Ero sivun ”Georges Perec” versioiden välillä

'''Georges Perec''' ([[7.3. maaliskuuta]] [[1936]], [[Pariisi]] - [[3.3. maaliskuuta]] [[1940]], Pariisi) oli ranskalainen[[ranska]]lainen [[kirjailija]] ja elokuvantekijä. Hän oli kokeellisen eli potentiaalisen kirjallisuuden työpajan ([[OuLiPo]]) kantava voima.

Georges Perecin vanhemmat olivat Puolan[[Puola]]n juutalaisia. Perhe muutti Ranskaan 1920-luvulla. Perec jäi orvoksi isän kuoltua rintamalla ja äidin menehdyttyä Auschwitzin[[Auschwitz]]in keskitysleirillä. Adoptiovanhempina toimivat isän sisar ja tämän aviomies. ''W eli Lapsuudenmuisto'' –teos kertoo kirjailijan traumaattisesta varhaislapsuudesta, josta hän on todennut, ettei hänellä ole lapsuusmuistoja.

Hän avioitui vuonna 1959 Paulette Petrasin kanssa, mutta liitto päättyi eroon. Elämänsä kuusi viimeistä vuotta Perec jakoi elokuvantekijä [[Catherine Binet’nBinet]]’n kanssa, joka on tehnyt Perecistä dokumenttielokuvan ''Te souviens-tu de Gaspard Winckler?'' (1990).

Perec asui lähes koko elämänsä Pariisissa. Hän aloitti historian opinnot, mutta jätti ne kesken. Sosiologian tutkinnon hän suoritti Tunisissa[[Tunis]]issa, jossa hänen vaimonsa työskenteli vuoden ajan. Hän työskenteli arkistonhoitajana vuosina 1961 – 1978. Ajoittain hän elätti itsensä myös laatimalla sanaristikkoja. Hän olisi halunnut ryhtyä myös kuvataitelijaksikuvataiteilijaksi.

Perec kuoli keuhkosyöpään[[keuhkosyöpä]]än [[3.3. maaliskuuta]] [[1982]]. Hänet haudattiin toiveidensa mukaisesti [[Père-Lachaise|Père-Lachaisen hautausmaahanhautausmaa]]han. [[David Bellos]] julkaisi vuonna 1993 Perec-biografian ''A Life in the Words'', joka käännettiin ranskaksi ''Une Vie dans les mots'' vuonna 1994. Bellos sai elämäkerrasta Goncourt-palkinnon. Teosta pidetään kuitenkin kiistanalaisena. Sen jälkeen on ilmestynyt kaksi elämäkertaa, joista toisessa oikaistaan Bellosin kirjoituksia.

Kirjoittajan kutsumukselleen Perec sai tukea [[Maurice NadeaultaNadeau]]lta ja Roland Barthes’ilta, jotka olivat vakuuttuneita hänen kirjallisista kyvyistään. Ensimmäisestä novellistaan ''Les Choses'' Perec sai Renaudot-palkinnon vuonna 1965.

Perecin viimeiseksi teokseksi jäi ''Récits d’Ellis Island'', joka kertoo siirtolaisista, jotka muuttivat amerikkalaisen unelman perässä Yhdysvaltoihin. New Yorkissa, kivenheiton päässä Vapauden patsaasta[[Vapaudenpatsas|Vapaudenpatsaasta]] on [[Ellis Island]] -saari, jonne väkijoukko ohjattiin. Tulokkaat eroteltiin. Sairaat, vammaiset ja mielenterveysongelmista kärsivät merkattiin valkoisella liidulla. Tämän dokumentin kautta Perec saattoi puhua omasta tapauksestaan. Nykyisin Ellis Island toimii siirtolaismuseona. [http://www.ellisisland.com/ellis_home.html]