Ero sivun ”Leinon vangit” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→Suomen kansalaiset: - jos nuo IP:n lisäämät lähteettömät kuolinvuodet nyt pitävät paikkansa, niin tuo tieto on virheellinen |
p fix |
||
Rivi 70:
| '''Georg Popper''' || 1917<ref name="uola" />–? || Opiskelija,<ref name="Parvi27" /> Boris Popperin veli, toimi sodan aikana tulkkina.<ref name="Björkelund345" /> || 10 vuotta vankileiriä<ref name="uhrit" /> || Palasi Suomeen 31.7.1956.<ref name="uhrit" />
|-
| '''Andrei Sumbarov''' || 1906<ref name="Paasikivi" />–? || [[Taksi]]nkuljettaja. Toimi sota-aikana tulkkina.<ref name="Björkelund345" /> || 10 vuotta vankileiriä || Jäi vapauduttuaan vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon.<ref name="Partanen351">Partanen 2010, s.
|-
| '''Igor Verigin''' || 1907<ref name="smersh" />–? || Insinööri, sodan aikana kaiutinkuuluttajana rintamalla.<ref name="Parvi27" /> || 10 vuotta vankileiriä<ref name="smersh" /> || Tuomio muutettiin 1947 vankeudeksi.<ref name="smersh" /> Vapautettiin ennenaikaisesti ja otti Neuvostoliiton kansalaisuuden.<ref name="Partanen351" />
Rivi 133:
===Korvaukset===
Ensimmäinen ”Leinon vankien” tapaukseen liittynyt Suomen valtion maksama rahallinen korvaus suoritettiin jo vuonna 1946. Boris Björkelundin pidätyksen yhteydessä oli takavarikoitu 2,75 miljoonan markan arvosta hänen omistamansa yrityksen, Oy Combe Ab:n arvo-omaisuutta ja käteistä rahaa, jotka luovutettiin hänen mukanaan Neuvostoliittoon. Siellä ne takavarikoitiin valtion omaisuudeksi. Joulukuussa 1946 raastuvanoikeus määräsi Suomen valtion maksamaan yritykselle 470 000:n markan korvaukset menetetystä omaisuudesta.<ref name="Partanen351"
Suomeen palattuaan useat ”Leinon vangeista” vaativat Suomen valtiolta korvauksia kokemistaan kärsimyksistä. Maan poliittiset olot olivat muuttuneet oleellisesti vaaran vuosien päätyttyä, joten vaikutti todennäköiseltä, että korvauksia myös maksettaisiin. Ensimmäisinä Suomeen palanneet Dahm ja Parvilahti vaativat sekä oikeusteitse että valtioneuvostolle osoitetulla hakemuksella korvauksia henkisestä ja ruumiillisesta kärsimyksestä, terveyden, ansioiden ja omaisuuden menetyksistä sekä erilaisista oheiskuluista. Dahm vaati 12,4 miljoonaa ja Parvilahti 13 miljoonaa markkaa. Tämän seurauksena sekä tuleviin muihin korvaushakemuksiin varautuakseen [[Kekkosen V hallitus|Suomen hallitus]] asetti toukokuussa 1955 hallitusneuvos Reino Kuuskosken johtaman kolmijäsenisen toimikunnan selvittämään mahdollista valtion korvausvelvollisuutta. Lokakuussa 1955 jättämässään mietinnössä toimikunta totesi, että vaikka laki ei taannutkaan automaattisesti oikeutta korvauksiin, niitä tulisi silti suorittaa, sillä vangittujen kohdalla [[Hallitusmuoto|hallitusmuodossa]] taattua oikeusturvaa oli rikottu. Korvausten suuruudeksi toimikunta esitti jonkin verran haettuja pienempiä summia, esimerkiksi Dahmille 7,5 ja Parvilahdelle 7,9 miljoonaa markkaa.<ref name="Partanen351" />
| |||