Ero sivun ”Kerrostalot Suomessa” versioiden välillä

 

===Runkotyypit===

Ennen vuonna 1920 valmistuneissa taloissa runkona käytettiin pääsääntöisesti [[tiilimuurirunko]]a, jossa [[Kantava seinä|kantava]]<nowiki/>t [[ulkoseinä]]t ja talonsisäiset kantavat pitkittäiset [[sydänmuuri]]t muurattiin tiilestä. Ulkoseinä oli yleensä kaksi tiiltä paksu ja sen alaosaa suojasi [[kivijalka]]. Alempien kerrosten muurit olivat yläkerroksia paksumpia rakennusjärjestyksen mukaisesti. Julkisivu jätettiin joko tiilipintaiseksi tai se [[Rappaus|rapattiin]] ja maalattiin [[Kalkkimaalaus|kalkkimaalilla]]. Vuosina 1900−1915 pohjakerros oli usein verhoiltu [[Puupaneeli|puupaneelein]].<ref>Neuvonen 2006. s. 16</ref>

 

1920-luvulla tiilimuurirunko säilyi, mutta alimmassa kerroksessa se saatettiin korvata betonipilareilla liiketilan muunneltavuuden mahdollistamiseksi. Sydänmuureja ei aina rakennettu, ja paljon pienasuntoja sisältävissä taloissa ne saattoivat sijaita myös runkoon nähden poikittain. Sydänmuurit voitiin myös korvata teräsbetonipilareilla, jolloin talossa käytettiin sekarunkoa; se yleistyi Helsingissä 1930-luvulla. Porrashuoneet olivat yleensä kuitenkin tiilimuurattuja. Paremmin lämpöä eristävä monireikätiili mahdollisti kapeamman tiilimuurin, mikä kasvatti vuokrattavan tai myytävän kerrospinta-alan määrää.<ref>Neuvonen 2006. s. 54–55</ref>

 

1950-luvulla tiilimuurin muuraustyötä yritettiin nopeuttaa ja rationalisoida muun muassa käyttämällä tiilien kuljetukseen tiililavoja ja käyttämällä tavallista kookkaampia suurtiiliä. 1940- ja 1950-luvun alun suosituin runkotyyppi oli sekarunko, jossa kantavat rakenteet sisällä olivat teräsbetonipilareita. Jonkin verran rakennettiin myös kokonaan teräsbetonipilarirunkoisia taloja. 1950-luvun puolivälissä betoni syrjäytti tiilen kantavana seinärakenteena, ja yleisimmäksi runkorakenteeksi tuli betoniseinärunko. Seinät eristettiin ulkopuolelta kevytbetonilla ja julkisivu rapattiin. Rationalisointia edistettiin siirtymällä lautamuoteista kasettimuotteihin ja lopulta suurmuotteihin, jotka edellyttivät nosturia. Ensimmäinen suurmuottitalo valmistui Kuopioon 1958.<ref>Neuvonen 2006. s. 90</ref>

 

1960-luvulla betoni syrjäytti tiilen kantavissa rakenteissa. Yleisimmäksi runkotyypiksi tuli [[kirjahyllyrunko]], jonka kantavan pystyrakenteen muodostivat betoniseinät. Puhdaspiirteisimmillään runkotyyppi oli lamellitaloissa, jossa runkoon nähden poikittaiset seinät ja umpinaiset päädyt olivat kantavia rakenteita; pistetalossa kantavien seinien suhteellinen osuus oli suurempi. Kirjahyllyrungosta esiintyi poikkeavia toteutustapoja välipohja- ja ulkoseinäratkaisuiltaan.<ref name="N148">Neuvonen 2006. s. 148</ref> 1960-luvun puoliväliin asti kirjahyllyrunko toteutettiin suurilta osin paikalla rakentaen: kantavat väliseinät ja välipohjat valettiin paikan päällä. Portaat, parvekkeet ja kevyet väliseinät saattoivat olla valmisrakenteisia.<ref name="n150">Neuvonen 2006. s. 150</ref> 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun yleisin rakennustapa oli osaelementtirakenteinen kirjahyllyrunko, joka toteutettiin osin paikalla rakentaen ja osin valmiselementein.<ref name="N148"/> Paikan päällä valettiin suurmuoteilla väliseinät ja välipohjat, mutta julkisivut olivat pääosin elementein toteutettuja. Ulkoseinän toteutuksessa yleinen ratkaisu oli käyttää betonisandwich-elementtiä. Ensimmäiset täyselementtirakenteisen kerrostalot valmistuivat jo vuosina 1961–1962 Helsinkiin, Turkuun ja Kuopioon. Väliseinä- ja välipohjaelementit olivat massiivisia betonielementtejä. Viimeisiä tiilimuurirunkoisena tehtyjä kohteita oli Helsingissä Strömsin alue 1963–1965.<ref name="n150"/>

 

Vuonna 1970 julkistettiin suomalainen [[Betonielementtistandardi|BES-järjestelemä]] (betonielementtistandardi). BES-täyselementtitalossa välipohjat olivat esijännitettyjä ontelo- tai U-laattoja, jotka mahdollistivat yli 10 metrin jännevälin. Tämän takia kantavia väliseiniä oli lähinnä huoneistojen välillä. Ensimmäinen BES.-talo valmistui Tampereelle vuonna 1971. BES:n rinnalla kehitettiin betonipilarirunkoista PLS 80 -järjestelmää, joka ei kuitenkaan saanut suosiota. (150) BES-tekniikka säilyi vuosisadan loppuun asti rungon yleisimpänä toteutustapana, mutta sen rinnalla alettiin myös valaa kantavia seiniä ja välipohjia paikan päällä. Ulkoseinät olivat aikavälillä 1975-2000 yleensä betonisandwich-elementtejä tai paikalla muurattuja tiiliseiniä, joiden takana oli betonielementti tai rankaseinä.<ref>Neuvonen 2006. s. 214</ref>