Ero sivun ”Minisika” versioiden välillä

Sika on seurallinen ja osallistuva eläin, joka tarvitsee paljon virikkeitä, tai se keksii niitä itse. Sika on luonteeltaan herkkä, ja sen kanssa toimiessa on oltava kärsivällinen.

Paras minisian pitopaikka on aidattu piha, suuri ulkotarha ja erillinen rakennus talven varalle. Myös ulkotiloissa tulisi olla kunnollinen säänsuoja. Minipossua voi pitää myös sisällä, se viihtyy hyvin perheensä parissa. Minisika on aikuisena yleensä täysin sisäsiisti ja tekee tarpeensa ulos. Porsaana minipossu oppii sisäsiistiksi jo ensimmäisinä elinvuorokausinaan ja porsaana tekee yleensä tarpeensa aina tiettyyn paikkaan – tämä paikka voi olla esimerkiksi [[Kissa|kissan]] sisävessan kaltainen vessa. Poikkeuksiakin toki on, ja joskus sisäsiistiksi oppimisessa meneekin aikaa. Tähän ehkä paras lääke on se, että sian elintilaa rajataan kodissa yhteen tilaan, esimerkiksi johonkin huoneeseen, ja siellä opetellaan lehtien päälle virtsaaminen – kuten koiranpennuilla. Minisika sotkee helposti syödessään, ja usein ruokinta on helpoin tehdä sopivassa ja helposti siistittävässä paikassa.

Lemmikkinä minisika on omanlaisensa, jotaeikä eisitä voi verrata perinteisiin lemmikkeihin. Minisian käytös määräytyy paljon myös sen mukaan, josonko se on porsasaikana elänyt eläintilassa taivai ihmisperheessä.

Täysikasvuinen minisika on vasta muutaman vuoden iässä,. tyypillinenTyypillinen säkäkorkeus on noin alle 50 senttimetriä, ja painoa kertyy noin 25–60 kilogrammaa.

Minisian karvapeite on harva, ja sillä on karkeita, jäykkiä karvoja ja niskassa kasvavat pitkät harjakset. Värityksiä on erilaisia.

Minisian korvat ovat pienet ja pystyt. Suhteessa muuhun ruumiiseen minisialla on sangen lyhyet jalat. Aidon minisian tunnistaa parhaiten hännästä: minisialla häntä on suora, ja sen päässä on karvatupsu kuten lehmällä, kun taas lihasialla häntä on kippurassa oleva saparo.

Sorkkia ja karjun torahampaita lyhennetään tarvittaessa, yleensä kerran tai kaksi vuodessa. Omistajan on syytä opetella tekemään nämä toimenpiteet, jotta sikaa ei turhaan stressata eläinlääkärikäynneillä tai rauhoituksilla.

Tärkeää on ymmärtää minisian stressiherkkyys. Minipossu kiihtyy helposti, ja tästämistä seuraa se, että eläinlääkärillä sika on stressaantunut. Mahdollisen rauhoitteen teho on vaikea määritellä kiihtyneelle sialle, ja suuriiso uhka terveydelle on liian suuri rauhoiteannos, josta pahimmillaan seuraa eläimen kuolema. Kokenut eläinlääkäri tarkkailee minisian ruumiinlämpöä ja elintoimintoja koko ajan, vaikka kyseessä olisi rutiinitoimenpide.

Elimistöltään ja aineenvaihdunnaltaan minisika muistuttaa erittäin paljon ihmistä. Sillä on 28 maitohammasta ja 44 pysyvää hammasta. Viimeiset maitohampaat puhkeavat noin viiden kuukauden ikäisenä. Noin vuoden ikäisenä alkaa maitohampaiden vaihtuminen pysyviksi, jolloin maitohampaat irtoavat ja putoavat suusta. Torahampaiden puhkeaminen alkaa myös noin vuoden iässä. Steriloiduilla eläimillä niiden kasvu on heikompaa, ja niillä torahampaat voivat joskus jopa jäädä kasvamatta kokonaan.

Minisian peruslämpö on 38–40 °C, mutta yksilöllistä vaihtelua voi olla jonkin verran. Hengitystiheys on levossa 10–20 kertaa minuutissa, ja lepopulssi on noin 60–90.

|200x200px]]Emakko synnyttää pahnueen, jossa on yleensä 4–7 porsasta, mutta pahnuekoot voivat vaihdella. Porsaiden silmät aukeavat heti synnyttyään, ja ne nousevat jaloilleen saatuaan ensimmäisen annoksensa emakon maitoa. Sitkeään elävä myytti on, että minisian porsaat olisivat nisäuskollisia, mitäjota ne eivät ole. Emakko imettää porsaita 4–6 viikkoa. Karjut tulevat sukukypsiksi jo 2–3 kuukauden ikäisinä aivan kuten emakotkin. Emakolla on kiima noin 21 vuorokauden välein, ja se kestää 2–4 päivää. Nuorella emakolla kiimakierto voi olla epäsäännöllinen ja kiima pidentynyt.