Ero sivun ”Jimmy Page” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Lisäys: elokuvamusiikki
p fix
Rivi 19:
Jimmy Pagen kiinnostus musiikkiin heräsi kun hän oli 15-vuotias. Hänen "paras ystävänsä" oli vanha espanjalainen akustinen [[kitara]], jonka joku oli tuonut tuliaisiksi. Joka ilta hän sääti radionsa [[rock and roll]]ia soittavalle kanavalle. Ensimmäinen keikkoja tekevä kokoonpano johon Page liittyi oli Neil Christian & The Crusaders, joka saavutti hyvän lavayhtyeen maineen. Pagen terveys ei kestänyt hyvin kiertueolosuhteita ja toistuvan sairastelun vuoksi hän kirjoittautui taidekouluun. Tänä aikana hän alkoi käydä bluesmuusikko Cyril Daviesin järjestämällä bluesklubilla Lontoon Marqueella osallistuen [[Improvisointi|jameihin]]. Täältä hän alkoi saada kutsuja studiotöihin.<ref>Jimmy Pagen ja Jeff Beckin yhteishaastattelu Guitar World – lisälehti Guitar Legends 2005 s. 11 (englanniksi)</ref>
 
Ensimmäisiä sessioita joihin Page osallistui olivat Brian Howard & The Silhouettes – [[single]]t ''The Worrying Kind'' ja ''Bald Headed Woman''. Ensimmäinen [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britannian]] ykköshitti jolla hän soittaa oli entisten [[The Shadows]] -muusikoiden Tony Meehanin ja Jet Harrisin "Diamonds" vuonna [[1963]].<ref name ="Yorke">Richie Yorke - Led Zeppelin The Definitive Biography s.32,35 - ISBN 0 86369 648 1</ref> Singlen tuottajana toiminut Meehan huomasi ettei Page osannut lukea nuotteja mutta totesi tämän pärjäävän hyvin.
 
Page opetteli nuotinluku- ja kirjoitustaidon studiotyön muuttuessa vaativammaksi.<ref>Jimmy Pagen ja Jeff Beckin yhteishaastattelu Guitar World – lisälehti Guitar Legends 2005 s. 12 (englanniksi)</ref><ref name="Yorke" />
 
Pagesta tuli 1960-luvun puolivälissä yksi Britannian halutuimpia studiokitaristeja. Hän osallistui esimerkiksi [[Tom Jones]]in ja [[Donovan]]in levytyksiin<ref>Jake Nyman Onnenpäivät 2 Tammi 1995 ISBN 951-31-0573-3 s.236</ref> ja [[Joe Cocker]]in versioon [[The Beatles]]in laulusta "With The Little Help From My Friends"<ref>Jake Nyman s. 167</ref> Toisinaan hänet kutsuttiin paikalle etenkin uusien yhtyeiden äänityksiin mikäli tuottaja halusi varmistaa onnistumisen varatulla studioajalla. Joskus yhtyeiden jäsenet olivat tästä katkeria, vaikka studiomuusikoiden työn luonteeseen kuului nimettömyys.<ref name ="Yorke"/>
 
1965 Page teki soolosinglen ''She Just Satisfies/Keep Moving'' joka ei menestynyt kaupallisesti vaikka sai hyviä arvioita.<ref>Soundi kirja Heavyrock toim. Jorma-Veikko Sappinen 1978 ISBN 951-99188-3-3 S.22</ref>
 
Pagen ensimmäinen kaupallisesti menestynyt yhtye oli [[The Yardbirds]]. The Yardbirds oli Britanniassa aikansa suosituimpia yhtyeitä, ja siinä olivat ennen Pagea soittaneet myös kuuluisat kitaristit Jeff Beck ja Eric Clapton. The Yardbirdsin hajottua Page perusti uuden yhtyeen, jonka nimeksi tuli ensin The New Yardbirds.<ref>Sappinen s. 68.</ref> Myöhemmin nimi vaihtui [[Led Zeppelin]]iksi.
 
