Ero sivun ”Köyhyys” versioiden välillä

630 merkkiä lisätty ,  3 vuotta sitten
Hylättiin viimeisin tekstimuutos (tehnyt Olkikohtumafia) ja palautettiin versio 15582930, jonka on tehnyt MiPe
(Olli Kankaan ja Ritakallion määritelmä poistettu. Kangas on Friedmanklooni ja Ritakallion suku toimii finanssialalla.)
(Hylättiin viimeisin tekstimuutos (tehnyt Olkikohtumafia) ja palautettiin versio 15582930, jonka on tehnyt MiPe)
Myös teollisuusmaissa esiintyy köyhyyttä. Teollisuusmaiden köyhyys on usein suhteellista köyhyyttä erotuksena absoluuttista köyhyydestä. Teollisuusmaissa köyhiksi kutsutaan ihmisiä, joilla on huomattavasti vähemmän varallisuutta kuin kansalaisilla keskimäärin. Ympärillä olevien ihmisten elintason ollessa korkea köyhä jää paitsi monista yhteisön ihmisten tavallisiksi katsomista asioista ja voi syrjäytyä tavallisesta elämästä. Erityisesti kouluttamattomat, maahanmuuttajat ja syrjäytyneiden lapset ovat köyhyyden riskiryhmässä.
 
Suomalaiset [[Sosiaalipolitiikka|sosiaalipolitiikan]] ja köyhyyden tutkijat Olli Kangas ja Veli-Matti Ritakallio toteavat, että köyhyydessä on kysymys sosiaalisen toimintakyvyn rajoittuneisuudesta, jolla tarkoitetaan sitä, että "henkilöllä ei ole mahdollisuus elää ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevalla tavalla". He toteavat, että tämä on tutkijoiden keskuudessa yleisesti vallitseva ajatus. <ref>{{Verkkoviite |Osoite=http://www.stat.fi/tup/kuntapuntari/kuntap_3_2005_hyvinvointi.html |Nimeke=Mitä on hyvinvointi? |Tekijä=[[Jouko Kajanoja]] |Julkaisija=Tilastokeskus |Ajankohta=25. elokuuta 2005}}</ref>.
 
Länsimaissa köyhyyden esiintyminen vaihtelee. Ruotsin kaltaisessa sosiaalisessa hyvinvointivaltiossa se ei ole kovin suurta, vaikka etuuksia on sielläkin vähennetty [[2000-luku|2000-luvulla]]. Sen sijaan [[Yhdysvallat]] poikkeaa muista länsimaista, sillä siellä köyhyys on verraten yleistä. Etenkin musta väestönosa kärsii köyhyydestä ja laaja köyhyys on vaikuttanut esimerkiksi rikollisuuden yleistymiseen.
5 331

muokkausta