Ero sivun ”Suomen muinaiset kuninkaat” versioiden välillä

Luotettavien kirjallisten lähteiden puuttuessa kuva rautakautisen Suomen alueen yhteiskunnallisista oloista pitää muodostaa arkeologisten lähteiden perusteella. Arkeologit ovat jokseenkin yksimielisiä siitä, että yhteiskunnallinen järjestäytyminen ja hierarkisoituminen eivät rautakaudella kehittyneet nykyisen Suomen alueella yhtä pitkälle kuin Skandinavian eteläisillä keskusalueilla, joilta käsin [[Tanska]]n, [[Norja]]n ja [[Ruotsi]]n [[valtio]]iden alkumuodot syntyivät viimeistään [[Viikinkiaika|viikinkiajalla]]. Eron uskotaan johtuneen muun muassa Suomen alueen harvasta asutuksesta, niukasta väestöpohjasta, syrjäisestä sijainnista ja maanviljelyn vaatimattomista edellytyksistä.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Hiekkanen, Markus | Nimeke=Suomen keskiajan kivikirkot | Sivu=14 | Selite=Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1117 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Vuosi=2007 | Tunniste=ISBN 978-951-746-861-9}}</ref> Arvokkaiden ase- ja korulöytöjen leviäminen [[Lounais-Suomi|Lounais-Suomeen]] ja [[Etelä-Pohjanmaa]]lle on tosin tulkittu merkiksi jonkinlaisen yläluokan muodostumisesta myös näillä alueilla [[Roomalainen rautakausi|roomalaiselta rautakaudelta]] (0–400 jaa.) lähtien.<ref> esim. Marianne Schaumann-Lönnqvist: Kontinentaler und skandinavischer Import als Indikator sozialer Strukturen der Kaiser und Völkerwanderungszeit in Finnland. ''Praehistorische Zeitschrift'' 2/1992</ref>

 

 

Päälliköitä tai paikallisia mahtimiehiä oli Suomessakin. Tämän todistavat runsaasti arvokkaita metalliesineitä sisältävät haudat, jotka ilmaantuvat löytöaineistoon jo roomalaisella rautakaudella. Varhaisena esimerkkinä mahdollisesta paikallisen ”ruhtinaan” tai ”kuninkaan” haudasta on mainittu muun muassa [[Laitila]]n Soukaisten [[röykkiöhauta]] 200-luvulta.<ref>Salo, Unto: Pronssikausi ja rautakauden alku. E. Laaksonen, E. Pärssinen & K. J. Sillanpää. (toim.): ''Suomen historia 1''. Espoo; Weilin + Göös 1984: s. 98–249. (viitattu kohta sivuilla 223–247)</ref> Suurempi määrä tällaisia hautauksia tunnetaan [[Merovingiaika|merovingiajalta]], kuten [[Eura]]n Pappilanmäen<ref>Cleve, Nils: ''Skelettgravfälten på Kjuloholm i Kjulo. Del I. Den yngre folkvandringstiden''. Finska fornminneföreningens tidskrift XLIV. Helsinki 1943. (viitattu kohta sivulla 224).</ref><ref>Salmo, Helmer: ''Satakunnan rautakausi''. Satakunnan historia 3. Pori 1952. (viitattu kohta sivuilla 459–460).</ref> sekä [[Isokyrö|Isonkyrön]] Pukkilan ja [[Vähäkyrö|Vähänkyrön]] Kaavontönkän haudat.<ref>Meinander, C. F: Etelä-Pohjanmaan historia I. Esihistoria. ''Etelä-Pohjanmaan historia I - II''. Helsinki 1950: s. 1–236.</ref> Suomessa oli käynnissä paikallisen eliitin muodostuminen ja kehitys, joka olisi ehkä ajan myötä voinut muodostaa sinnekin yhtenäisen kuningaskunnan. Omavarainen kehitys hidastui, kun Suomen läntiset asutusalueet 1300-luvun kuluessa liitettiin osaksi Svean- ja Göötanmaan vaikutuspiiriä.<ref>Hiekkanen, Markus: ''Suomen keskiaikaiset kivikirkot''. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1117. Helsinki 2007. (viitattu kohta sivulla 14).</ref> Norjalainen arkeologi Björn Myhre katsoo Suomessa olleen rautakaudella [[Päällikkökunta|päällikkökuntia]] ja ”pienkuningaskuntia”.<ref>Myhre, Björn: The Iron Age. ''The Cambridge History of Scandinavia Volume I: Prehistory to 1520.'' Edited by Knut Helle. S. 60–93.</ref>