Wikipedia

Ero sivun ”Partio” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
kirja, poistettu edes yksi am-linkki, onkohan nuo kaikki muutkaan tarpeen
Siirretty Suomi-osa artikkeliin Suomen Partiolaiset
Rivi 1:
{{Tämä artikkeli|kertoo partioliikkeestä. Partio on myös pieni [[Partio (sotilasyksikkö)|sotilasyksikkö]].}}
{{Korjattava/painotus|Keskittyy vain suomalaiseen liikkeeseen}}
[[Kuva:Partiopoikien Maailmanjärjestön tunnus.svg|thumb|Partiolilja, Partioliikkeen Maailmanjärjestön tunnus]]
[[Kuva:Scout stone Brownsea.jpg|thumb|Brownsean saarella oleva partioliikkeen synnyn muistokivi]]
Rivi 7 ⟶ 6:
 
==Historia==
 
Partioliikkeen perusti [[kenraalimajuri]] [[Robert Baden-Powell|Robert Stephenson Smyth Baden-Powell]] (myöhemmin lordi Baden-Powell of Gilwell, partiolaisten keskuudessa B-P tai BP) [[Englanti|Englannissa]] vuonna [[1907]]. Hän otti paljon vaikutteita Ernest Thompson Setonin "Woodcraft Indians" -nuorisoliikkeestä. Ernest Thompson Seton olikin partioliikkeen johdossa vuoteen 1915, jolloin erosi koko partioliikkeestä. Hän vastusti Baden-Powellin pyrkimystä tehdä partioliikkeestä militaristinen järjestö. Lisäksi hän koki, että Baden-Powell plagioi hänen ideoitaan.<ref>http://fi.wikipedia.org/wiki/Ernest_Thompson_Seton</ref><ref>http://etsetoninstitute.org/biography/</ref>
 
Rivi 25 ⟶ 23:
 
==Maailmanlaajuinen nuorisoliike==
 
Nykyään partiolaisia on 216 maassa yhteensä noin 38 miljoonaa. Maailmanjärjestöjä on kaksi: Partioliikkeen Maailmanjärjestö (WOSM, World Organization of the Scout Movement) ja Partiotyttöjen Maailmanliitto (WAGGGS, World Association of Girl Guides and Girl Scouts). Suomalaisten partiolaisten kansallinen järjestö [[Suomen Partiolaiset|Suomen Partiolaiset ry]] on yhteisjärjestö, joka on molempien maailmanjärjestöjen jäsen.<ref>{{Verkkoviite | Nimeke=Partion organisaatio – Maailmanjärjestöt | Osoite=http://www.partio.fi/?Deptid=403 | Julkaisija=Suomen Partiolaiset ry | Luettu=8.8.2007}}</ref>
 
==Partio Suomessa==
 
Suomessa oli vuonna 2012 noin 60 000 partiolaista, jotka toimivat noin 820 [[partiolippukunta|lippukunnassa]].<ref>[http://www.partio.fi/Suomeksi/Lyhyesti/Medialle/Partiofaktat Partiofaktat] partio.fi 13.06.2012</ref> Valtakunnallisena kattojärjestönä toimii [[Suomen Partiolaiset]] ry, johon kuuluu 11 [[Suomen maakunnat|maakuntajakoa]] mukailevaa [[partiopiiri]]ä. Ruotsinkielisten lippukuntien muodostama partiopiiri Finlands Svenska Scouter r.f. on valtakunnallinen.<ref>{{Verkkoviite | Nimeke=Mitä partio on? – Lippukunta osana partiomaailmaa | Osoite=http://www.partio.fi/?Deptid=50 | Julkaisija=Suomen Partiolaiset ry | Luettu=8. elokuuta 2007}}</ref>
 
