Ero sivun ”Keskiaika” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Käyttäjän 192.89.32.217 muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän ComradeUranium tekemään versioon. |
|||
Rivi 140:
Rooman yhtenäisvaltakunnan hajottua 395 [[Bysantin keisarikunta|Itä-]] ja [[Länsi-Rooma]]an ja Länsi-Rooman luhistuessa 476 Länsi-Eurooppa muodostui pikkuvaltakunniksi, joissa yhdistyivät sekä germaaninen että roomalainen juridinen ja yhteiskunnallinen traditio. [[Itä-Rooma]]ssa puolestaan antiikin kulttuuri säilyi.
Vaikka sääty-yhteiskunta olikin epätasa-arvoinen ja nykykäsityksen mukaan epäoikeudenmukainen, siinä jokaisella ihmisellä oli oma paikkansa, velvollisuutensa ja oikeutensa. Keskiajan säätyajattelulle noin 900-luvulta alkaen oli ominaista ajatus kolmesta säädystä: niistä jotka sotivat ([[aateli]]sto), niistä jotka rukoilevat (hengellinen sääty) ja niistä, jotka tekevät työtä (kolmas sääty, talonpojat ja käsityöläiset). Kullakin oli oma paikkansa ja tehtävänsä maailmassa.<ref>Tuomas. M.S. Lehtonen, Hopeamarkkojen Evankeliumi. Kirjoituksia sydänkeskiajan kulttuurihistoriasta, WSOY 2000, s. 54--77</ref>
Keskiajan yhteiskuntaa leimasivat myös universaaleiksi käsitetyt vallat, paavius ja keisarius. Rooman yhtenäisvaltakunnan muisto eli yhä eurooppalaisten mielissä, ja vaikka vuonna 800 uudelleen synnytetty [[Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta|keisarikunta]] olikin vain varjo Länsi-Rooman keisarikunnasta, aikalaiset kuitenkin yhdistivät sen mielessään Roomaan, ja [[Kaarle Suuri]] sekä [[Fredrik I Barbarossa]] olivat heille aivan yhtä lailla Rooman keisareita kuin [[Augustus]] tai [[Trajanus]]. [[Paavi]] puolestaan oli [[katolinen kirkko|katolisen kirkon]] pää, ja hänen valtansa oli luonteeltaan niin hengellistä, juridista kuin taloudellistakin. Kirkko oli merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja, ja kirkko hoiti yhteiskunnassa nykyisen [[sosiaalitoimi|sosiaalitoimen]] alaan kuuluvia tehtäviä pitäen huolta köyhistä, vammaisista ja vanhuksista.<ref>Ks. Virpi Mäkinen, "Oikeus, kohtuus ja oikeudenmukaisuus. Vähäosaiset kanonisen oikeuden näkökulmasta keskiajalla". Teoksessa Lasaruksesta leipäjonoon. Köyhyys kirkon kysymyksenä, toim. Virpi Mäkinen, Atena Kustannus 2002, 10--130.</ref>
| |||