Ero sivun ”Kristillinen metallimusiikki” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Lisätty tiedot Face yhtyeestä.
→‎Kristillinen metalli Suomessa: lähde koko kappaleelle, typo
Rivi 186:
Kristillistä metallia alettiin soittaa Suomessa vasta 1980-luvun lopulla eli selvästi myöhemmin kuin muualla. Tamperelaista [[1987]] perustettua [[Terapia (yhtye)|Terapiaa]] on nimitetty uranuurtajaksi raskaan rockin saralla. Yhtyeen musiikissa oli vain vaikutteita metallimusiikista, kuten sen ensimmäisellä albumilla ''[[Tule & kazo]]'' ([[1993]]), mutta monet myöhemmät suomalaiset kristilliset metalliyhtyeet ovat nimenneet Terapian vaikuttajakseen.<ref name="Terapia">{{Lehtiviite | Tekijä = Riqu Ruisku | Otsikko = Terapian tarpeessa? Katsaus Terapian juuriin | Julkaisu = Ristillinen-fanzine | Vuosi = 2002 | Numero = 1 | Sivut = 41–46}}</ref> Toinen, Ikaalisista kotoisin oleva, 1987 perustettu [[The Rain]] -yhtye kuuluu lajin varhaisiin edustajiin. The Rainin varsinainen kokoonpano muodostui vuonna 1996. Yhtyeen musiikki on kautta linjan pysynyt voimakkaasti melodisen hard rockin linjoilla.
 
Kolmas, vaikkakin lyhyen aikaa vaikuttanut, myös 1987 perustettu, oli melodista proge heviä soittanut, Mänttäläinenmänttäläinen Face -yhtye. Face voitti 1988, Kouvolassa pidetyssä Gospel Sound Checkissä, parhaan bändin kannukset ja soitti seuraavana vuonna iltakonsertissa Q.Stonen kanssa. Yhtye kiinnitettiin myöhemmin Music Vision ohjelmatoimiston listoille ja esiintyi mm. Lahden Suurhallissa pidetyllä Gospel Rock -festivaalilla 1990. Yhtye lienee ensimmäinen, joka jo perustamisestaan asti panosti musiikin lisäksi myös ulkoiseen visuaalisuuteen ja jäi kenties tämän takia suomigospelin "outolinnuksi", herättäen ristiriitaisia tuntemuksia, kautta kentän. Face soitti viimeisen keikkansa, Mäntässä 4.10.1996.{{Lähde||1. helmikuuta 2016|vuosi=2016}}
 
Sekä Face, The Rain että Terapia ovat olleet suosittuja Suomen gospel-piireissä ja esiintyneet suurissa kristillisissä nuorisotapahtumissa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Könönen, Janne.; Saari, Mikko | Nimeke= Suomi-gospelin historiaa | Selite= "Suuret yleisön suosikit Terapia ja The Rain jäävät metallista puhuttaessa tyylin ulkopuolelle, vaikka heviä rockia näiden kahden loistoyhtyeen keikoilta ja levyiltä kyllä ollaan kuultukin." | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Suomen lähetysseura | Vuosi=2005 | Tunniste=951-624-328-2}}</ref>