Ero sivun ”Paasion II hallitus” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Tureku (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Tureku (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 5:
Kun syyskuussa [[1972]] oli enemmistöhallituksen muodostamiseen tähtäävissä neuvotteluissa vihdoin päästy etenemään, oli Paasion II hallitus valmis jättämään paikansa. Viralliseksi eronsa syyksi hallitus ilmoitti, että sen "hartiat olivat liian kapeat" valmisteilla olleen Suomen ja Euroopan talousyhteisön ([[EEC]]) välisen vapaakauppasopimuksen viemiseen eteenpäin.
 
Lyhytikäisen hallituksen lempinimiä olivat "Nappulaliiga",<ref>http://www.valtioneuvosto.fi/tietoa-valtioneuvostosta/hallitukset/hallitusten-historiaa/fi.jsp</ref> johtuen sen nuoresta keski-iästä ja "Punatulkkuhallitus",<ref>http://www.kirjastovirma.fi/henkilogalleria/Haukipuro_Erkki</ref> viitaten sen pelkästään SDP:stä koostuneeseen miehitykseen. Hallituksen kokoonpano kuvasti uuden sukupolven, [[suuret ikäluokat|suurten ikäluokkien]] voimakasta esiinmarssia politiikan kentällä.<ref>Seppo Zetterberg (toim.): ''Suomen historian Pikkujättiläinen'', s. 874. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14263-0.</ref> OpetusministeriksiVahvimmaksi tuliryhmäksi 26hallituksen sisällä muodostuivatkin poliittisesti nuoret ministerit: ulkoministeri [[Kalevi Sorsa]], oikeusministeri [[Pekka Paavola]], kauppa-vuotias ja teollisuusministeri [[Seppo Lindblom]], kansliaministeri [[Matti Louekoski]] ja opetusministeri [[Ulf Sundqvist]].<ref>Antti Blåfield ja Pekka Vuoristo: ''kalevi Sorsan suuri rooli'', jokas. 46. Helsinki: Kirjayhtymä, 1985.</ref> Vain 26-vuotias Sundqvist oli Suomen kaikkien aikojen nuorin valtioneuvoston jäsen.<ref> ''Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1973'', s. 138. Helsinki: Otava, 1972. ISBN 951-1-00062-4.</ref> Edellinen ennätyksen haltija oli [[Olli J. Uoti]], joka oli tullut [[Sukselaisen I hallitus|Sukselaisen ensimmäisen hallituksen]] sosiaaliministeriksi 27-vuotiaana syksyllä 1957.<ref> Heikki Eskelinen: ''Itsenäisyytemme vuosikymmenet'', s. 238. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet, 1966.</ref>
 
Toinen valtiovarainministeri [[Margit Eskman]] siirtyi toukokuun lopussa 1972 [[Kansaneläkelaitos|Kansaneläkelaitoksen]] johtajaksi ja hänen tilalleen tuli kansanedustaja [[Seija Karkinen]].<ref>''Mitä-Missä-Milloin 1973'', s. 137.</ref>