===Historia===
Partio tuli Suomeen vuonna [[1910]]. Alkuaikoina toiminta oli organisoimatonta, uusia partioryhmiä syntyi sinne tänne itsestään. Vuonna [[1911]] Suomessa järjestettiin ensimmäiset [[partioleiri]]t. Samana vuonna keisari [[Nikolai II]] julisti partion laittomaksi, koska liikkeen suojissa pelättiin tapahtuvan salaista sotilaskoulutusta &ndash; mutta toiminta jatkui monin paikoin salassa. Huomattavimmat tuolloin maan alla toimineet lippukunnat ovat yhä toiminnassa: ne ovat helsinkiläinen [[Toimen Pojat]] sekä [[Vaasan Metsäveikot]]. Näillä kahdella lippukunnalla on perinteisiä erivapauksia asusteiden ja luokkamerkkien suhteen: molemmilla on oma [[leirilakki]]nsa joka Toimen Pojilla on [[khaki]]värinen sinisin nauhoin ja Vaasan Metsäveikoilla sininen punaisin nauhoin. Lisäksi Toimen Pojat saavat edelleen käyttää [[routavuodet|routavuosilta]] peräisin olevia I ja II luokan merkkejään, jotka ovat partiohuivissa kannettavia metallisia pienoismerkkejä. Uusia erivapauksia ei ole myönnetty.
 
Vaikka perinteitä kunnioitetaankin, jotkut vanhat tavat ja käytännöt ovat kadonneet. Eräs sellainen on partiosauva: se oli kullekin omistajalleen erikseen tehty puinen, pituusmittayksiköin varustettu sauva joka ulottui omistajansa nenän korkeudelle. Sauvat tehtiin yleensä itse puhdetyönä ja sen teko-ohje on edelleen olemassa uutena painoksena julkaistussa '''Partiopojan kirjassa''', joskin nykyään ei sauvojen tekotalkoita järjestetä kuin aivan sattumoisin leireillä, jos johtajaksi sattuu tällaisesta kiinnostunut. Jotkut yleensä vanhemmat partionjohtajat saattavat käyttää sauvaa esimerkiksi leireillä iltanuotion seremonioita johtaessaan tai muussa vastaavassa epävirallisessa tarkoituksessa.
 
Yleisestä käytöstä sauva on kuitenkin poistunut eikä sitä mainita ohjeissa.
 
Keväällä [[1917]] partio sallittiin jälleen ja toiminta alkoi uudelleen. Toukokuussa 1917 perustettiin Suomen Partioliitto, partiolaisia oli tuolloin lähes 18 000.
 
Nykyinen keskusjärjestö [[Suomen Partiolaiset]] perustettiin vuonna [[1972]], kun 1940-luvun alussa syntyneet Suomen Partiopoikajärjestö ja Suomen Partiotyttöjärjestö yhdistyivät.<ref>{{Verkkoviite | Nimeke=Partio 100 vuotta – Partion historiaa | Osoite=http://partio.vhoy.fi/2007/index.php?taso_id=484 | Julkaisija=Suomen Partiolaiset ry | Luettu=8.8.2007}}</ref>
 
