Ero sivun ”Tromssa” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
pEi muokkausyhteenvetoa
Rivi 85:
Tromssa on Norjan 8. suurin kaupunki. Se on myös [[Pohjoismaat|Pohjoismaiden]] suurin [[Pohjoinen napapiiri|napapiiri]]n pohjoispuolella oleva kaupunki. Kaupunki sijaitsee 70° pohjoista leveyttä. Se on myös Pohjois-Norjan ja [[Tromssan lääni]]n pääkaupunki. Kaupungin keskusta sijaitsee Tromssan saarella, joka on noin 12 kilometriä pitkä ja kaksi kilometriä leveä.
 
Tromssa on kalastuksen ja merenkulun keskus. Kaupungista on kehittynyt myös arktisen alueen tutkimuksen keskus sekä perus- että soveltavan tutkimuksen suhteen. Yliopiston lisäksi kaupungissa on arktiseen tutkimukseen keskittyvä Fram-keskus, jossa on noin parikymmentä eri tutkimuslaitosta, kuten Norjan merentutkimuslaitos ja [[Norjan Polaari-instituutti|Polaari-instituutti]]. Tutkimuksen painopistealueita ovat Barentsin meri ja Pohjoinen Jäämeri, erityisesti kalatalous ja ilmastonmuutoksen vaikutukset. Lisäksi on useita satelliittipalveluihin keskittyvää yritystä ja ympäristö ja öljyalanyrityksiä palvelevia konsulttiyrityksiä. Tromssa isännöi myös Arktisen neuvoston sihteeristöä joka on pysyvästi Tromssassa vuodesta 2013 alkaen.
 
Huolimatta pohjoisesta sijainnistaan Tromssan seudulla vallitsee [[Golfvirta|Golfvirran]] ansiosta leuto rannikkoilmasto. Kesällä [[lämpötila]] vaihtelee 5–28 °C välillä. Talven pakkasennätys Tromssassa on vain −18 °C, keskilämpötila tammikuussa on −4 °C.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Tromssa