'''Matti Paavilainen''' (s. [[12. elokuuta]] [[1932]] [[Helsinki]]) on [[Kotka (kaupunki)|Kotkassa]] asuva [[kirjailija]], [[runoilija]] ja [[kirjallisuus]][[kriitikko]].
Matti Paavilainen on Suomen ensimmäinen kirjallisuuden [[läänintaiteilija]], hän hoiti virkaa kahdentoista vuoden ajan entisessä [[Kymen lääni]]ssä 1972–1984, toimipaikkanaan Kotka. ''[[Uusi Suomi|Uuden Suomen]]'' kirjallisuuskriitikkona hän toimi 1979–1991.
Kirjailija, kriitikko, professori [[Juhani Niemi]] on teoksessaan ''Kirjailijoita ja epäkirjailijoita'' (1983) arvioinut, ettei Paavilainen vastaa vallitsevaa kuvaa suomalaisesta runoilijasta. ”Hän näyttää runoutemme suuntien keskellä liikkuneen yleensä akanvirrassa. Kun muut [[1960-luku|1960-luvun]] debytantit kirjoittivat käyttölyriikkaa, Matti Paavilainen sepitti koukeroista kulttuurirunoa, leikki sanoilla ja käsitteillä. [[1970-luku|1970-luvulla]] suomalaisen lyriikan kaavoittuessa paljolti silmän runoudeksi, luonnon- ja arjenläheisten visioiden kirjaamiseksi, Paavilainen on luonut oman mietteliäänpuheliaan ilmaisunsa. Runoissaan hän paljolti abstrahoi, filosofoi, viisastelee siinä missä muut näyttävät kuvin, käyttävät kamerakulmia. Tultaessa [[1980-luku|1980-luvulle]] Paavilaisen runopuhe on yhä enemmän intiimistynyt. Nostalgiat ovat Paavilaisen runouden käyttövoima laajemminkin kuin vain yksilöllisellä tasolla. Varsinkin ''Unohduksen huvilat'' - valtionpalkinnon saanut runokokoelma - sekoittaa omaleimaisesti menneisyyden mielikuvia, myyttejä ja todellisuutta”, Juhani Niemi kirjoittaa.
Paavilainen sai [[J. H. Erkon palkinto|J. H. Erkon palkinnon]] 1964 ja [[Valtion kirjallisuuspalkinto|valtion kirjallisuuspalkinnon]] 1982.