===Aate===
 
Suomen Partiolaisten peruskirjan mukaan partiointi on toimintaa, jossa nuorilla on mahdollisuus kunkin yksilöllisten ominaisuuksiensa rajoissa kasvaa persoonallisuudeltaan tasapainoisiksi, terveiksi, vastuuntuntoisiksi ja itsenäisesti ajatteleviksi yhteiskunnan jäseniksi<ref name="peruskirja">{{Verkkoviite | Nimeke=Partiotoiminnan linjat – Peruskirja | Osoite=http://fi.scoutwiki.org/Suomen_Partiolaisten_peruskirja#Arvopohja | Julkaisija=Suomen Partiolaiset ry | Julkaisu=Partiowiki|Luettu=8.8.2007}}</ref>. Partiotoimintaan kuuluu myös uskonnollinen kasvatus. Suomen Partiolaisten uskonnollisessa kasvatuksessa noudatetaan [[Suomen evankelisluterilainen kirkko|Suomen evankelisluterilaisen]] ja [[Suomen ortodoksinen kirkko|Suomen ortodoksisen kirkon]] tunnustusta, mutta muuta uskontoa tunnustaville partiolaisille varataan mahdollisuus saada tunnustuksensa mukaista kasvatusta.<ref name="peruskirja" /> Peruskirjan mukaan partioaatteen arvopohjan lähtökohtana on "ihmiskuva, jossa ihmisellä on velvollisuuksia suhteessa Jumalaan, omaan itseen, muihin ihmisiin, yhteiskuntaan ja ympäristöön", ja "Suhde Jumalaan merkitsee myönteistä asennetta uskontoon, hengellisyyden etsimistä ja elämistä oman hengellisen vakaumuksen ja yhteisön mukaisesti".<ref name="peruskirja" />
 
[[Metsänkävijä]]lippukuntien perustaja [[Ilmari Vainio]] oli badenpowellilaisen partiofilosofian tunnetuimpia kannattajia Suomessa ja vastusti Suomen valtionkirkon tunnustuksellisuuspyrkimyksiä partioliikkeessä.<ref>Matti Luokola. Artikkeli: "Suomen Metsänkävijät henkinen partiopiiri" kirjassa Helsingin Metsänkävijöiden 75-vuotisjulkaisu, 1992</ref>
 
===Toiminta===
 
Käytännössä toiminta koostuu pääasiassa viikoittaisista kokouksista, joissa harjoitellaan partiotaitoja, sekä 1–3 vuorokauden mittaisista retkistä ja yli 4 vuorokautta kestävistä leireistä ja vaelluksista. Erätoiminta on suomalaisessa partioliikkeessä kansainvälisesti arvioiden korkealla sijalla.
 
Partio-ohjelma jakautuu ikäkausiin. Vuosina 2008–2010 otettiin käyttöön nykyinen ikäkausijako, johon kuuluu viisi ikäkautta:<ref>http://www.hp.partio.fi/files/ohjelmauudistus%202010%20-esite.pdf</ref>
 
* ''Sudenpennut'', 7–9 vuotta
* ''Seikkailijat'', 10–12 vuotta
* ''Tarpojat'', 12–15 vuotta
* ''Samoajat'', 15–17 vuotta
* ''Vaeltajat'', 18–22 vuotta
 
Vanhassa ikäkausijärjestelmässä oli ikäkausia kolme:
 
* ''[[Sudenpennut]]'' ovat 7–10-vuotiaita ja heidän toimintaryhmäänsä kutsutaan ''laumaksi''. Sudenpentuja johtaa yleensä vähintään 18-vuotias laumanjohtaja (lj). Joissain lippukunnissa sudenpentuikäisiä nimitetään sanalla kolkka.
* ''Vartiolaiset'' ovat 10–14-vuotiaita ja heidän toimintaryhmäänsä kutsutaan ''[[vartio]]ksi''. Vartiolaisia johtaa heitä itseään pari vuotta vanhempi, noin 13–18-vuotias vartionjohtaja (vj). Meripartiolippukunnissa vartiolaisia kutsutaan venekuntalaisiksi (joskaan ei aina), johtajanaan 15–18-vuotias venekunnanjohtaja (vkj)
* ''Vaeltajat'' ovat niitä yli 14-vuotiaita partiolaisia, jotka eivät ole vartionjohtajia. He toimivat itsenäisissä vaeltajaryhmissä.
 
