Ero sivun ”Der Stürmer” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 5:
Lehden painosmäärät olivat ensi alkuun pieniä, mutta kansallissosialistien valtaannousun jälkeen [[1933]] ne kasvoivat voimakkaasti. Parhaimmillaan lehteä julkaistiin lähes miljoona kappaletta. Streicherin menetettyä asemansa puolueessa [[1940]] lehden painos laski dramaattisesti noin 300 000 kappaleeseen. Lehteä saattoi lukea myös ilmaiseksi katujen ja teiden varsille pystytetyissä "Stürmer-laatikoissa" ("Stürmer-Kästen"). [[Berliini]]n [[olympialaiset|olympialaisten]] aikana [[1936]] suurin osa Berliinin Stürmer-laatikoista joko irrotettiin tai jätettiin tyhjiksi, jottei ulkomaalaisia kisaturisteja loukattaisi. Samasta syystä lehteä ei saanut kisojen aikaan pitää esillä lehtikioskeissa.
 
Lehden kuuluisin ja kiistellyin numero on toukokuussa [[1934]] ilmestynyt n.k. Rituaalimurhanumero. Se kuvaa kymmeniä tapauksia keskiajalta 1920-luvulle, joissa juutalaisten väitetään surmanneen kristittyjä naisia tai lapsia rituaaleissaan. Propagandaministeri [[Joseph Goebbels]] kielsi jonkin ajan kuluttua tämän numeron levityksen Saksan kristillisten kirkkojen protestoitua voimakkaasti. Protestien syynä ei suinkaan ollut numeron antisemiittisyys, vaan se, että lehti rinnasti kristillisen [[ehtoollinen|ehtoollisen]] juutalaisiin rituaalimurhiin, joissa kerrottiin myös syödyn ihmislihaa ja juodun ihmisverta. Rituaalimurhanumeron takia myös Saksan armeija julisti ''Der Stürmerin'' sotilaille sopimattomaksi lukemistoksi ja kielsi sen tilaamisen kasarmeille.
Der Stürmer oli kenties kuuluisin antisemiittisistä sarjakuvistaan, joista useimmat kuvasivat [[juutalainen|juutalaiset]] rumina hahmoina, joilla oli voimakkaasti liioitellut kasvonpiirteet ja vääristyneet ruumiit. Otsikkosivun alalaitaan oli painettuna lehden motto "''Die Juden sind unser Unglück''" - "Juutalaiset ovat meidän huono onnemme!"
 
Der Stürmer oli kenties kuuluisin antisemiittisistä sarjakuvistaan, joista useimmat kuvasivat [[juutalainen|juutalaiset]] rumina hahmoina, joilla oli voimakkaasti liioitellut kasvonpiirteet ja vääristyneet ruumiit. Pilakuvat piirsi yleensä Philipp Rupprecht (nimimerkki Fips). Otsikkosivun alalaitaan oli painettuna lehden motto "''Die Juden sind unser Unglück''" - "Juutalaiset ovat meidän huono onnemme!"
 
== Aiheesta muualla ==