Page tunnetaan erilaisista [[riffi|riffeistään]] ja ''lickeistään'', joita hän on kehittänyt muun muassa Led Zeppelinin kappaleisiin "[[Rock and roll]]" ja "[[Whole Lotta Love]]". Erityisen tunnettu on myös Pagen soolo kappaleessa "Stairway To Heaven". Se on valittu pari kertaa populaarimusiikin parhaaksi kitarasooloksi.
Rivi 85:
===Elokuvamusiikki===
 
Vuonna [[1971]] Page tapasi [[Aleister Crowley]]yn liittyvän kiinnostuksensa tiimoilta elokuvaohjaaja [[Kenneth Anger]]in. Anger oli tekemssä elokuvaa nimeltä ''[[Lucifer Rising]]'', josta hän kertoi Pagelle, ja sai tämänkin innostumaan asiasta. Page oli aiemmin nähnyt elokuvakerhossa [[Kent]]issä pari Angerin elokuvaa. Anger pyysi Pagea säveltämään ''Lucifer Risingiin'' musiikin, ja Page suostui tekeillä olevaa elokuvaa näkemättä ("Se oli Angerin tapa tehdä elokuvaa, musiikki lisätään vasta sitten, kun elokuva on valmis.") Page sai vapaat kädet, ja lopputulos poikkeaa täysin [[Led Zeppelin]] -tuotannosta. Elokuvaan tehdyssä sävellyksessä soivat orientaaliset instrumentit, ambientti syntetisaattorisurina ja sen äänimaailma on muutenkin erikoinen. Sähkökitaraa on käytetty hyvin vähän. Pagella oli Led Zeppelin -konserttielokuvan jäljiltä elokuvaeditointilaitteistoa, ja hän tarjosi Angerin käyttöön oman studionsa. Heillä oli puhetta, että Anger pyrkisi tekemään lyhytelokuvastaan koko illan elokuvan<ref name="GW">Knowers Christopher, Symphony for the Devil, Guitar World 2006 (vol 27, No. 13), s.52–56, 88–106, (108)</ref>.
 
Vuonna [[1976]] Angerin ja Pagen yhteistyö päättyi riitaisesti ja miesten välit rikkoutuivat ennen kuin Pagen sävellys päätyi elokuvaan. Anger oli pettynyt, kun kaiken tämän ajan kuluttua Page oli saanut elokuvaa varten aikaan liian lyhyen määrän musiikkia. Hän syytti Pagea sortumisesta huumeisiin, eikä ymmärtänyt, että Pagen aikaa vei myös hänen yhtyeensä. Loukkaantunut Page taas sanoi, että oli tehnyt sen verran musiikkia kuin mitä toimeksianto koski ja oli täyttänyt omat velvoitteensa, tarjoten vieläpä kalliit laitteet Angerille elokuvan tekoon. Jimmy Pagen elokuvamusiikki jäi näin vuosiksi unohduksiin. Elokuvan musiikin sävelsi lopulta [[Bobby Beausoleil|Bobby BeauSoleil]]<ref name=GW/>. Vuonna [[2012]] Jimmy Page julkaisi säveltämänsä alkuperäisen elokuvaan tarkoitetun musiikin nimellä ''Lucifer Rising and Other Sound Tracks'' <ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.rollingstone.com/music/news/jimmy-page-unearths-soundtrack-album-20120316 | Nimeke = Jimmy Page Unearths Soundtrack Album – Guitarist releasing avant garde early Seventies instrumentals | Tekijä = | Julkaisu = Rolling Stone | Ajankohta = 16.3.2012 | Viitattu = 6.1.2016 | Kieli = {{en}} }}</ref>.
 
Page on tehnyt musiikin myös [[Charles Bronson]] -elokuvaan Death Wish II ([[Väkivallan vihollinen 2]]). Soundtrackin ''[[Death Wish II]]'' julkaisi [[Swan Song Records]] helmikuussa [[1982]].
 
===Muut===
 
*''Outrider'' (sooloalbumi, 1988)
*''Live at the Greek'' (2000, yhdessä [[The Black Crowes]]in kanssa)
 
==Viitteet Lähteet ==
{{Viitteet}}
 
== Kirjallisuutta ==
* George Case: ''Jimmy Page - Magus, Musician, Man'' (2007)
 
==Aiheesta muualla==
{{Commonscat}}
*[http://www.jimmypageonline.com/ Jimmy Page]. {{en}}
*[http://www.ledzeppelin.com/ Led Zeppelin]. {{en}}
 
== Kirjallisuus ==
* George Case: ''Jimmy Page - Magus, Musician, Man'' (2007)
 
 
{{Led Zeppelin}}