Aaltosen varsinainen taiteellinen läpimurto tapahtui kuitenkin viisi vuotta myöhemmin elokuvalla ''Tuhlaajapoika'' (1992). Se oli tiivistunnalmainen elokuva nuoresta vankilasta vapautuvasta pikkurikollisesta, Esasta ([[Hannu Kivioja]]). Ansaitakseen elantonsa hän ryhtyy pahoinpitelemän ihmisiä rahasta. Eräänä päivänä hänen ovensa taakse ilmestyy kuitenkin psykiatri Lindström ([[Esko Salminen]]), joka tarjoaa Esalle suuren summan rahaa, jos tämä suostuisi pahoinpitelemään häntä säännöllisesti.
''Tuhlaajapojassa'' tulivat ensimmäistä kertaa esille ne teemat, joiden pariin Aaltonen palasi myös myöhemmissä elokuvissaan. Seksuaalisuuden eri muodot, (seksuaalisia perverssioitaperversioita unohtamatta), sekä [[psykologia|psykologisesti]] kuvatut perhe- ja ihmissuhteet. ''Tuhlaajapojan'' keskiössä on Esan ja Lindströmin sairaalloinen isä-poika-suhde. Se ei niinkään ole mikään SM-piirien kuvaus ja elokuvan sadomasokismikin on pääosin varsin viitteellistä. Eikä elokuva ota kantaa siihen onko tuo kyseinen seksuaalisuuden muoto väärin vai ei. Olennaisinta on se henkinen alistajan/alistetun välinen suhde, joka ''Tuhlaajapojassa'' välittyy. Fyysisesti Esa saatta olla alistajan asemassa, mutta henkisesti todellinen alistaja on Lindström, joka omien sairaiden perverssioidensa kautta koitaa muokata itsestään isää ja Esasta hänen poikaansa. Esan kieltäytyminen tästä kunniasta on sodanjulistus Lindströmiä vastaan ja se aiheuttaa osien vaihtumisen. Nyt Lindströmistä tulee todellinen fyysinen alistaja ja Esasta alistettu. Mutta Esalle se ei ole enää leikkiä vaan totisinta totta.
''Tuhlaajapoika'' perustui [[Iiro Küttner]]in käsikirjoitukseen, joka oli sijoittunut toiseksi 1990-luvun alussa pidetyssä kansallisessa elokuvakäsikirjoituskilpailussa. Näin ollen ''Tuhlaajapoika'' oli yhtä lailla niin Aaltosen kuin Küttnerinkin läpimurto. Küttner palkittiinkin ansaitusti [[Jussi-palkinto|Jussi-palkinnolla]]. Kaksi muuta Jussia saivat Esko Salminen parhaasta miessivuosasta ja [[Mauri Sumén]] musiikista.
