainen, Christer|Nimeke = Trotski|Sivu = 7–35|Julkaisija = Gummerus|Vuosi = 2012|Luku = Leninin testamentti|Isbn = P9789512090204}}
| |||