Ero sivun ”Suomen sotakorvaukset” versioiden välillä

6 merkkiä poistettu ,  3 vuotta sitten
p
kh
(rv, eston kiertoa)
p (kh)
Sotakorvauksia koskeneet neuvottelut syksyllä 1944 kuuluivat [[ulkoministeriö]]n vastuulle. Neuvotteluihin osallistui myös valtioneuvoston asettama asiantuntijakomitea, jonka puheenjohtajana oli Suomen Selluloosayhdistyksen toimitusjohtaja, vuorineuvos [[Walter Gräsbeck]] ja jäseninä Suomen Puunvienti Oy:n toimitusjohtaja [[Gunnar Jaatinen]], [[MTK]]:n hallituksen puheenjohtaja [[Juho Jännes]], [[Tampella]]n toimitusjohtaja [[Arno Solin]], ulkoministeriön lähetystöneuvos [[Johan Nykopp]] ja [[Wärtsilä]]-yhtymän pääjohtaja, vuorineuvos [[Wilhelm Wahlforss]]. <ref> Vesterinen 2012, s. 26. </ref>
 
Sotakorvausten arvoa ei laskettu käyvin dollarihinnoin vaan kultadollareina vuoden [[1938]] arvon pohjalta. Kultadollarin arvon on arvioitu olevan noin 15 % normaalia dollaria korkeampi. Suomen markan arvo aleni 50,8 % vuosien 1938 ja [[1944]] välillä. Tällöin päädytään sotakorvausten 400 miljoonan dollarin kokoluokkaan Suomen markan arvon pohjalta vuonna 1944. Raskaimmillaan [[1945]]–[[1949]], sotakorvaukset sitoivat 15–16 % valtion menoista, jotka 1945 olivat noin 43 000 miljoonaa [[Suomen_markka#Uusi_markka|vanhaa markkaa]] ja [[1946]] noin 52&nbsp;000 miljoonaa vanhaa markkaa. Vuosina [[1950]]–[[1952]] sotakorvauksia olivatoli vielä 7–5&nbsp;% valtion menoista.{{lähde|koko kappale; luvut ja rahanarvo-/valuuttamuunnokset. 9.9.2011}}
 
Vaikka sotakorvaussopimus allekirjoitettiin joulukuussa, sotakorvausvuosi alkoi ja päättyi sen mukaan aina [[Moskovan välirauha]]n allekirjoittamisen vuosipäivänä 19. syyskuuta. <ref> Vesterinen 2012, s. 26. </ref>
{{Pääartikkeli|[[Sotakorvausteollisuuden valtuuskunta]]}}
 
Ensimmäisenä sotakorvausvuonna jouduttiin luovuttamaan puutavaran sekä metsätalous- ja metalliteollisuuden tuotteiden lisäksi 119 alusta, mikä oli neljäsosa Suomen jo sodan johdostavuoksi puoleen supistuneesta kauppalaivastosta. Toisesta korvausvuodesta lähtien luovutukset olivat uustuotantoa, pääasiassa metalliteollisuuden tuotteita. Tämä vaati metalliteollisuuden olennaista laajentamista, sillä ennen sotia sen osuus tuotannosta oli vain 3,7&nbsp;%. Teollisuustuotteiden toimittaminen vaati suuria ponnistuksia. [[Yhdysvallat|Yhdysvalloista]] ja [[Ruotsi]]sta saatujen raaka-aineiden ja laitteiden sekä lainarahoituksen avulla se kuitenkin onnistui. Sotavuosina Suomen kauppavaihto oli alentunut 57&nbsp;%. Menojen kattamiseksi oli myös säädettävä uusia veroja. Toimitetut määrät olivat niin suuria, että esimerkiksi 15 telakalla rakennetuista yli 500 laivasta olisi muodostunut yli 30 kilometriä pitkä yhtenäinen laivajono<ref name="YLE">YLE: ''Suomen historian myytit: sotakorvaukset'', TV-ohjelma, lähetetty 18.11.2010 YLE Teemalla.</ref> ja rautatiekuljetuksiin tarvittiin yhteensä 345&nbsp;000 junavaunua. Sotakorvaustavaran tuotantoa valvoivat neuvostoliittolaiset tarkastajat, jotka huolehtivat tavaran laadusta<ref name="YLE"/>.
 
