|
===Comeback (1980–1985)===
YhtäkkiäSyksyllä 1980 hajoamispisteessä olleelle yhtyeelle tarjottiin yllättäen paikkaa [[Reading Festival|Readingin rockfestivaaleilta]] syksyllä 1980. [[Ozzy Osbourne]] oli joutunut peruuttamaan esiintymisensä, ja paikkaa tarjottiin Sladelle, sillä he olivat jo vuonna 1978 ilmaisseet halunsa esiintyä festivaaleilla. ▼====Readingin ihme (1980)====
Konserttipäivänä yhtye joutui pysäköimään autonsa yleiselle pysäköintialueelle ja kuljettamaan soittimensa yleisön läpi lavan taakse, sillä heillä ei ollut paikalle kulkulupia. Yleisö otti kuitenkin Sladen hyvin vastaan ja keikan jälkeen yhtyettä lähestyttiin lukuisilla konserttipyynnöillä. [[BBC]] kuvasi ja äänitti esiintymisen, ja kyseisistä nauhoista julkaistiin EP-levy, joka nousi listoille. Myös kokoelma-albumi ''[[Slade Smashes]]'' nousi brittilistan sijalle 21.
Vuonna 1981 julkaistiin LP ''[[We'll Bring The House Down]]'', joka palautti Sladen lopullisesti huipulle. Myös albumin nimikappale muodostui hitiksi (Britanniayltäen Britannian sijalle 11 .). Albumi oli soundiltaan melko raskas ja rokkaava. Levyn julkaisi jälleen Jim Lean oma "Cheapskate "- niminen yhtiö. Yhteistyö pitkäaikaisen managerin Chas Chandlerin kanssa päättyi tähän albumiin, ja viimeisenä työnään hän hankki yhtyeelle levytyssopimuksen [[RCA Records]] -yhtiöltä. ▼
▲Yhtäkkiä hajoamispisteessä olleelle yhtyeelle tarjottiin paikkaa [[Reading Festival|Readingin rockfestivaaleilta]] syksyllä 1980. [[Ozzy Osbourne]] oli joutunut peruuttamaan esiintymisensä, ja paikkaa tarjottiin Sladelle, sillä he olivat jo vuonna 1978 ilmaisseet halunsa esiintyä festivaaleilla.
Noddy Holder, Jim Lea ja Don Powell olivat innoissaan. He tajusivat, että kyseessä olisi yhtyeen ehkä viimeinen mahdollisuus palata huipulle. Ainoa ongelma oli Dave Hill, joka oli edelleen näreissään siitä, että häntä oltiin erottamassa yhtyeestä paria vuotta aiemmin. Niinpä Noddy vieraili Daven luona Wolverhamptonissa, mutta ei onnistunut puhumaan häntä ympäri. Lopulta Chas Chandler itse joutui ajamaan Lontoosta Wolverhamptoniin Daven luokse. Anteeksi pyydellen hän onnistui taivuttelemaan Hillin soittamaan vielä tämän yhden keikan.
Myöhemmin samana vuonna 1981 julkaistiin seuraava albumi ''[[Till Deaf Do Us Part]]'', joka oli musiikillisesti edeltäjäänsäkin raskaampi, ja sitä on usein verrattu [[AC/DC]]-yhtyeen [[hard rock]]iin. Itse albumi jäi Britanniassa listojen ulkopuolelle, mutta siltä julkaistu single "Lock Up Your Daughters" nousi listan sijalle 29. Joulukuussa [[1982 ]] julkaistiin ''[[Slade on Stage]]'' -livealbumi. ▼Keikkapäivänä yhtye joutui pysäköimään autonsa yleiselle pysäköintialueelle ja kuljettamaan soittimensa yleisön läpi lavan taakse, sillä heillä ei ollut edes kulkulupia. Yhtyettä kannustettiin ennen keikkaa kertomalla, että festarit olivat olleet siihen mennessä harvinaisen tylsät, mutta Sladen tarttuva musiikki saattaisi muuttaa kaiken ja Sladen hitit tunnettiin yleisesti hyvin.
He olivat oikeassa, sillä yleisö otti yhtyeen hyvin vastaan. Keikan jälkeen yhtyettä lähestyttiin lukuisilla konserttipyynnöillä. Ennen esiintymistä niin vastahakoinen Dave Hill on myöhemmin sanonut tuon päivän olleen hänen elämänsä onnellisin. [[BBC]] kuvasi ja äänitti esiintymisen, ja noista nauhoista Slade julkaisi EP-levyn, joka nousi listoille. Myös kokoelma-albumi ''[[Slade Smashes]]'' nousi brittilistan sijalle 21 ja comeback oli valmis.
