Ennen Hall–Héroult-prosessin keksimistä alumiinia yritettiin valmistaa monella eri tavalla. Sir [[Humphrey Davy]] yritti 1800-luvun alussa valmistaa alumiinia [[elektrolyysi]]llä tässä kuitenkaan onnistumatta. Tämän jälkeen [[Hans Christian Ørsted]] kehitti menetelmän, jossa alkuainealumiinia valmistettiin kuumentamalla [[alumiinikloridi]]a vakuumissa [[natrium]]in tai [[kalium]]in läsnä ollessa. Ørsted saikin aikaan ensimmäisen alumiinipalan vuonna 1825. Vuonna 1854 rankalainenranskalainen opettaja Henri Sainte-Claire Deville kehitti menetelmää eteenpäin ja sai valmistettua ensimmäisen alumiiniharkon. Menetelmä oli kuitenkin epäkäytännöllinen. Alumiinikloridia oli erittäin vaikea käsitellä, ja natriumin tai kaliumin valmistaminen elektrolyysillä oli kallista. Tämän takia alumiinista tehdyt [[koru]]t olivat jopa kultakorujakin arvokkaampia. Alumiiniharkot kelpasivat myös näyttelyesineiksi vuoden 1855 [[maailmannäyttely]]yn. Vielä 1800-luvun loppupuolella alumiinin eristäminen vapaana alkuaineena oli hyvin kallista. Alumiini oli tuolloin kalliimpaa kuin [[kulta]] tai [[platina]]. Alumiinin jalostaminen oli niin työlästä, että vielä 150 vuotta sitten Ranskan keisari [[Napoleon III]]:n kerrotaan teettäneen kaikkein arvokkaimmille vierailleen aterimet alumiinista. Valmistuskulut vanhoilla menetelmillä pienenivät ajan kuluessa, mutta kun alumiinia käytettiin [[Washingtonin monumentti|Washington-monumentin]] kärkikolmiossa, se oli edelleenkin kalliimpaa kuin [[hopea]].<ref name=smelting>{{verkkoviite | Osoite = https://www.alcoa.com/global/en/about_alcoa/pdf/Smeltingpaper.pdf | Nimeke = Aluminum smelting | Viitattu = 15.5.2015.}}</ref><ref>George J. Binczewski (1995). "The Point of a Monument: A History of the Aluminum Cap of the Washington Monument". JOM 47 (11): 20–25. Bibcode:1995JOM....47k..20B.doi:10.1007/BF03221302.</ref>