Ero sivun ”William Randolph Hearst” versioiden välillä

p
kh, w, -w wuosiluvuista
p (kh, w, -w wuosiluvuista)
1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Hearst laajensi lehtitaloaan voimakkaasti ja perusti uusia julkaisuja. 1920-luvun puolivälissä hän omisti kaikkiaan 28 sanomalehteä, San Franciscon ja New Yorkin lisäksi muun muassa [[Washington (DC)|Washingtonissa]], [[Boston]]issa, [[Atlanta]]ssa, [[Chicago]]ssa, [[Detroit]]issa, [[Los Angeles]]issa ja [[Seattle]]ssa. New Yorkissa Hearst julkaisi Morning Journalinsa lisäksi sensaatiolehti ''New York Daily Mirroria'' ja aikakauslehti ''[[Cosmopolitan (lehti)|Cosmopolitania]]''. Hearst omisti myös lehtiään varten perustamansa kansainvälisen uutistoimiston ''International News Servicen'', elokuvayhtiö ''[[Cosmopolitan Productions]]in'' ja sarjakuvasyndikaatti ''[[King Features Syndicate]]n''. Lisäksi hänen omistuksiinsa kuului perintönä isä George Hearstilta tuhansia hehtaareja maata, tukkimetsiä ja kaivoksia Kaliforniassa ja Meksikossa.
 
Hearstin populistinen tyyli ja sensaationmetsästys toivat hänelle valtavaa menestystä, mutta saivat myös osakseen kitkerää kritiikkiä niiltä, jotka katsoivat edustavansa vakavaa journalismia. [[Upton Sinclair]] syytti [[vuonna 1919]], että Hearstin lehdissä "lietsotaan”lietsotaan tietoisesti häpeällisiä valheita"valheita” valtioiden ajamiseksi sotaan keskenään (viittaus Yhdysvaltain-Espanjan sotaan). Sinclair väitti myös, että Hearstin "uutistoimistossa"”uutistoimistossa” vain kirjoitetaan uudestaan muiden lehtien uutisia ja pannaan ne olemattomien [[Kirjeenvaihtaja|ulkomaankirjeenvaihtajien]] nimiin.
 
William Randolph Hearst jätti pysyviä jälkiä lehdistöhistorian lisäksi myös sarjakuvan historiaan. Jo New York Daily Newsin aikana hänen näkyvimpiä tekojaan oli ''[[The Yellow Kid]]'' -sarjakuvan anastaminen kilpailevalta lehdeltä. [[Vuonna 1915]] Hearst perusti sarjakuvasyndikaatti [[King Features SyndicatenSyndicate]]n, jonka parissa hän työskenteli kuolemaansa asti. Hän myös tuki sarjakuvia, jotka eivät menestyneet taloudellisesti. Kuuluisin esimerkki tästä on [[George Herriman]]in surrealistinen sarjakuva ''[[Krazy Kat]]'', joka menestyi huonosti mutta pysyi Hearstin lehdissä, koska tämä itse piti siitä; myöhemmin Krazy Kat on luokiteltu yhdeksi sanomalehtisarjakuvan suurimmista klassikoista.
 
Uransa nousevina vuosina Hearst oli aktiivinen ja kunnianhimoinen demokraattipoliitikko. Hän istui kaksi kautta ([[1903]]–[[1907]]1903–1907) Yhdysvaltain edustajainhuoneessa ja yritti moneen otteeseen päästä korkeisiin virkoihin: [[vuosina 1905]] ja [[1909]] New Yorkin kaupungin pormestariksi, [[1906]] New Yorkin osavaltion kuvernööriksi.
 
==Yksityiselämä==
Hearst Castle oli 1920- ja 30-luvuilla yksi Hollywoodin ja koko Yhdysvaltojen seurapiirielämän keskuksia. Hearstin linnaan saivat kutsuja valkokankaan kirkkaimmat elokuvatähdet, kuten Charles Chaplin, [[Cary Grant]] ja [[Marxin veljekset]], sekä myös suurmiehet ja poliitikot, kuten Yhdysvaltain presidentti [[Calvin Coolidge]] ja Britannian tuleva pääministeri [[Winston Churchill]]. Vieraat saapuivat joko lentäen Hearst Castlen omalle lentokentälle tai rautateitse Hearstin yksityisellä junalla.
 
