Ero sivun ”Giovanni Bononcini” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
lisätietoa Murtomäen Sibis-sivustosta |
lisää bakersista |
||
Rivi 1:
[[Kuva:Giovanni Battista Bononcini.png|thumb|right|Giovanni Bononcini]]
'''Giovanni Battista Bononcini''' ([[18. heinäkuuta]] [[1670]] [[Modena]] – [[9. heinäkuuta]] [[1747]] [[Wien]]) oli [[italia]]lainen [[säveltäjä]]. Hän kuului säveltäjä- ja muusikkosukuun.
Giovanni Battista Bononcini oli jousisoittajien sukua. Hänen isänsä ja ensimmäinen opettajansa oli Giovanni Maria Bononcini ja hänen veljensä oli sellisti ja säveltäjä [[Antonio Maria Bononcini]].<ref name=bakers>[https://www.highbeam.com/doc/1G2-3491801501.html Bononcini, Giovanni], Baker’s Biographical Dictionary of Musicians, 2001. Vaatii HighBeam-tilauksen. Viitattu 10.5.2016.</ref>
Bononcini opiskeli [[Bologna]]ssa [[sello]]nsoittoa ja säveltämistä ja toimi San Petronion kappelin sellistinä.<ref name=bakers/> Hänen ensimmäiset sävellyksensä ovat peräisin [[1680-luku|1680-luvun]] puolestavälistä.<ref name="AllMusic"/> Ensimmäinen julkaistu teos oli 15-vuotiaana sävelletty ''Trattenimenti da camera'' jousitriolle. Sitä seurasi sarja [[kamarikonsertto]]ja, pienten kokoonpanojen ”sinfonioita”, messuja ja soitinduoja vuosina 1685–1991. Vuonna 1691 Bononcini matkusti Roomaan, jossa vuonna 1692 esitettiin hänen ensimmäinen oopperansa, S. Stampiglian librettoon sävelletty ''Eraclea ovvero Il ratto delle Sabbine'' (”Herakles eli Sabiinitarten ryöstö”, ),<ref name =murtomaki/> jota 1694 seurasivat oopperatuotannot ''Serse'' ja ''Tullo Ostilio''.<ref name=bakers/>
Bononcini oli [[Veijo Murtomäki|Veijo Murtomäen]] mukaan aikansa ehkä kysytyin italialainen oopperasäveltäjä. Hänen tuotantoonsa kuuluu 32 oopperaa, 25 [[serenata]]a ja 7 oratoriota. Hänen ensimmäinen oopperansa, S. Stampiglian librettoon sävelletty ''Eraclea ovvero Il ratto delle Sabbine'' (”Herakles eli Sabiinitarten ryöstö”, ) esitettiin Roomassa 1692. Aikansa suurimpia menestyksiä oli vuonna 1696 valmistunut ''Il trionfo di Camilla'' (”Camillan riemuvoitto”), josta tehtiin 23 italialaista produktiota vuosina 1696–1719. Lisäksi sitä esitettiin Lontoossa 111 kertaa vuosina 1706–1728, mikä loi suosiota oopperataiteelle kaupungissa. Bononcini toimi 1705–1711 Wienissä [[Joosef I (keisari)|Joosef I:n]] hovioopperasäveltäjänä ja sitten vuoteen 1732 asti Lontoossa, jossa häntä pidettiin [[Georg Friedrich Händel]]in kilpailijana.<ref name =murtomaki>Murtomäki, Veijo: [http://muhi.siba.fi/xwiki/bin/view/Muhi/View?id=bar_baroopita2 Barokkiooppera Italiassa], Sibelius-Akatemia 2014. Viitattu 9.5.2016.</ref>▼
