Ero sivun ”Georges-Eugène Haussmann” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Lähteessäkään ei anneta tuota esimerkkinä, tilalle esimerkeiksi katuja joista meillä on artikkelit.
p linkki uuteen artikkeliin
Rivi 8:
1840-luvulla Pariisi oli edelleen keskiaikaisen kaupungin näköinen, ja Napoleon III:lla oli suuri into uudistaa kaupunkia. Hän nimitti Haussmannin [[Seine (departementti)|Seinen]] departementin prefektiksi saadakseen liittolaisen uudistustöihin. Kummallakaan ei ollut taide- tai kaupunkisuunnittelualan koulutusta. Keisaria viehätti uusi teknologia, Haussmannia estetiikka.
 
Vuonna 1853 Haussmann määräsi rakennustyöt aloitettaviksi. Rakennustyöt aloitettiin [[Palais Garnier]]in ympäristöstä ja uloimpien esikaupunkien kunnostuksesta ja viemäröinnistä. Vuonna 1860 Pariisi sai nykyiset rajat, kun siihen [[Pariisin alueliitos 1860|liitettiin]] useita sen läheisyydessä sijainneita kuntia (nykyiset 13.–20. [[Pariisin arrondissementit|arrondissementit]]). Nämä liitosalueet, jotka jo sitä ennen olivat joutuneet 1840-luvulla rakennettujen puolustusmuurien sisäpuolelle, rakennettiin suurelta osin Haussmannin suunnitelmien mukaan. Myös Pariisin vanhoissa kaupunginosissa suoritettiin runsaasti purku- ja uudelleenrakennustöitä ja alueelle rakennettiin joukko uusia leveitä katuja ja [[bulevardi#Pariisin bulevardit|bulevardeja]]. Uudet kadut olivat myös selvästi leveämpiä kuin keskiaikaiset kujat, minkä oli tarkoitus tehdä liikenteestä sujuvampaa, elämästä terveellisempää ja tulipaloista harvinaisempia.
 
Haussmannin suunnitelmien mukaisesti rakennettuja katuja ovat muun muassa [[Boulevard Saint-Germain]], [[Boulevard Saint-Michel]] ja [[Rue de Rivoli]].