40-vuotias William Randolph Hearst nai [[vuonna 1903]] Millicent Willsonin, 21-vuotiaan kuorotytönrevyytytön New Yorkista. Pariskunta sai yhdessä viisi poikaa. Runsaan kymmenen vuoden avioliiton jälkeen Hearst aloitti rakkaussuhteen itseään 34 vuotta nuoremman näyttelijätär [[Marion Davies]]in kanssa. Vuodesta [[1919]] Hearst ja Davies asuivat ajoittain avoimesti yhdessä, ja 1920-luvun puolivälissä Millicent Hearst jätti miehensä pysyvästi; Hearstit eivät kuitenkaan koskaan ottaneet virallista avioeroa. W. R. Hearst yritti lähes pakkomielteisesti luoda rakastajattarelleen uraa filmitähtenä: Cosmopolitan Pictures -yhtiö perustettiin vain Marion Daviesin elokuvia tuottamaan, ja kaikissa Hearstin lehdissä mainostettiin näyttävästi Daviesia. Tällä on kuitenkin arveltu olleen vain negatiivista vaikutusta Daviesin uraan, koska hänen kohusuhteensa Hearstin kanssa jätti varjoonsa hänen uransa näyttelijänä.
 
==Romahdus==
 
Vuoden [[1928]] pörssiromahdus ja 1930-luvun suuri lama tuhosivat Hearstin lehdistöimperiumin. On arveltu, että valtavalla vauhdilla rakennettu sanomalehtien ketju ei koskaan olisi tullut omillaan toimeen, ja että kaivoksista, maanviljelystä ja metsäteollisuudesta saadut varat pitivät myös lehdistöpuolta pystyssä. Lama horjutti pahasti Hearstin lehtiä, eikä ahdinkoa parantanut niiden kustantajan poliittinen asenne: 1930-luvun ensimmäisinä vuosina Hearst oli [[Franklin D. Roosevelt]]in ja [[New Deal]] -politiikan kannattaja, mutta kääntyi [[vuonna 1935]] suosittua Rooseveltia vastaan ja julkaisi New Dealia vastaan suunnattua raivopäistä kritiikkiä kaikissa lehdissään.
 
Lopulta [[vuonna 1936]] Hearst-yhtymä joutui oikeuden päätöksellä yrityssaneeraukseen, jossa sanomalehtiä ja muita sen omistuksia lakkautettiin tai myytiin pois. Hearst itse menetti aiemman, lähes rajattoman määräysvallan yhtiöihinsä ja muuttui tavalliseksi johtajaksi jonka oli toteutettava ulkopuolisia käskyjä. Hearst Corporation jatkoi kuitenkin toimintaansa, ja William Randolph Hearst työskenteli yhtymässä kuolemaansa vuonna [[1951]] asti.
 
==Citizen Kane==
 
[[Orson Welles]]in elokuva ''[[Citizen Kane]]'' ([[1941]]) on kenties se asia, josta William Randolph Hearst nykyään parhaiten muistetaan. Wellesin elokuvan pääosassa on lehtikuningas Charles Foster Kane, joka on vain heikosti naamioitu kopio W. R. Hearstista: Kane on kaivosmiljonäärin perijä joka aloittaa uran sanomalehtimiehenä, lietsoo Yhdysvaltain-Espanjan-sotaa kasvattaakseen lehtiensä levikkiä, epäonnistuu pyrkimyksissään päästä politiikkaan, rakentaa itselleen valtavan Xanadu-linnan ja yrittää pakkomielteisesti tehdä lahjattomasta rakastajattarestaan suurta oopperalaulajaa. Väitetään jopa, että elokuvan kuuluisa avainsana ''Rosebud'' ("Ruusunnuppu") olisi hellittelynimi, jota Hearst käytti Marion Daviesin intiimeistä osista.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.theguardian.com/unsolvedmysteries/story/0,,1155656,00.html | Nimeke = The mystery of Rosebud - explanation | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = The Guardian | Viitattu = 23.6.2016 }}</ref>
 
Hearst raivostui elokuvasta ja yritti kaikin tavoin estää sen valmistumista. Hän tarjosi elokuvayhtiö RKO:lle 842&nbsp;000 dollaria Citizen Kanen kaikkien kopioiden tuhoamisesta. Kun tämä ei onnistunut, Hearst pyrki tuhoamaan elokuvan taloudellisesti: hän kielsi omistuksiinsa kuuluvia lehtiä arvostelemasta tai edes mainitsemasta elokuvaa, ja esti vaikutusvallallaan monia elokuvateatteriketjuja esittämästä sitä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.history.com/this-day-in-history/william-randolph-hearst-stops-citizen-kane-ads | Nimeke = William Randolph Hearst stops Citizen Kane ads | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = This Day In History | Viitattu = 23.6.2016 }}</ref> Citizen Kane menestyikin huonosti, mikä johti hankaluuksiin Orson Wellesin myöhemmällä uralla. Hearstin voitto on kuitenkin myöhemmin kääntynyt hänen tappiokseen: Citizen Kane on äänestetty säännönmukaisesti maailman parhaaksi elokuvaksi.
100 020

muokkausta