Vuonna 1698 Bononcini muutti Wieniin hovisäveltäjäksi. Siellä tuotettiin hänen oopperansa ''La fede pubblica'' 1699 ja ''Gli affetti più grandi vinti dal più giusto'' 1701. Vuodet 1702–1704 Bononcini työskenteli kuningatar [[Sophie Charlotte]]n hovissa [[Berliini]]ssä. [[Charlottenburgin linna]]ssa tuotettiin kesällä 1702 Bononcinin ooppera ''Polifemo'' ja lokakuussa 1704 ooppera ''Gli amori di Cefalo e Procri''. Kuningattaren kuoltua oopperaseurue hajaantui, ja Bononcini palasi Wieniin. Siellä tuotettiin hänen oopperansa ''Endimione'' heinäkuussa 1706, ''Turno Ariano'' heinäkuussa 1707, ''Mario fuggitivo'' vuonna 1708, ''Abdolonimo'' helmikuussa 1709 ja ''Muzio Scevola'' heinäkuussa 1710.<ref name=bakers/>
Myös Giovanni Bononcinin veli Antonio työskenteli tuolloin Wienissä. Vuonna 1711 veljekset palasivat Italiaan, ja vuonna 1719 tuotettiin Roomassa Giovanni Bononcinin ooppera ''Erminia''. Vuonna 1720 Giovanni Bononcini sai Händeliltä kutsun Lontoon kuninkaalliseen musiikkiakatemiaan. Tästä alkoi kuuluisa kilpailu Händelin ja Bononcinin ihailijoiden välillä. Händeliä pitivät parempana muun muassa kuningas, kun taas ryhmä aatelismiehiä kuten [[John Churchill, Marlborough’n herttua]], kannatti Bononciniä ja muita italialaissäveltäjiä. Syntyi myös erikoista yhteistyötä kuten huhtikuussa 1721 kantaesitetty ooppera ''Muzio Scevola'', jonka ensimmäisen näytöksen sävelsi Amadei, toisen Bononcini ja kolmannen Händel. Bononcinin Lontoossa näyttämölle tuotuja oopperoita olivat ''Astarto'' marraskuussa 1720, ''Crispo'' tammikuussa 1722, ''Farnace'' marraskuussa 1723, ''Calpurnia'' huhtikuussa 1724 ja ''Astianatte'' toukokuussa 1727.<ref name=bakers/>
Marlborough’n herttuan kuoltua ja Bononcinin nimiinsä paneman [[madrigaali]]n osoittauduttua plagiaatiksi [[Antonio Lotti]]n teoksesta Bononcinin suosio alkoi hiipua Lontoossa. Asiaa pahensi Bononcinin tuki omatekoiselle [[alkemia|alkemisti]]lle kreivi Ughille, jonka kullantekohankkeeseen Bononcini sijoitti rahaa. Vuonna 1732 Bononcini muutti Pariisiin, jossa hän sai paikan sellistinä [[Ludvig XV|Ludvig XV:n]] hovissa. Köyhtyneen Bononcinin tiedetään olleen vuonna 1735 Lissabonissa ja 1737 jälleen Wienissä, jossa tuotettiin hänen oratorionsa ''Ezechia'' huhtikuussa 1737) ja ''Te Deum'' 1740. Keisarinna [[Maria Teresia]] myönsi Bononcinille kuukausittaisen eläkkeen lokakuusta 1742 alkaen. Bononcini kuoli 77 vuoden iässä heinäkuussa 1747.<ref name=bakers/>
==Merkitys==
▲Bononcini oli [[Veijo Murtomäki|Veijo Murtomäen]] mukaan aikansa ehkä kysytyin italialainen oopperasäveltäjä. Hänen tuotantoonsa kuuluu 32 oopperaa, 25 [[serenata]]a ja 7 oratoriota
1900-luvulla Bononcinin oopperoista eniten esitetty on ollut libretisti [[Rolli Zenoni]]n tekstiin sävelletty ''Griselda'' (Lontoo, 1722). Sen tunnetuin aaria on sivuhenkilö Erneston kaihoisa aaria ”Per la gloria d’adodarvi”.<ref name =murtomaki/>
Lähes 80 oopperan ja seitsemän oratorion ohella Bononcinin tuotantoon kuuluu useita sävellyksiä cembalolle ja muuta kamarimusiikkia. Hän sävelsi surumusiikin Marlborough’n herttuan hautajaisiin 1722.<ref name=bakers/>
== Lähteet ==
| |||