Ero sivun ”Virolaisen hallitus” versioiden välillä
[katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 1:
'''Virolaisen hallitus''' oli [[Suomi|Suomen]] tasavallan 49. [[hallitus]]. Se oli [[Suomen Keskusta|Keskustan]], [[Kansallinen Kokoomus|Kokoomuksen]], [[Ruotsalainen kansanpuolue|RKP:n]] ja [[Suomen Kansanpuolue]]en muodostama porvarillinen enemmistöhallitus, joka toimi 623 hallituspäivää [[12. syyskuuta]] [[1964]] – [[27. toukokuuta]] [[1966]].
Edeltänyt [[Lehdon hallitus]] toi vuodeksi 1965 laatimansa budjettiesityksen eduskuntaan syyskuun alussa 1964. Budjetin loppusumma oli ennätysmäinen, ja valtiontalouden tasapainottamiseksi esitykseen sisältyi poliittisesti epämiellyttäviä ratkaisuja, joista etenkin asutus- ja asuntolainojen korkojen nosto herätti huomiota. Seurauksena oli Suomen pitkäikäisimmäksi nousseen, lähes yhdeksän kuukautta istuneen virkamieshallituksen kaatuminen porvaripuolueiden päästyä neuvotteluissaan sopimukseen uudesta hallituksesta. Uudeksi pääministeriksi tuli Maalaisliiton puheenjohtajaksi kesäkuussa 1964 valittu maatalous- ja metsätieteen tohtori [[Johannes Virolainen]]. Hallituksen ulkoministeriksi tuli pääministerinä vuosina 1962–1963 toiminut presidentti [[Urho Kekkonen|Urho Kekkosen]] luottamusmies [[Ahti Karjalainen]].<ref>Heikki Eskelinen: ''Itsenäisyytemme vuosikymmenet'', s. 249. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet, 1966.</ref>
Johannes Virolaisen valinta Maalaisliiton johtoon merkitsi puolueelle muutosta maatalousväestön luokkapuolueesta yleisvaltakunnalliseksi keskustapuolueeksi. Virolainen katsoi, että puolue ei voisi ikuisesti menestyä vain maaseutuväestön kannatuksen varassa, vaan sen olisi hakeuduttava kaupunkeihin ja muututtava pohjoismaisten sisarpuolueidensa tavoin nimeään myöten keskustapuolueeksi. Nimenmuutos toteutettiinkin kesällä 1965. Myöhemmin osoittautui, että ratkaisu oli asiallisesti oikea, sillä se osoitti uuden puheenjohtajan oivaltaneen liikkeelle lähteneen yhteiskunnallisen rakennemuutoksen luonteen ja suunnan. Taktisesti nimenmuutos oli kuitenkin huonosti ajoitettu, sillä se järkytti puolueen konservatiivista kannattajakuntaa. Poliittiseen kenttään avautui markkinarako, jota Maalaisliitosta vuonna 1959 eronnut [[Veikko Vennamo]] hyödynsi taitavasti muuttaessaan johtamansa Suomen Pientalonpoikien Puolueen nimen [[Suomen Maaseudun Puolue]]eksi vuonna 1966.<ref>Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: ''Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä'', s. 239. Helsinki: Otava, 1987.</ref>
|