Ero sivun ”Laukon torpparihäädöt 1907” versioiden välillä

[[1900-luku|1900-luvun]] alussa Laukon ja Tottijärven kartanot omisti vapaaherra, paroni [[Herman Standertskjöld-Nordenstam]], joka, oli perinyt tilan isältään [[Carl August Standertskjöld (s. 1814)|Carl August Standertskjöld]]iltä [[1885]]. Laukon ja Tottijärven kartanoihin kuului noin 150 torppaa, joista suurin osa sijaitsi Tottijärven puolella. Torppien viljelypinta-alat vaihtelivat 1–35 hehtaarin väliltä,. keskimäärinKeskimäärin yhdessä torpassa oli viljeltyä maata 8,5 hehtaaria. Isoimmat torpat saattoivat pitää [[renki]]ä, jonka tehtävänä oli torpalle määrättyjen päivätöiden tekeminen kartanossa.

Suurimman osan torpan vuokrasta muodostivatkin päivätyöt eli [[taksvärkki]]. Päivätyöt olivat joko miestyöpäiviä tai hevostyöpäiviä. Lisäksi eräillä torpilla oli sopimuksissaan käskettäessä tehtäviä naistyöpäiviä sekä lisätyöpäiviä, joista jälkimmäisistä maksettiin palkka. Torpparien oli myös pidettävä kunnossa kartanon maantieosuuksiin kuuluneita maanteitä, ja heidän oli tietenkin myös suoritettava asunnoistaan menevät kruunun-, kunnan- ja kirkollisverot.

Koska vuokrasopimukset eli ''kontrahtit'' olivat valtaosin suullisia, oli niihin kartanon puolelta jälkeenpäin lisätty päivätöitä, postinkuljetuspäiviä ja "laasopäiviä" (kartanon puiston lakaisua). Päivätyöt olivatkin raskain osa vuokrasta. Tätä rasitusta lisäsi se, että useimmat torpat olivat melko kaukana Laukon kartanosta, jonne päivätyöt täytyi mennä suorittamaan. Aikaisemmin nämä päivätyöt oli tehty lähempänä olleessa Tottijärven kartanossa. Urakka- eli tinkitöissä käytettiin myös vain kartanon omien hevosten tekemiä työsuorituksia mittapuuna myös torppareilta vaadittaville työsuorituksille. Kartanon hevoset olivat kuitenkin paremmin ruokittuja ja hoidettuja kuin torpparien omat hevoset.

Kartanoon tuleville päivätyöläisille ja heidän hevosilleen oli varattu majapaikaksi taksvärkkipirtti ja hevostalli. Laukon kartanossa nämä molemmat olivat kuitenkin heikkokuntoisia, eikä niitä siivottu kartanon puolesta. Taksvärkkipirtti oli päivälläkin hämärä, sillä siinä oli vain yksi 9-ruutuinen ikkuna, jonka alimmat ruudut oli peitetty laudoilla. Pirtin makuulaverit, joilla pitkän matkan takaa tulleet joutuivat yöpymään, olivat piintyneet mustiksi liasta ja vanhuuttaan. samoinSamoin lavereilla olevat makuuoljet olivat pehkuuntuneet. Pirtin lattiaa ei myöskään oltu pesty vuosikausiin.

Torppareilla oli jatkuva häädön uhka, koska vuokrasopimukset olivat juoksevia, toisin sanoen sopimus voitiin irtisanoa milloin vain. Tämä lisäsi elämän epävarmuutta ja esti tekemästä mitään pitkän ajan suunnitelmia tulevaisuuden suhteen. Häätö saattoi tapahtua hyvinkin pienten asioiden vuoksi. Vuonna 1902 häädettiin kaksi Laukon torpparia siksi, että heidän lehmänsä olivat kerran päässeet rikkinäisestä aidasta kartanon metsään. Eräs toinen torppari häädettiin samana vuonna taas sen vuoksi, että häneltä oli sairauden takia jäänyt 20 päivätyötä tekemättä.

