Ero sivun ”Synapsi” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Botti lisäsi luokkaan Seulonnan_keskeiset_artikkelit
selkeytetty hieman kieltä
Rivi 1:
'''Synapsi''' eli '''hermoliitos''' on kahden hermosolun eli [[neuroniNeuroni|hermosolun]]n liitospinta, jonka kautta [[hermoimpulssi]] siirtyy tai jää siirtymättä neuronistahermosolusta toiseen. NeuronistaHermosolusta lähtee viejähaarakkeita, [[aksoniViejähaarake|aksonejaviejähaarakkeita,]] aksoneja, jotka nimensä mukaan vievät hermoimpulssia eteenpäin. AksoniViejähaarake haaroittuu päästään useaksi synapsipäätteeksihermoliitospäätteeksi ja päät muodostavat joko synapsinhermoliitoksen neuronienhermosolujen [[dendriittiTuojahaarake|tuojahaarakkeiden]]en eli tuojahaarakkeidendendriittien kanssa tai [[hermo-lihasliitos|hermo-lihasliitoksen]], joka on muutoin synapsinhermoliitoksen kaltainen systeemijärjestelmä, mutta jossa tiedon vastaanottajana toimii lihas.
 
== Hermoimpulssin kulku ==
Kun [[keskushermosto]]sta lähtee käsky esimerkiksi lihaksille, tieto välittyy neuronienhermosolujen välityksellä. Peräkkäisten neuronienhermosolujen määrä riippuu kohteesta. Käsky välittyy neuronistahermosolusta toiseen synapsienhermoliitosten kautta. StimuloituVirittäytynyt neuronihermosolu vapauttaa aksoninsaviejähaarakkeensa synapsipäätteestähermoliitospäätteestä [[synapsirako|hermoliitosrako]]on [[välittäjäaine]]ita, joita on varastoitu valmiiksi välittäjäainerakkuloihin. Siitä onko tarkoituksena stimuloidakiihdyttää vai inhiboidaestää toimintaa riippuu, mitä välittäjäainetta vapautuu synapsirakoonhermoliitosrakoon. Vastaanottavan neuroninhermosolun dendriitintuojahaarakkeen [[reseptori|vastaanottaja]]t tunnistavat välittäjäaineet, jotka sitoutuvat reseptoreihinvastaanottajiin ja aiheuttavat [[Reaktio|vasteen]]. ReseptoritVastaanottajat välittävät tiedon solun sisään, jonka seurauksena [[ionikanava|ionikanavien]] toiminta muuttuu siten että [[solukalvo]]n [[lepopotentiaali|lepojännite]] muuttuu. Solukalvon jännite on negatiivinen, mutta jos synapsihermoliitos onkiihdyttää eksitoivahermoimpulssia, tapahtuu[[Depolarisaatio|jännite depolarisaatiopurkautuu]]. Tällöin kalvojännite on hetken positiivinen, ja vastaanottavassa neuronissahermosolussa syntyy aktiopotentiaalitoimintajännite, joka ajaa tietoa edelleen eteenpäin. InhiboivaEstävä synapsihermosolu aiheuttaa hyperpolarisaation[[Hyperpolarisaatio|jännitteen kasvun]], joka aiheuttaa ionikanavien välityksellä kalvojännitteen hetkellisen muuttumisen entistä negatiivisemmaksi, ja estää tiedon edelleen siirron tai rentouttaa lihaksen.
 
==Katso myös==
{{Commons|Synapse|Synapsi}}
* [[neuroni|Hermosolu]]
* [[aivojenAivojen välittäjäaine]]
 
{{tynkä/Anatomia}}
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Synapsi