Ero sivun ”Loviisan linnoitus” versioiden välillä

[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kumottu muokkaus 15652476, jonka teki 77.105.117.7 (keskustelu) - vandalismia
Loviisan kesäteatteri paloi pari vuotta sitten.
Rivi 61:
Suomen sodan jälkeen sotilaallisen merkityksen menettäneet linnoituksen valmiiksi saadut osat jäivät hoitamattomina rappeutumaan vuoden aikojen vaihteluiden ja loviisalaisten rakennustarvikepulan armoille. Aikaa myöten Rosenin ja Ungernin arvo menneisyyden jäänteinä tunnustettiin ja romantiikan aikakaudella 1800-luvun lopulla linnakkeet jätettiin rauhaan enemmiltä purkutöiltä. Linnoituksesta on nykyisin jäljellä linnakkeiden Rosenin ja Ungernin lisäksi pieni katkelma Harjun sarvilinnan muuria, maavallien jäänteitä ympäri kaupunkia sekä komendantintalo ja kaksi linnoituksen rakentamisen yhteydessä valmistunutta kivikasarmia.
 
Rappeutuneiden linnakkeiden restaurointityöt alkoivat [[1960-luku|1960-luvulla]], jolloin Ungernin muurit peruskorjattiin. Kunnostuksen jälkeen linnakkeesta sai hyvän kuvan sen alkuperäisestä asusta. Linnakkeesta jäivät kuitenkin puuttumaan sen puurakenteet sekä tykkikasemattien päällä kiertänyt ampumatasanne. Osasta romahtaneista tykkikasemateista jätettiin jäljelle vain perustukset. Ungernin viimeiset restaurointityöt valmistuivat vuonna 1993. Linnakkeen suojissa toimiitoimi nykyäänennen Loviisan kesäteatteri, joka paloi. Kyseessä oli ilmeisesti tuhopoltto.
 
Viereisen pahemmin sortuneen Rosenin linnakkeen perusteellinen restaurointi on edelleen tekemättä. Rosenilla on suoritettu ainoastaan pieniä entistä pahempia sortumisia ehkäiseviä töitä. Esimerkiksi osa linnakkeen yhä pystyssä olevista tykkikasemateista varustettiin sateelta suojaavalla katoksella. Museovirasto pyrkii ympäristön kannalta vaarallisen linnakkeen korjaustöiden aloittamiseen jo vuoden [[2006]] aikana.