Kartanon metsien käyttö aiheutti myös kitkaa. Aiemmin Laukon metsiä oli myyty hyvin runsaasti, ja sen jälkeen oli jouduttu tekemään laajoja metsänistutustöitä. Nämä metsänistutukset rajoittivat torppareiden mahdollisuuksia käyttää kartanon metsiä laiduntamiseen. Myös hirsien saanti kartanon metsistä rakennusten korjaamista varten oli tiukasti säännelty. Jokainen hirsi täytyi anoa erikseen, ja se täytyi käyttää heti sille tarkoitetussa kohteessa, sillä "paroni ei voinut katsella hirsiläjiä".

Paroni Herman Standertskiöld-Nordenstamin autoritäärinen ja etäinen persoona vaikutti myös hänen suhteisiinsa alustalaisiinsa. Torppareilla ja muilla alustalaisilla piti esimerkiksi aina olla lakki kädessä heidän kulkiessaan kartanon verannan ohi riippumatta siitä, oliko paikalla isäntäväkeä vai ei. Paroni ei myöskään puhunut suomea, joten kaikki keskustelut hänen ja alusväen välillä tapahtuivat tulkin välityksellä. Vuonna [[1907]] [[suomalainen puolue|suomalaisen puolueen]] edustaja, [[Oswald Kairamo|senaattori Kairamo]], luonnehti Laukon omistajaa seuraavasti: "Itsepäinen, mahtipontinen, vieraskielinen, epäkansallinen, turhanpäiväisesti ylvästelevä ja ylimielinen aatelisherra, joka ei ole, eikä tahdo, eikä voikaan olla minkäänlaisessa persoonallisessa suhteessa alustalaistensa kanssa, sanalla sanoen senmallinen paroni, joita niin viljalti tunnetaan Itämerenmaakunnista ja jotka siellä ovat tulleet surullisen kuuluisiksi." Myös Laukon [[pehtoori]]in ''August Vilhelm Vikströmiin'' oltiin tyytymättömiä, häntä kuvattiin pikkumaiseksi ja ärhenteleväksi.

Kun alustalaiset pitivät 20. toukokuuta taas kokousta, tuli sinne tieto, että Nestori Telkkä oli kutsuttu paronin puheille. Koko kokousväki, noin 150 henkeä, päätti lähteä Telkän mukaan kartanoon. Kun kartanon pihalle saapuneet alustalaiset kohtasivat paronin, ilmoitti Ville Leskinen torppareiden edustajana, että lakko alkaa, jos esitettyihin vaatimuksiin ei suostuta. Paroni puolestaan vastasi tulkin välityksellä, että hän kyllä 0keskustelisikeskustelisi yksityisesti niiden alustalaisten kanssa, joilla oli hänelle asiaa, mutta ei joukkojen eikä varsinkaan ulkopuolisten kanssa. Paroni syytti torppareita myös kotirauhan rikkomisesta. Vastauksena tähän kuului väkijoukosta alas-huutoja, ja tilanne päättyi hälinöintin väkijoukon poistuessa kartanon pihalta.

Lakko alkoi 21. toukokuuta,. siinäSiinä oli alussa mukana 115 Laukon ja Tottijärven kartanoiden torpparia, ja vain 4 torpparia jäi sen ulkopuolelle. Lakon johtajina toimivat torpparit Telkkä, Yli-Pihnala, Siuvo ja Joenperä. Lakkolaiset asettivat aluksi lakkovahdit kartanon päivätyöläispirttiin, mutta [[23. toukokuuta]] [[Hämeenlinna|Hämeenlinnasta]] saapunut maaherran lähettämä poliisikomennuskunta karkotti vahdit. Samassa yhteydessä annettiin lakkolaisille paronin haasteet käräjille. Paroni ei suostunut keskustelemaan torppareiden keskustoimikunnan lähettämän edustajan ''J. Märisen'' kanssa, vaan sanoi neuvottelevansa vain työhön palanneiden alustalaisten kanssa.

