Ero sivun ”Ruma ankanpoikanen” versioiden välillä

Tiheässä kasvustossa [[Takiainen|takiaisenlehden]] alla [[ankka]]emo hautoo pesässään munia. Suurin muna jää viimeisenä jäljelle. Vieraisille tuleva vanha ankka arvelee, että muna on [[kalkkuna]]n, koskapa sitä itseään on kerran puijattu samalla tavalla. Emo päättää kuitenkin suorittaa hautomisen loppuun, ja munasta kuoriutuu ruma, suuri, harmaa ja oudonnäköinen koiraspuolinen poikanen. Emo vie poikasensa kanavaan uimaan jolloin viimeistään selviää, ettei poikanen ole vettä karttava kalkkuna. Emo vie poikaset myös esittelylle ankka- ja kanatarhaan. Tarhan valtias on vanha [[Espanja|espanjalaista]] syntyperää olevan vanha ankka, jonka merkkinä on koiven ympärille laitettu punainen kangassuikale. Ankkatarhassa on muutenkin liikaa väkeä, joten poikkeava poikanen saa osakseen huonoa kohtelua: ankat näykkivät ja pilkkaavat, kanat nokkivat, kalkkunakakkakalkkunakukko ahdistelee ja palvelustyttökin potkii. Omat sisarukset ja emokin muuttuvat ilkeiksi. Ruma ankanpoikanen pakenee villisorsien asuttamalle [[suo]]lle, jossa se lisäksi tutustuu kahteen villihanhikoiraaseen. Nämä tulevat kuitenkin ammutuiksi kun [[metsästys]] alkaa. Poikanen pelästyy [[Ajokoirat|ajokoiraa]], mutta sekään ei viitsi tavoitella noin rumaa olentoa. Tilanteen rauhoittua poikanen pakenee suolta ja saapuu huonokuntoiselle mökille, jota asuttavat mummo sekä viisaudellaan ylpeilevät herra Kissimirri ja rouva kana Lyhytkoipi. Poikanen saa jäädä kolmen viikon koeajalle siinä toivossa, että se alkaisi munia. Lopulta kuitenkin luonto kutsuu veden ääreen ja poikanen lähtee pois. Muut eläimet halveksivat sitä edelleen. Syksyllä poikanen näkee muuttomatkalla olevia ihastuttavia lintuja, joutsenia, ja outo levottomuus valtaa sen mielen. Talvi on sitten niin kylmä, että poikanen jäätyy kiinni veteen. Paikalle osuva talonpoika vie poikasen kotiinsa, jossa odottavat vaimo ja lapset. Hätääntyessään poikanen sotkee maitovadin, voipytyn ja jauhoastian ja se pakenee talveksi suolle koviin oloihin. Kevään koittaessa poikanen havaitsee siipiensä vahvistuneen kantaviksi ja lentää puutarhaan. Pensaikosta ilmestyy kolme joutsenta. Poikanen haluaa tutustua niihin, vaikka pelkääkin niiden nokkivan itsensä kuoliaaksi. Tähän valmistautuneena se ojentaa kaulansa, mutta havaitsee samassa vedenkalvosta olevansa itsekin joutsen. Puutarhaan tulevat lapset huomaavat uuden joutsenen ja hakevat vanhempansakin sitä ihastelemaan. Poikanen riemuitsee uudesta olemuksestaan, sillä näin suuresta onnesta se ei ollut edes uneksinut ollessaan vielä ruma ankanpoikanen. Se ei ole katkera koettelemuksistaan mutta ei toisaalta ylpistynytkään, sillä sillä on hyvä sydän. Ei siis ole haitaksi syntyä ankkatarhassa, jos on ollut joutsenen munassa.