Vuonna [[1983 ]] julkaistut singlet, "My Oh My" (Britannia 2.) ja seuraavana vuonna julkaistu "Run Runaway" (Britannia 7.), olivat molemmat suuria hittejä nousten Britannian top 10:een . Singlet olivat vuoden 1983 ''[[The Amazing Kamikaze Syndrome]]'' -albumilta. Yhtyeen jäsenten ystävä [[Ozzy Osbourne]] pyysi Sladea Yhdysvaltain -kiertueelleen, ja hänen vaimonsa [[Sharon Osbourne]] tarjoutui yhtyeen uudeksi manageriksi. Yhtye suostui mielellään, sillä yhtye sai näin uuden tilaisuuden yrittää Amerikan valloitusta. Ensimmäinen konsertti Osbournen lämmittelijänä menikin hyvin, mutta sitten basistiBasisti Jim Lea sairastui hepatiittiinkuitenkin jajo loputkiertueen keikatalkuvaiheesas jouduttiin peruuttamaan. Tosin heitä vaadittiin soittamaan kiertue loppuun toisen basistin voimin[[hepatiitti]]in, muttajolloin Sladen muidenloput jäsentenesiintymiset uskollisuudenjouduttiin ja lojaalisuuden vuoksi asia ei edennyt sen pidemmälleperuuttamaan. Lean kunnon noustuatoivuttua yhtye palasi Englantiin. Ongelmia oli myös Don Powellilla, joka kärsi alkoholiongelmasta. Lopulta hän meni samaan vieroitukseen, jota kävi myös Ozzy Osbourne. Powellin onnistui lopettaa juominen kokonaan.<ref>Keijo Väistö & Jukka Perttunen: Slade - Hämmästyttävä rock'n'roll syndrooma, POP-lehti 2004, sivu 154</ref> ▼====''We'll Bring the House Down'': lopullinen paluu huipulle (1981)====
Vuonna 1981 julkaistiin LP ''[[We'll Bring The House Down]]'', joka palautti Sladen lopullisesti huipulle.
▲Myös albumin nimikappale muodostui hitiksi (Britannia 11.). Albumi oli soundiltaan melko raskas ja rokkaava. Levyn julkaisi jälleen Jim Lean oma "Cheapskate"-yhtiö. Yhteistyö pitkäaikaisen managerin Chas Chandlerin kanssa päättyi tähän albumiin, ja viimeisenä työnään hän hankki yhtyeelle levytyssopimuksen [[RCA Records]] -yhtiöltä.
Vuonna [[1985 ]] julkaistiin albumi ''[[Rogues Gallery (albumi)|Rogues Gallery]]'', joka sisälsi hittikappaleen "All Join Hands". Samana vuonna julkaistiin myös "joululevy" ''[[Crackers]]''. Molemmat albumit nousivat listoille Britanniassa. ▼▲Myöhemmin samana vuonna 1981 julkaistiin seuraava albumi ''[[Till Deaf Do Us Part]]'', joka oli musiikillisesti edeltäjäänsäkin raskaampi, ja sitä on usein verrattu [[AC/DC]]-yhtyeen [[hard rock]]iin. Itse albumi jäi Britanniassa listojen ulkopuolelle, mutta siltä julkaistu single "Lock Up Your Daughters" nousi listan sijalle 29. Joulukuussa [[1982]] julkaistiin ''[[Slade on Stage]]'' -livealbumi.
▲Vuonna [[1983]] julkaistut singlet, "My Oh My" (Britannia 2.) ja seuraavana vuonna julkaistu "Run Runaway" (Britannia 7.), olivat molemmat suuria hittejä. Singlet olivat vuoden 1983 ''[[The Amazing Kamikaze Syndrome]]'' -albumilta. Yhtyeen jäsenten ystävä [[Ozzy Osbourne]] pyysi Sladea Yhdysvaltain kiertueelleen, ja hänen vaimonsa [[Sharon Osbourne]] tarjoutui yhtyeen uudeksi manageriksi. Yhtye suostui mielellään, sillä yhtye sai näin uuden tilaisuuden yrittää Amerikan valloitusta. Ensimmäinen konsertti Osbournen lämmittelijänä menikin hyvin, mutta sitten basisti Jim Lea sairastui hepatiittiin ja loput keikat jouduttiin peruuttamaan. Tosin heitä vaadittiin soittamaan kiertue loppuun toisen basistin voimin, mutta Sladen muiden jäsenten uskollisuuden ja lojaalisuuden vuoksi asia ei edennyt sen pidemmälle. Lean kunnon noustua yhtye palasi Englantiin. Ongelmia oli myös Don Powellilla, joka kärsi alkoholiongelmasta. Lopulta hän meni samaan vieroitukseen, jota kävi myös Ozzy Osbourne. Powellin onnistui lopettaa juominen kokonaan.<ref>Keijo Väistö & Jukka Perttunen: Slade - Hämmästyttävä rock'n'roll syndrooma, POP-lehti 2004, sivu 154</ref>
▲Vuonna [[1985]] julkaistiin albumi ''[[Rogues Gallery (albumi)|Rogues Gallery]]'', joka sisälsi hittikappaleen "All Join Hands". Samana vuonna julkaistiin myös "joululevy" ''[[Crackers]]''. Molemmat albumit nousivat listoille Britanniassa.
===Uuteen laskuun (1987–1991)===
| 