Ero sivun ”Yves Montand” versioiden välillä

[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p →‎Ura: w-fix: Tunnustus (elokuva)
Rivi 12:
II maailmansodan lopulla Montand siirtyi asumaan Pariisiin. Hänet "löysi" [[Édith Piaf]] vuonna [[1944]] [[Pariisi]]ssa ja hän sai osan Piafin show’sta tunnetussa [[Moulin Rouge]]ssa. Samalla hänestä tuli myös Piafin rakastaja. Piafin vaikutus oli merkittävä myös sikäli, että hänen neuvojensa pohjalta Montand muutti ohjelmistoaan. Suosion kasvuun vaikutti myös se, että yleisöä miellytti hänen vahva maskuliininen olemuksensa. 1940-luvun lopussa hän esiintyi myös joissakin elokuvissa ja radiossa.
 
1950-luku muodostui Montandille laulajana suureksi vuosikymmeneksi, jolloin hänen suosionsa vakiintuu myös kansainvälisesti. Kuuluisa on konserttisarja, jonka hän piti vuosina [[1958]]-[[1959]] Pariisin [[Étoiles-teatteri]]ssa. <ref> {{Kirjaviite | Nimeke = Otavan iso musiikkitietosanakirja, osa. 4, s. 288 | Julkaisupaikka = Keuruu | Julkaisija = Otava | Vuosi = 1978 | Tunniste = ISBN 978-951-1-04763-6}} </ref> Tunnetuimpiin hänen esittämiinsä kappaleisiin kuuluvat ''Kuolleet lehdet'' (Les Feuilles mortes), ''C'est si bon'' ja ''Barbara''. Hän tuli tunnetuksi myös omasta yhden-miehen-showstaan (''one-man-show'').
 
Hänestä tuli nopeasti myös kansainvälisesti tunnustettu näyttelijä, joka esitti päärooleja lukuisissa elokuvissa. Ratkaiseva läpimurto tapahtui vuonna [[1952]], jolloin valmistui [[Henri Georges Clouzot]]in ohjaama trilleri ''[[Pelon palkka]]'' (Le salaire de la peur). Montandille oli näyttelijänä luonteenomaista huolellisuus ja perusteellisuus rooleissaan. Hän esimerkiksi opetteli ajamaan F1-autoa roolin sitä edellyttäessä (Grand Prix, 1966). Myöhemmin hänen tunnetuimpia elokuviaan ovat olleet Costa-Gavrasin ohjaama poliittinen trilleri ''[[Z - hän elää]]'' (Z, 1968), ''[[Tunnustus (elokuva)|Tunnustus]]'' (L'aveu, 1969) ja [[Jean-Pierre Melville]]n ohjaama ''[[Punainen ympyrä]]'' (Le Cercle rouge, 1970)
Rivi 18:
Vuonna [[1951]] hän meni naimisiin ranskalainen näyttelijättären, [[Simone Signoret]]in, kanssa ja he näyttelivät lukuisia kertoja samoissa elokuvissa. Avioliitto oli, kaikkien tietojen mukaan, erittäin harmoninen kestäen Signoretin kuolemaan asti vuonna [[1985]]. Tämä siitäkin huolimatta että Montandilla oli lukuisia kuuluisia rakkaussuhteita muiden kanssa. Niistä kuuluisin oli rakkaussuhde [[Marilyn Monroe]]n kanssa. Montand näytteli yhdessä Marilynin viimeisistä elokuvista ''[[Lemmenloukku]]'' (Let's Make Love, 1960).
 
Uransa aikana Montand näytteli eurooppalaisten elokuvien lisäksi myös lukuisissa amerikkalaisissa elokuvissa sekä [[Broadway (teatteri)|Broadwayn]] teattereissa. Hän voitti uransa aikana kaksi [[César-palkinto]]a, jotka ovat ranskalaisen elokuvan vastine [[Oscar]]illeeille. Vuonna [[1986]] hän näytteli arvostelumenestyksessä ''Rakkauden lähde'', joka nosti hänen suosiotaan mm. Yhdysvalloissa.
 
==Yksityiselämä==