Partiotoiminnan perusyksikkö on [[partiolippukunta|lippukunta]], johon sudenpentulaumat, seikkailijajoukkueet, ja vartiot kuuluvat. Lippukunnat ovat itsenäisiä, yleensä rekisteröityjä [[yhdistys|yhdistyksiä]], kooltaan noin 30–350 jäsentä. Lippukuntaa johtaa lippukunnanjohtaja (lpkj) apunaan lukuisia muita johtajia, kuten sudenpentutoiminnasta vastaava akela, vartiotoiminnasta vastaava sampo ja tarpoja-, samoaja- ja vaeltajatoiminnasta vastaavat luotsit. Lippukunnat pyörivät lähes poikkeuksetta vapaaehtoisvoimin. Joillakin paikkakunnilla esimerkiksi seurakunnan nuorisotyöntekijän työnkuvaan kuuluu myös partiotyö, mikä on esimerkiksi seurakunnan tukeman lippukunnan hallinnon hoitamista.
 
Uuden ohjelman mukaan Sudenpennut ovat yhä laumoissa. Sudenpennut suorittavat jälki-kokonaisuuksia. Seikkailijat suorittavat neljä ilmansuuntaa, jotka kestävät puoli vuotta ja ovat seikkailijajoukkueissa. Lisäksi seikkailijat suorittavat taitomerkkejä eri aiheista, esim. suunnistuksesta tai ensiavusta. Tarpojat suorittavat tarppoja ja pausseja. Samoajat toimivat vertaisjohtajansa avulla, suorittaen taskuja.
 
===Historiaa===
Ennen uudistusta 7–11-vuotiaita kutsuttiin pääsääntöisesti kolkkapojiksi ja tyttöjä tontuiksi. Kolkkapoikien tunnus oli mustaan vinoneliöön sijoitettu, kolkkanuolella eli vasamalla ladattu, paaluttain asetettu jännitetty kultainen kaarijousi. Kolkkajohtajalla tunnus oli lehvänvihreäpohjainen ja ohuella keltaisella reunalla varustettu.
 
Nimike otettiin käyttöön siksi, että tuolloin haluttiin korostaa suomalaisuutta. Suomen historiaan kuuluva oravanmetsästäjän apulainen eli kolkkapoika katsottiin olevan esimerkillisen suomalainen nimitys nuoresta oppipojasta. Tämän vuoksi tunnukseksikin valittiin oravanmetsästäjän ase eli tylpällä oravan nahkaa vahingoittamattomalla kolkkanuolella ladattu kaarijousi.
 
Lisäksi sudenpentu-nimitys koettiin ulkoa tuotuna, ei vähiten [[susi|suden]] tuolloin liioitellun pahan maineen vuoksi. [[Osmo Vesikansa]]n '''Kolkkapojan kirja'''ssa alkuosan tarinassa ''Kolkkapoikien maassa'' (s. 23–27) sudet jopa leimataan ihmistä vainoaviksi luihuiksi, kamaliksi ja julmiksi pedoiksi, aivan pahan vertauskuviksi.
 
Muutamissa lippukunnissa oli kuitenkin sudenpentuja, joiden tunnus oli pystyyn mustaan soikioon sijoitettu, edestä kuvattu punainen sudenpää.
[[Kuva:Kolkka.jpg|thumb|Kolkkapojan lupausmerkki]]
Kolkilla oli oma lakinsa, jossa oli kaksi pykälää:
# Kuuntele ja tottele! (1960-luvulla vain Tottele!)
# Älä hellitä!
 
Kaikille yhteinen oli ohut sininen villapaita, jossa kannettiin tunnuksia ja päällä [[partiovyö]]tä ja kaulahuivia. Kaulahuivin käyttöoikeuden sai lupauksenannon jälkeen eli käytännössä oltuaan vuoden ns. ''arkajalka''na. Samalla kertaa jaettiin myös jousitunnukset ja yleensä myös ensimmäiset [[vuositähti|vuositähdet]].
 
Lupauksenannot pyrittiin ajoittamaan vuosittain viikko ennen [[Pyhä Yrjö|Pyhän Yrjön]] päivää ([[23. huhtikuuta]]) pidettyä suurta [[paraati]]a – näin siksi että uudet kolkkapojat ehtivät kiireettä saada uudet tunnuksensa ommelluiksi: näin voitiin esitellä ihkauusia kurinalaisia partiolaisia paraatin vastaanottajalle, joka Helsingissä oli yleensä [[tasavallan presidentti]].
 