Esimerkkeinä sotakorvaustuotteista ovat 535 erilaista alusta, 52&nbsp;500 sähkömoottoria, 1&nbsp;140 muuntaja-asemaa ja 30 täydellistä tehdaslaitosta voima-asemineen. Sotakorvauksen piiriin kuuluneita aluksia olivat muun muassa [[SS Turso|S/S Turso]], [[Vega (kuunari)|Kuunari Vega]] ja täysin antimagneettisista raaka-aineista rakennettu ns. ''kultakuunari'' '''Zarja''', jonka kaikki metalliosat olivat Outokummun [[pronssi|piipronssia]]. Näin siksi, että alukselta käsin pystyisi suorittamaan herkimmätkin magneettiset mittaukset.<ref>Harki 1971, 156, 169–172</ref> Zarjan rakennustyössä vaativin tehtävä oli piipronssisten vesi- ja polttoainesäiliöiden valmistus; säiliöt olivat aluksen ahtaiden tilojen vuoksi hyvin monimuotoisia, ja lopulta vain helsinkiläinen Työkalu- ja hammaspyörätehdas Oy suostui edes yrittämään. Niittaus ei pitänyt nesteitä, niittausten tinaaminen ei auttanut ja hitsaaminen oli lähes mahdotonta siten ettei saumasta tullut magneettinen. Työ kuitenkin onnistui; Väinö Auerin mukaan pari viimeistä säiliötä oli suomalaisten normien mukaan lähes kelvottomia, mutta ne hyväksyttiin kuitenkin.<ref> Auer 1956</ref>
Yhtenä sotakorvaustoimitusten tavaraeränä olivat pystytysvalmiit puutalopaketit. [[Josef Stalin]] lahjoitti taloja edelleen Puolaan. Niitä oli vuonna 2013 vielä jäljellä [[Varsova]]ssa noin kolmekymmentä.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Kause, Pilvikki|Otsikko= Varsovan "Suomi-talot" tyhjenevät hiljalleen| Julkaisu =Helsingin Sanomat| Ajankohta = 15.9.2013|Vuosikerta = | Numero = 251/2013| Sivut = B 3|Julkaisupaikka = |Julkaisija = | Selite = | Tunniste = |Kieli = {{fi}}| Lopetusmerkki = }}</ref>
 
Sotakorvaustuotteille valittiin toimittajat [[SOTEVA|Sotevan]] järjestämässä kokouksessa.<ref>Holmström 1986, 39</ref>Esimerkiksi [[Porin Konepaja]] toimitti erityisesti hyörykäyttöisiähöyrykäyttöisiä sähkögeneraattoreita varusteineen, siis pieniä voimalaitoksia. Niiden voimanlähteitä kutsuttiin [[lokomobiili|teollisuuslokomobiileiksi]]. Lars Holmström (1986) selostaa näiden sotakorvaustuotteiden kehittämistä ja toimitusprosessia teoksessaan ''Maksoimme velkaa: sotakorvauspäiviä ja vähän öitäkin''.
 
Huomattavan erän sotakorvauksista muodosti rautatiekalusto, esimerkiksi yhteensä 728 kapearaiteista veturia, joista suurin osa oli höyryvetureita; merkittävin yksittäinen eli 525 yksilöä käsittänyt tyyppi oli [[PT-4]], joka muodostaakin maailman suurimman yhtenäisen sarjan kapearaiteisia höyryvetureita.
6 839

muokkausta