Oikeuden päätöksen saatua lainvoiman ei paroni kuitenkaan heti kiirehtinyt häätöjen toimeenpanoa odottaen lakkolaisten taipuvan. 35 torpparia palasikin tässä vaiheessa työhön. Syksyllä [[1906]] jätettiin ensimmäiset häätötuomiot viranomaisille toimeenpantaviksi, ja ensimmäiset väkivaltaiset häädöt tapahtuivat ''Yli-Lammin'' ja ''Stenvikin'' torpissa marraskuussa [[1906]].

Huhti- ja toukokuussa [[1907]] häädettiin 71 torpparia, 5 [[lampuoti]]a ja 2 [[mäkitupalainen|mäkitupalaista]],. mukanaMukana olivat myös ne torpat, joissa häätö oli tehty ensimmäisen kerran jo tammikuussa. Häätöjen seurauksena kaikkiaan noin 500 ihmistä menetti asuntonsa. Paroni antoi ''Yli-Pihnalan'' ja ''Peränojan'' torpat vanhuksien ja kaikkein avuttomimpien tilapäisiksi asuinpaikoiksi.

Vesilahden ja Tottijärven kunnat esittivät [[Suomen senaatti|senaatille]], että valtio ostaisi Laukon kartanon ja jakaisi ja myisi sen maat kaikille halukkaille ostajille kuoletuslainoja vastaan. Tähän ei senaatti kuitenkaan suostunut, koska pelättiin sitä tulkittavan lakkolaisten voitoksi,. samoinSamoin se olisi ollut ennakkotapaus muille vastaaville häädöille. Senaatti yritti kyllä välittää asiassa, mutta paroni kieltäytyi yhteistyöstä.

Häädettyjen hyväksi järjestettiin rahankeräyksiä Suomessa ja myös amerikansuomalaisten keskuudessa. Suurin ongelma häädetyillä oli uusien asuntojen saanti. Useat häädetyt asuivat kesäajan [[1907]] metsissä tai entisten kotiensa naapureissa ladoissa ja riihissä. Syksyllä heille tarjottiin valtion puolesta asuntoja [[Tuusula]]n ja [[Urjala]]n reservikasarmeissa, joihin osa muuttikin. Suurin osa häädetyistä jäi kuitenkin edelleen kotipaikkakunnalleen tai muutti naapurikuntaan [[Nokia (kaupunki)|Nokialle]] työn perään.

Lokakuussa [[1918]] julkaistun [[Torpparilaki|torpparivapautuslain]] eli lain vuokra-alueiden lunastuksesta tultua voimaan ilmoittivat kaikki Laukon ja Tottijärven kartanoiden torpparit haluavansa käyttää sitä hyväkseen, ja suurimman osan kanssa paroni Herman Standertskiöld-Nordenstam tekikin kaupat. Kaikkiaan Tottijärvelle syntyi 108 uutta tilaa, ja Laukon kartanosta erotettiin 10 tilaa.

Kun kävi ilmi, että Laukon isäntä olisi halukas myymään koko kartanonsa, perustivat vesilahtelaiset ja tottijärveläiset ''Osakeyhtiö Laukon'' vuonna [[1921]]. Yhtiön osakkailla olisi ollut erioikeus kartanon maiden ostoon niiden jaon tapahtuessa. Herman Standertskiöld-Nordenstam myi kartanon kuitenkin [[1923]] pojilleen ''Rolf'' ja ''Gustav Standertskjöld-Nordenstamille''. Kartanon maita myytiin tämän jälkeen halukkaille ottamatta huomioon asutuslainsäädännön määräyksiä, ja monet ostajat tekivät sitoumuksia, joita eivät sitten pystyneetkään täyttämään ilman apua. Vuonna [[1925]] näille vaikeuksiin joutuneille asutustilallisille järjestyi Vesilahden ja Tottijärven kuntien takaama 22 vuodessa takaisinmaksettava valtionlaina.

Lopullisesti Laukon kartano siirtyi pois Standertskiöld-Nordenstam-suvulta, kun se myytiin [[1929]] tamperelaiselle kauppaneuvos [[Rafael Haarla]]lle.