Huivit olivat lippukuntakohtaisia, joskin lipunsininen oli varsin yleinen. Yksiväriseen huiviin liittyi lähes aina takakolmiossa pidetty lippukunnan merkki. Huivi kiinnitettiin [[osmonsolmu]]lla tai erillisellä parvi-, vartio- tai lippukuntakohtaisella soljella. Jos joku oli saanut lahjana ulkomaisen huivisoljen, sitäkin sai käyttää. Lisäksi johtajilla on edelleen käytössä olevia omia solkimallejaan.
 
Kolkkien päähineenä oli [[leirilakki]], koska tummansininen, keltaisin terein varustettu sudenpentulakki katsottiin epäsuomalaiseksi. Vesipartiokolkat käyttivät [[jolla (päähine)|jollaa]]. Sarjakuvista tuttua [[pesukarhu]]nnahkalakkia ei Suomessa ole koskaan käytetty.
 
[[Kuva:Terveysmerkki.jpg|thumb|Kolkkapojan taitomerkki: '''Terveysmerkki''' hopeisen '''P''' -nuolen osiosta ''Palvelu'']]
 
Lupauksenanto oli parvi- ja lippukuntakohtainen. [[Rajamäki|Rajamäen]] [[Metsänkävijät]] noudatti hyvin laajalle levinnyttä tapaa: kolkkapojan lupaus annettiin kirkossa vartiolaisten jälkeen. Se toteutettiin niin, että arkajalat tarttuivat kukin vasemmalla kädellä köyteen, josta oli tehty silmukka yhdistämällä päät lyhytpujonnalla. Kolkkajohtaja piti myös vasemmalla kädellään tästä köydestä, kaikki tekivät kunniaa oikealla kädellä ja johtajan lausuessa lupaussanat
{{sitaatti|''Minä lupaan parhaan kykyni mukaan toteuttaa kolkkain lain ja olla iloksi [[Jumala]]lle, kodille ja lähimmäisilleni''}}
vannojat toistivat ne perässä. Tämän jälkeen vannoneille jaettiin huivit ja he saivat kuulla rohkaisevan puheen.
 
Tonttujen asu oli tummansininen, sotilasmallinen hiukan polven alapuolelle ulottuva mekko. Sen päällä pidettiin partiovyötä jonka keskiössä oli tyttöjärjestön [[apilat|apilatunnus]]. Huivia tontut käyttivät solmion tapaan sidottuna, eivät soljella kuten pojat. Huivin solmuun kiinnitettiin sinikultainen metallinen lupausmerkki, jossa oli sinisellä pohjalla kultainen kolmiapila kultaisen reunusrenkaan sisällä. Vartioikäiset tytöt käyttivät tummansinistä puolihametta, valkoista paitapuseroa ja huivin paikalla lupausmerkillä kiinnitettyä sinistä nauhaa. Tonttujen koulutus ja muu toiminta ei juurikaan poikennut kolkista, vaan hekin juoksivat metsissä ja pelasivat pallopelejä samalla tavoin kuin pojatkin. Tosin taitomerkkisuoritukset painottuivat – aikakauden yleishengen mukaan – enemmän ruoanlaittoon, käsitöihin ja kotitalouteen. Suomessa tosin ei välitetty englantilaisesta "tyttömäisyyden" korostuksesta läheskään yhtä paljon: partiotyttöjärjestön perustamiselle yllättävä hidaste oli se, että aikakauden englantilaisäitejä kauhistutti ajatus että heidän tyttäristään tulisi rasavillejä – koska Suomessa taas äidit inhosivat ajatusta tyttöjen "neitimäisyydestä".
 
