Ero sivun ”Mike Marsh” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Envy (keskustelu | muokkaukset)
p kappalejakoa
Rivi 12:
== Ura ==
 
Marsh aloitti yleisurheilun lukiossa ja hän menestyi Yhdysvaltain kansallisen tason kilpailuissa, mutta häntä ei kuitenkaan valittu kansainvälisiin kilpailuihin kuin vasta vuonna [[1991]], jolloin hän oli mukana Yhdysvaltain pikaviestijoukkueessa [[yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut 1991|yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa]]. Hän juoksi alkuerissä, mutta ei ollut mukana finaalissa, jonka Yhdysvallat voitti. Seuraavana vuonna Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa Marsh juoksi sadalla metrillä ajan 9,93 s 0,6 metrin vastatuuleen, mutta oli vasta neljäs, eikä häntä valittu joukkueeseen. 200 metrillä hän sen sijaan sijoittui toiseksi [[Michael Johnson (juoksija)|Michael Johnsonin]]in jälkeen ja sai olympiapaikan.
 
Barcelonassa Marsh yllätti 200 metrin välieräjuoksussa, jonka hän voitti ylivoimaisesti ajalla 19,73 s jääden vain sadaosan maailmanennätyksestä. Juoksun tekee erityisen merkittäväksi se, että Marsh löysäsi 10 metriä ennen maalia. Odotukset finaaliin olivat kovat, mutta Marsh ei pystynyt rikkomaan maailmanennätystä. Kuitenkin hän voitti kilpailun ja oli mukana YYhdysvaltain joukkueessa, joka teki 4 × 100 m maailmanennätyksen sjalla 37,40 s.