Ero sivun ”Viime jääkauden huippukohta” versioiden välillä

 

== Huippukohdan ajoituksesta ==

 

Monesti jääkauden huippukohta ajoitetaan aikaan 20 000–18 000 radiohiilivuotta sitten Itä-Euroopan jäätiköiden maksimin mukaan<ref>Rutter&Velichko 1997, 47, 48, 49, 175</ref>. Laajemmin saatetaan ajoittaa esim. Uuden-Seelannin ja Patagonian jäätiköiden mukaan aikaan 24 000–18 000 radiohiilivuotta sitten<ref>Rutter&Velichko 1997, s. 47, 45.</ref>. Chilen vuoristojäätiköiden maksimi oli 20 000–19 000 radiohiilivuotta sitten ja Tasmanian 21 000–19 000 radiohiilivuotta sitten<ref>Rutter&Velichko 1997, s. 47.</ref>. Valkoi-Venäjän seuduilla jäätikkö laajeni maksimiinsa vasta noin 17 000 radiohiilivuotta sitten<ref>Rutter&Velichko 1997, s. 174.</ref>. Jääkauden huippukohtaa edlsi Venäjällä [[Brjansk-interstadiaali]] 32 000/30 000–24 000 radiohiilivuotta sitten<ref>Rutter&Velichko 1997, s. 55, 174, 21.</ref>, jolloin Länsi-Siperian ilmasto oli melko kostea myöhempään huippukauteen verrattuna<ref>Rutter&Velichko 1997, s 21</ref>. Itä-Euroopan Valdain seudun Krutisan alueella oli silloinkin hyvin kylmät ja kuivat olot, tammikuun keskilämpötila &minus;40&nbsp;&ndash;&nbsp;&minus;30&nbsp;°C ja kylmä jakso 9 kuukautta, sekä sademäärä 200–300&nbsp;mm<ref>Rutter&Velichko 1997, s. 55.</ref>. Jään reuna oli silloin Suomessa suunnilleen Helsinki-Joensuu-linjalla ja ikirouta Etelä-Ukrainassa<ref>Rutter&Velichko 1997, s. 176.</ref>. Jääkauden loppuvaihe alkoi noin 17&nbsp;000–15&nbsp;000 radiohiilivuotta sitten<ref>Rutter&Velichko 1997, s. 178.</ref>. Keski-Venäjän tasangon ikirouta alkoi sulaa 13&nbsp;000–12&nbsp;000 radiohiilivuotta sitten, jolloin lössin kasautuminen väheni ja eroosio alkoi kuluttaa rinteitä<ref>Rutter&Velichko 1997, s. 179.</ref>. Jäätikön maksimi oli Etelä-Baltiassa 18 000 BP, Valdain seuduilla 21 000 BP ja Itä-Karjalan itäosissa 24 000 BP<ref>Rutter&Velichko 1997, s. 45.</ref>.