Avaa päävalikko

Muutokset

1 merkki poistettu ,  3 vuotta sitten
p
clean up, typos fixed: tetiin → tettiin using AWB
Valgasta Moisiokylään matkannut virolaisjuna joutui käyttämään Valgan kaupungin länsipuolella Pedelen ja Ipikin välillä Latvian aluetta miltei Moisiokylään saakka, mutta ajoi pysähtymättä Latvian alueen läpi. Latvialainen Ipikistä lähtenyt juna puolestaan joutui ajamaan pysähtymättä Viron alueen läpi Zultenen ja Apen välillä matkallaan Valkasta Gulbeneen. Virolaiset puolestaan hoitivat oman osansa henkilöliikenteen Valgan asemalta Monisten asemalle uuden Kaagjärven kautta kiertäneen radan avulla. Samalla muutettiin myös vallinnutta käytäntöä siten, että kaksi latvialaista junaa päivässä alkoi ajaa Moisiokylään saakka Latvian Valkasta. Veturit käännettiin Viron puolella ja junat palasivat Valkaan Moisiokylästä. Virolaiselle junalle puolestaan sallittiin latvialaisten matkustajien kuljettaminen myös Latvian sisäisessä liikenteessä.{{lähde}}
 
Junassa oli ns. suljettuja vaunuja niille matkustajille, jotka matkustivat Virosta Viroon Latvian alueen kautta. Vaunujen ovet lukittiin Valgassa ja avattiin vasta Moisiokylässä tai päinvastoin. Näissä vaunuissa matkustajien passeja ei tarkastettu. Vastaava järjestely tehtiin latvialaisille junalle joka liikennöi Valkasta Gulbeneen. Sen sallittiin kuljettaa virolaisia matkustajia Koikkülan ja Mõnisteen välillä. Ne jotka matkustivat junassa Latvian Valkasta Apeen tai pidemmälle Latviaan Viron kautta saivat matkustaa suljetuissa vaunuissa ilman rajamuodollisuuksia. Aihe oli 1920- ja 30-luvuilla yleisen ihmettelyn aiheena rautatiealan lehdissä ja kirjallisuudessa. Saksalaiset omaksuivat myöhemmin vuosina 1939 - 1945 saman käytännön Suur-Saksan Valtakunnan ja Böömin-Määrin Protektoraatin välisessä rajaliikenteessä useilla eri rataosilla. Samaa käytäntöä noudatetiinnoudatettiin myös Unkarin ja Slovakian raja-alueilla.{{lähde}}
 
Neuvostovallan aikanakin (1940–1991) kaupunki oli jaettuna Viron ja Latvian neuvostotasavaltojen kesken, mutta kulku niiden välisen rajan yli oli vapaata. Neuvostoliiton hajottua rajaa ryhdyttiin valvomaan tiukasti, ja vain kolmessa paikassa pääsi rajan yli. Sen jälkeen kun molemmat maat vuoden 2007 lopussa liittyivät [[Schengenin sopimus|Schengenin sopimukseen]], rajavartiot poistettiin ja rajan voi jälleen ylittää vapaasti. Vain mustavalkoiset rajapyykit osoittavat enää rajan sijainnin.<ref name=extreme />
{{Commonscat-rivi|Valka}}
 
[[Luokka: Jaetut kaupungit]]
[[Luokka: Latvian kaupungit]]
10 638

muokkausta