Poistettu sisältö Lisätty sisältö
 
Rivi 393:
 
:::: Näyttäisivät nuo olevan. 2010 ei ole enää ihme, kun se "Raine Salo"-sarja oli uutisoitukin, mutten muista että oliko yhtiö erikseen silloin kerrottu. Piti tuohon edelliseen lisätä, että niissä vanhoissa nettikatalogin tiedoissa (tännekin kaiketi kirjattu) jonkun julkaisu näytti kestäneen 3 vuottakin "julkaisuvuodesta". Eli jakelussa juuri tuolloin 2010. Toinen selvästi kesti, kun kauppoihin tuli. Yksi tuntui olevan siellä ainakin julkaisemattomana uutena (bonuksettomana) versiona, kun lupaa ei liennyt "lisenssibonuksiin". Mainitsemasi tuttuja tapauksia muutoin. Mutta ovat ne Love Kustannus julkaisut myös siis samaan aikaan ja pidempäänkin vielä kauppatavaraa olleet (epäilisin lonkalta 2014-2015 kunhan nuo pari ostajaa on "huolinut" mm. Pokon oheen). --[[Käyttäjä:Propaganda|Propaganda]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Propaganda#top|keskustelu]]) 28. maaliskuuta 2016 kello 00.33 (EEST)
 
::::: Ei siellä Love Kustannuksessa nyt myyneitä omistajia kerrota. (muualta poistettu) Sen sijaan Johanna Kustannuksessa kerrotaan myyjät väärin tai tuplattuna jo, kun omistajakin tiedossa. Myyjähän oli jo tekstinkin mukaisesti Love Kustannus Oy osake-enemmistöllä osakeannista taannoin. Tai sitten (alkuperäiset) omistajat pitäisi osata yhtiöittäin jakaa mm. Siboney Oy:hyn. --[[Käyttäjä:Propaganda|Propaganda]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Propaganda#top|keskustelu]]) 28. maaliskuuta 2016 kello 01.13 (EEST)
 
== Merkittävyys ==