Ero sivun ”Ibrahim Boubacar Keïta” versioiden välillä

110 merkkiä lisätty ,  4 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
Vuoden 2007 presidentinvaaleissa Keïta asettui jälleen ehdokkaaksi. Äänisaalis oli nyt vaalien toiseksi paras ja jälleen esiintyi epäilyjä vaalivilpistä. Malin korkein oikeus vahvisti vaalituksen ja Keïta ilmoitti kunnioittavansa sitä. Samana vuonna pidettiin myös kansalliskokouksen vaalit ja Keïta uudisti paikkansa.
 
Keïta oli ennakkosuosikki vuoden 2013 presidentinvaaleissa. Hän voitti vastaehdokkaansa [[Soumalia Cissé]]n toisella kierroksella ja vannoi virkavalansa 4. syyskuuta 2013. Virkanimityksissään hän on ilmoittanut katsovansa enemmän henkilön ammattipätevyyttä kuin poliittista sopivuutta. Niinpä hän nimitti ensimmäiseksi pääministerikseen 5. syyskuuta 2013 pankkivirkailija [[Oumar Tatem Ly]]n
 
{{käännös}}
10 768

muokkausta