Ero sivun ”Daniellin pari” versioiden välillä

'''Daniellin pari''' on [[galvaaninen kenno]], jonka [[elektrodi|elektrodeista]] toinen on [[sinkki]]ä ja toinen [[kupari]]a. Sinkkielektrodi on [[sinkkisulfaatti|sinkkisulfaatin]] (ZnSO₄) ja kuparielektrodi [[kuparisulfaatti|kuparisulfaatin]] (CuSO₄) vesiliuoksessa. Vähemmän [[jalometalli|jalona]] sinkkielektrodi hapettuu eli luovuttaa [[elektroni|elektroneja]] – se on siis negatiivinen elektrodi eli [[anodi]]. Vastaavasti kuparielektrodi pelkistyy eli on [[katodi]]. Daniellin pari voidaan kuvata kennokaaviolla:

== Kennossa tapahtuvat reaktiot ==

== Historia ==

[[John Frederic Daniell]] kehitti Daniellin parin [[1820-luku|1820-luvulla]]. Se säilytti varauksen pidempään kuin [[Alessandro Volta]]n Voltan patsas. Daniellin parin alkuperäinen rakenne muodostui kahdesta sisäkkäisestä astiasta, joista sisempi oli puoliläpäisevä. Puoliläpäisevässä astiassa oli kuparitikku ja kuparisulfaattiliuosta. Ulompi astia ja oli sinkkiä ja se sisälsi puoliläpäisevän astian lisäksi sinkkisulfaattiliuosta. [[1871]] ranskalainen Callaud kehitti uuden rakenteen Daniellin parille. Se syrjäytti pian vanhan rakenteen. Callaudin kennossa sinkki- ja kuparisulfaatin vesiliuokset olivat yhdessä astiassa päällekkäin kahtena faasina[[faasi]]na. Sinkkisulfaattiliuos oli vähemmän [[tiheys|tiheänä]] kuparisulfaattiliuoksen päällä. Elektrodit olivat upotettuina omiin sulfaatteihinsa – kuparielektrodi pohjalla. Daniellin parin faasit sekoittuivat herkästi esimerkiksi ravistuksesta – siksi sitä käytettiin lähinnä paikallaan olevissa laitteissa, kuten [[lennätin|lennättimissä]], puhelimissa ja ovikelloissa.

== Lähteet ==