Ero sivun ”Kummitus” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Merkkaus:  seulottavat 
Rivi 12:
Haamut kuvataan usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].
 
Ihmisten lisäksi kerrotaan eläimien ja j.
Ihmisten lisäksi kerrotaan eläimien ja jopa esineiden ja asioiden kummittelevan. On esimerkiksi varsin paljon tarinoita kummitustaloista ja -[[Aavelaiva|laivoista]] miehistöineen. Kummitustaloksi sanotaan sekä rakennusta, jossa on kummituksia että rakennusta, joka itse kummittelee. Tarinan mukaan eräästä linnasta puretun lattian sanottiin joskus näkyvän katonrajassa, jossa se ennen oli sijainnut. Kuuluisin esimerkki kummituslaivasta lienee [[Lentävä hollantilainen|Lentävä Hollantilainen]].
n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].n usein läpinäkyvinä, [[varjo]]maisina, [[sumu]]maisina tai [[luuranko]]ina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan [[Ektoplasma (parapsykologia)|ektoplasmaa]].
 
Kummituksiin kohdistuu niihin uskovissa kansoissa ja yksilöissä pelkoa. On myös tarinoita kummituksista, jotka ovat varoittaneet ihmistä tai pelastaneet ihmisen, ja jotka eivät vahingoita ihmisiä. Monia aaveisiin liittyviä [[kauhuelokuva|kauhuelokuviakin]] on tehty.