Ero sivun ”Moskovan rauhansopimus (1940)” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kuuluu luokkaan Suomen rauhansopimukset.
Tureku (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 31:
 
Suomen ainoa valttikortti rauhanneuvotteluissa Neuvostoliiton johdon kanssa oli ollut läntisten liittoutuneiden avuntarjous, mutta nykytermein ilmaistuna se oli optio, jolla oli arvoa vain niin kauan kuin sitä ei lunastettu. Avuntarjouksen torjumiseen johti marsalkka Mannerheimin arvio, jonka mukaan rintama ei kestäisi enää kauan, lännen apu tulisi liian myöhään ja olisi liian vähäistä. Myöhemmin on ilmennyt, että liittoutuneiden apu ei olisi pelastanut Suomea, koska se oli valmisteltu heikosti, jopa kevytmielisesti. Muun muassa Suomen avuksi luvatuista sadasta [[Bristol Blenheim]] -pommikoneesta olisi ollut käytettävissä vain parikymmentä. Tätä ei kuitenkaan tiedetty helmi- ja maaliskuussa 1940 sen enempää Helsingissä, Tukholmassa kuin Moskovassakaan. Liittoutuneiden maihinnousu Norjaan olisi saanut Saksan, joka oli jo valmistellut [[Tanska]]n ja Norjan miehitystä, puuttumaan asioihin. Uuden rintaman avaaminen Pohjolassa olisi vetänyt Norjan ja Ruotsin mukaan [[toinen maailmansota|suursotaan]], joten myös Saksaa pelänneellä Ruotsilla oli omat intressinsä saada talvisota päättymään. Ruotsin silloinen ulkoministeri [[Christian Günther]] suorastaan painosti Suomen asiainhoitajan, entisen ulkoministerin [[Eljas Erkko|Eljas Erkon]] välityksellä Suomen hallitusta hyväksymään miltei mitkä ehdot tahansa.<ref> Jakobson 1999, s. 302–304.</ref>
 
Moskovan rauhanneuvottelujen herkässä vaiheessa 11. maaliskuuta 1940 [[Suomen Tietotoimisto]] välitti Tidningarnas Telegrambyrålle (TT) Tukholmaan ennenaikaisen uutisen, jonka mukaan eduskunnan [[ulkoasiainvaliokunta]] oli hyväksynyt Neuvostoliiton asettamat rauhanehdot. [[Päämaja]]n [[sensuuri]]toimisto valvoi tuolloin Suomesta ulkomaille suuntautunutta puhelinliikennettä, ja puhelun kuullut tarkkailija ilmoitti asiasta esimiehelleen, joka puolestaan välitti tiedon ulkoministeri Väinö Tannerille. Tanner kiivastui asiasta ja vaati uutisen kumottavaksi, mikä tapahtuikin. Suomen valtuuskuntaa Moskovassa johtanut pääministeri Risto Ryti kertoi Helsinkiin palattuaan, että uutinen oli todennäköisesti aiheuttanut sen, että Neuvostoliiton hallitus ei suostunut suomalaisten viime hetkellä esittämiin muutoksiin Suomen uuden itärajan suhteen. Pää- ja ulkoministeri sekä päämaja vaativat asian perusteellista tutkintaa ja syyllisten saattamista rangaistuksiin. Tutkimuksissa ilmeni, että eduskunnan painatustöiden kanslian apulaispäällikkö, joka toimi myös STT:n eduskuntaselostajana, oli kuullut eduskunnan kahvilassa kahden ulkoasiainvaliokunnan jäsenen melko kovaäänisen väittelyn rauhanehdoista ja ilmoittanut asiasta STT:n toimitusjohtajalle [[Eero A. Berg]]ille. Seuranneessa oikeudenkäynnissä Berg, STT:n eduskuntaselostaja sekä uutisen Tukholmaan ilmoittanut STT:n toimittaja tuomittiin Helsingin [[raastuvanoikeus|raastuvanoikeudessa]] vankeusrangaistuksiin.<ref> Kustaa Vilkuna: ''Sanan valvontaa: sensuuri 1939–1944'', s. 14–15. Helsinki: Otava, 1962.</ref>
 
== Lähteet ==