Ero sivun ”Kai Korte” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 19:
Urallaan oikeusministeriössä Korte toimi nuorempana hallitussihteerinä 1956–1958, vanhempana hallitussihteerinä 1955–1956 (vt.) ja 1958–1960, hallitusneuvoksena 1960–1974, lainvalmisteluosaston päällikkönä 1964–1971 ja kansliapäällikkönä 1971–1982. Vuosina 1955–1956 hän työskenteli sihteerinä professori [[Veli Merikoski|Veli Merikosken]] johtamassa komiteassa, jonka tehtävänä oli valmistella Neuvostoliiton Suomelle palauttamaa [[Porkkalan vuokra-alue]]tta koskevaa lainsäädäntöä.
Korte nimitettiin oikeuskansleriksi vuonna 1982. Oikeuskanslerin virassa Korte piti korkeaa profiilia ja hänet tunnettiin tarmokkaana ja värikkäänä: hän ei hyväksynyt ensinkään ns. ''hyväveli'' -käytäntöä vaan rikoksiin syyllistyneet korkeatkin virkamiehet tuomittiin tiukasti lain kirjaimen mukaan ja jos suinkin mahdollista, liukuvan rangaistusasteikon yläpäätä käyttäen. Tästä syntyi sanonta: ''"kurittaa kuin Kai Korte rötösherroja"''{{Lähde}}. Erityisen näkyväksi Kortteen rooli tuli ns. [[metrojupakka|Helsingin metrojupakan]] ja [[Noppa-juttu|Noppa-jutun]] yhteydessä{{Lähde}}. Kun Korte puolusti julkisuudessa syyttäjien jyrkkiä toimia, hänen välinsä presidentti [[Mauno Koivisto]]n kanssa kiristyivät. Koivisto harkitsi jopa Kortteen asettamista syytteeseen virkatehtävien vakavasta laiminlyönnistä.<ref>Esko Rekola: ''Viran puolesta'', s. 316. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1998.</ref> Vuonna 1986 Korte jäi eläkkeelle. Eläkkeellä ollessaan hän kirjoitti muutamien vuosien ajan [[kolumni|kolumneja]] [[Aamulehti|Aamulehteen]]. Hän julkaisi muistelmateoksen ''Ministerit tulivat ja menivät'' vuonna 1992.
Vuonna 1973 presidentti Urho Kekkonen kutsui Kortteen erityisavustajakseen [[Zavidovo-vuoto|Zavidovo-jutun]] selvittelyyn. Korte toimi [[Julkisen sanan neuvosto]]n puheenjohtajana vuodet 1975−1978.
| |||