'''Suunnitelmatalous''', ääritapauksissa '''komentotalous''', on järjestelmätalousjärjestelmä, jossa tuotantoa, kulutusta ja investointeja ohjataan keskitetysti johdetun suunnitelman mukaan. SuunnitelmataloudenKeskusjohtoisen suunnitelmatalouden vastakohtana on hajautettu [[markkinatalous]], mutta yksikään talousjärjestelmä ei ole yksiselitteisesti luokiteltavissa pelkästään yhteen näistä. Koska kaikissa talousjärjestelmissä on käytössähavaittavissa piirteitä molemmistasekä suunnitelmataloudesta, jolloinettä kyseessämarkkinataloudesta, onniin onkin mielekästä tässä yhteydessä puhua [[sekatalous|seka- tai puitetalouspuitetalouksista]].
Eräiden väitteiden mukaan{{lähde}} lähes kaikissa maissa Isoa-Britanniaa lukuun ottamatta teollistuminen käynnistyi valtion toimin kuten rautateitä rakentamalla. Varat tähän kerättiin veroin, jotka valtio sijoitti taloudellisiin toimiin. Valtio saattoi myös lainata pääomiaan teollisuustuotannon käynnistämiseen. Vaatimuksia kaiken tuotannon järjestämisestä suunnitelmatalouden keinoin esitettiin etenkin [[sosialismi|sosialistien]] piirissä.
1920- ja 1930-luvuilla käytiin nsväittely ([[Englannin kieli|engl.]] "Socialistsocialist Calculationcalculation Debatedebate"), jossa pohdittiin onko markkinatalous tehokkaampi järjestelmä kuin suunnitelmatalous. Vastaus kulminoitui ns.niin sanottuun laskentaongelmaan, eli siihen voiko keskussuunnitteluelin määrätä resurssien käytöstä tehokkaammin kuin markkinat. [[Ludwig von Mises]] julkaisi vuonna 1920 kirjoituksen: ''Economic Calculation in the Socialist Commonwealth'', jossa hän osoitti suunnitelmataloudessa hinta-informaation puuttumisen johtavan tehottomuuteen ja laskentaongelman olevan "liian vaikea" ratkaistavaksi. Merkittävimmän vasta-argumentin esitti [[:fi:Oskar_R._Lange|Oskar Lange]], joka osoitti suunnitteluelimen pystyvän käyttämään hintasignaaleja hyväkseen. Vielä 1960-luvulla länsimaissa pelättiin yleisesti myös asiantuntijoiden taholta, että Itä-Eurooppa menee talouskehityksessä ohi.{{selvennä}}