Samoin osastojen alajako poikkesi nykyisestä: kolkkapojat ja tontut toimivat parvissa, jotka jakautuivat yleensä 4–5 pivoon. Pivojen tunnukset olivat värejä ja ne ilmaistiin huopakankaisella, pivon tunnusvärisellä kolmiolla, jota kannettiin vasemman hihan puolivälissä kärki ylöspäin. Sen alla oli pivon varajohtajalla yksi, pivonjohtajalla kaksi ja parven vanhimmalla kolme noin 6 cm:n pituista ja 1 cm:n levyistä valkoista nauhaa. Olkapääsauman alla oli paikkakunnan nimi painettuna tai ommeltuna sinisessä nauhassa valkoisin kirjaimin. Sen ja pivomerkin välissä kannettiin partiopoikapiirin merkkiä, jos sellainen oli olemassa – läheskään kaikilla piireillä ei ollut. [[Taitomerkki|Taitomerkit]] kannettiin oikeassa hihassa.
 
Varsinainen kolkkapojan tunnus, jonka sai lupauksenannon jälkeen, kiinnitettiin rintaan vasemmalle puolelle noin sydämen korkeudelle. Sen yläpuolelle tulivat [[kupari]]set tai [[hopea|hopeiset]] nuolimerkit ja niiden yläpuolelle vuositähdet. Kupariset nuolimerkit suoritettiin omana prosessinaan kolmena kolmen osion jaksona, hopeamerkit sai suorittamalla 2–3 taitomerkkiä kutakin kohti. Taitomerkit jakautuivat niin ikään kolmeen osioon: hopeinen '''T'''-nuoli kattoi osion ''Touhut'', '''A'''-nuoli osion ''Ammatti'' ja '''P'''-nuoli osion ''Palvelu''.
<ref> Osmo Vesikansa: Kolkkapojan kirja </ref>
 
Kun kolkkapoika siirtyi vartioon tai vesipartiossa venekuntaan, hän sai khakivärisen, rintataskuilla ja kahdella napilla suljettavilla kalvosimilla varustetun sotilasmallisen partiopaidan. Vesipartiossa paita oli hyvin nykyisen näköinen tummansininen. Samoin vartiossa ensimmäinen vuosi kolmannen luokan loppututkintoon asti oltiin ilman kaulahuivia. Uuden ja laajemman partiolupauksen jälkeen - yleensä ryhmittäin – etukäteen hankitut huivit sai laittaa kaulaan. Moni lippukunta järjesti lupaustilaisuuden kirkossa, jolloin lupaukset annettiin yksi kerrallaan, Suomen lipusta kiinni pitäen. Käytäntö näissä asioissa oli lippukuntakohtainen.
 
Partiolupauksen antaminen edellytti III luokan suorittamista, koska kyseinen luokkamerkki oli myös lupausmerkki. Vartiolaisilla se oli noin tuuman läpimittainen vihreäpohjainen kultaisella köysireunuksella varustettu pyöreä merkki, jossa reunuksen sisällä on valkoinen paaluttain asetettu partiolilja. Merkkiä kannettiin vasemmassa hihassa hiukan kyynärpään yläpuolella.
 
Vartiolaisten partiolupaus oli kattavampi kuin kolkkien:
{{sitaatti|''Lupaan parhaan kykyni mukaan täyttää velvollisuuteni Jumalaa, isänmaata ja kotia kohtaan, auttaa muita ja noudattaa Partiolakia''}}
 
Vartiossa käytettiin päähineenä khakiväristä, sinivalkoisella [[lilja]]tunnuksella varustettua [[suikka]]a paitsi vesipartiossa sinistä [[baretti]]a, joka oli myös kolkkajohtajien, eräpoikien ja vaeltajien päähine. Eräpojat lisäsivät vielä partiopaitaansa khakiväriset olkaimet, joskin he käyttivät partiopaitaa yleensä vain paraatissa, muulloin vihreää tai tummansinistä sarkapuseroa. Jo sotavuosien jälkeen oli luovuttu alkuperäisestä englantilaismallisesta partiohatusta, leveälierisestä ns. metsänvartijanhatusta eli "[[Boss of the Plains|Baden-Powell]]"ista, koska se koettiin epäkäytännöllisenä.
Johtajilla oli maapartiossa sotilasmallinen lippalakki ja vesipartiossa ns. Vega-lakki jossa purjehduskauden aikana 1.5.–30.9. käytettiin valkoista päällistä.
 
