Ero sivun ”Ibrahim Boubacar Keïta” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 39:
Vaaleissa Keïta ei päässyt kolmannelle kierrokselle, vaan sai kolmanneksi eniten ääniä Amadou Toumani Tourén ja Somalia Cissén jälkeen. Keïta syytti ääntenlaskentaa vilpilliseksi ja valitti asiasta Malin korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus myönsi, että ääntenlaskennassa on tapahtunut epäselvyyksiä ja hylkäsi neljäsosan annetuista äänistä. Keïta ilmoitti tukevansa oikeuden päätöstä ja tukevansa vaalien toisella kierroksella Touréta. Samana vuonna Malissa oli jälleen kansalliskokouksen vaalit ja Keïta uudisti paikkansa kansanedustajana. Syyskuun 16. vuonna 2002 hänet nimitettiin kansalliskokouksen puheenjohtajaksi. Samana vuonna hänet valittiin myös kansainvälisiin tehtäviin. Hänet nimitettiin [[Khartum]]issa Afrikan parlamenttien unionin toimeenpanevan komitean johtajaksi.
 
Vuoden 2007 presidentinvaaleissa Keïta asettui jälleen ehdokkaaksi. Äänisaalis oli nyt vaalien toiseksi paras ja jälleen esiintyi epäilyjä vaalivilpistä. Malin korkein oikeus vahvisti vaalituksen ja Keïta ilmoitti kunnioittavansa sitä. Samana vuonna pidettiin myös kansalliskokouksen vaalit ja Keïta uudisti paikkansa.
 
Keïta oli ennakkosuosikki vuoden 2013 presidentinvaaleissa.
 
{{käännös}}