Omissa kuvioissa, kuten esimerkiksi lippukunnan omalla leirillä, sai käyttää myös ulkomaisia partiopäähineitä, jos oli sellaisen saanut esimerkiksi vaihtamalla jollain suurella kansainvälisellä leirillä. Niistä ensimmäinen Suomessa pidetty oli [[Sauvo]]ssa 6.–16.8.1965 ollut HAKKIS-suurleiri, jonka kaukaisimmat osanottajat tulivat [[Espanja]]sta ja [[Kreikka|Kreikasta]].
 
Muissa ikäkausissa oli samoin eroja: 16 vuotta täyttäneet olivat eräpoikia ja siirtyivät käyttämään partiopuseron sijasta tummanvihreätä sarkapuseroa tai vesipartiossa tummansinistä. Eräpoikien johtajat puolestaan olivat vaeltajia. Sarkapuserossa ei yleensä pidetty muita tunnuksia kuin Metsänkävijä-lippukuntien hopeista karhutunnusta.
 
==Nykyään==
Partio on vapaaehtoistoimintaa, jossa vanhemmat partiolaiset johtavat nuorempia. Partion johtamisjärjestelmässä vastuuta annetaan hyvin nuorille. Monilla yhteiskunnan johtotehtävissä toimivilla onkin partiotausta<ref>{{Verkkoviite | Tekijä=Hanna Säntti | Nimeke=Lupa kasvaa johtajaksi | Osoite=http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=478682 | Ajankohta=27.6.2003 | Julkaisija=Talouselämä | Luettu=1.9.2007}}</ref>. Muita keskeisiä periaatteita partiotoiminnassa ovat yhdessä päättäminen, elämyksellisyys, ryhmässä toimiminen, tekemällä oppiminen ja toiminta luonnossa.
 
Partioon kuuluu keskeisenä osana kouluttautuminen. Johtajakoulutusta ovat mm. vartionjohtajan perus- ja jatkokurssi, akelakurssi, sampokurssi, partiojohtajan peruskurssi, Kolmiapila-Gilwell eli partiojohtajien jatkokurssi ja koulutusohjaajakurssi. Lippukunnat, piirit ja Suomen Partiolaiset järjestävät myös monenlaista taitokoulutusta, erätaidoista yhdistyshallintoon.
 
== Katso myös ==
 
*[[Suomen Partiolaiset]]
*[[Boy Scouts of America]]
*[[Partio Ruotsissa]]
*[[Sisupartio]]
*[[Robert Baden-Powell]]
*[[Anni Collan]]
*[[Verneri Louhivuori]]
*[[Maximilian Bayer]]
 
== Lähteet ==
Rivi 148 ⟶ 43:
{{Commons|Scouting|partioliike}}
*[http://www.partio.fi Suomen Partiolaiset ry]
*[http://www.lpk.partio.fi/ Suomen Partiolaiset / lippukunnat]
*[http://www.spyp.fi/ Suomen Pyhän Yrjänän Partiokillat]
*[http://lilja.partio.fi/museo/ Suomen Partiomuseo]
*[http://www.partio.net Nettipartiolaiset ry]
*[http://www.scoutnet.fi/ Scoutnet Finland]
*[http://www.wagggsworld.org/ WAGGGS]
*[http://www.scout.org/ WOSM]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Partio”