Avaa päävalikko

Muutokset

p
typo, typos fixed: Tästä johtuen → Tämän vuoksi, lukuuno → lukuun o using AWB
== Passiivinen vastarinta ==
[[File:Matti Turkia.JPG|thumb|Työläisaktivistijärjestön perustaja [[Matti Turkia]].]]
Osa työväenliikkeen ensimmäisen polven vaikuttajista oli tehnyt yhteistyötä perustuslaillisten aktivistien muodostaman [[kagaali]]n kanssa jo [[Ensimmäinen sortokausi|ensimmäisen sortokauden]] (1899–1905) alkuvuosina. Heistä merkittävimpiä olivat [[N. R. af Ursin]], [[Yrjö Mäkelin]], [[Reino Drockila]], [[Taavi Tainio]], [[J. K. Kari]], [[Kössi Ahmala]] ja [[Heikki Törmä]] sekä ruotsinkielisessä työväenliikkeessä vaikuttaneet [[Filemon Tiderman]], [[Mårten Holmberg]] ja [[K. H. Wiik]]. Varsinaisen työläisaktivismin aikana he tulivat tunnetuiksi väkivaltaisen toiminnan arvostelijoina ja vastustajina,<ref name=soikkanen6>Soikkanen, s. 256.</ref> lukuunottamattalukuun ottamatta ruotsinkielisiä, jotka vuoden 1905 aikana siirtyivät kannattamaan aktivistien toimintaa.<ref name=rajala>{{Kirjaviite | Tekijä = Rajala, Kalle | Nimeke = Väkivaltaa ja vallankumousta – Aikalaiskäsitys suurlakosta Helsingissä ja Tampereella | Vuosi = 2007 | Sivu = 21–26 | Julkaisupaikka = Tampere | Julkaisija = Tampereen yliopiston Historiatieteen laitos | www = https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/78398/gradu02114.pdf?sequence=1}}</ref>
 
Passiivista vastarintaa, kuten [[kutsuntalakko]]ja organisoineet työväenliikkeen edustajat alkoivat radikalisoitumaan vasta [[Suomen Aktiivinen Vastustuspuolue| Suomen Aktiivisen Vastustuspuolueen]] perustajan [[Konni Zilliacus|Konni Zilliacuksen]] kanssa tekemänsä yhteistyön johdosta. Hän tutustutti työläisaktivistit myös Venäjän sosialistivallankumouksellisiin, joiden kanssa porvarilliset aktivistit olivat jo pitkään tehneet yhteistyötä. Vaikka Suomen perustuslaillisilla ja Venäjän [[Bolševismi|bolševikeilla]] oli täysin erilaiset poliittiset näkemykset, heitä yhdisti pyrkimys tsaarinvallan syrjäyttämiseen. Sosialidemokraattinen puolue ja sen edeltäjä [[Suomen Työväenpuolue]] sen sijaan pysytteli virallisesti erossa sekä passiivisesta että aktiivisesta vastarinnasta. Se ei halunnut riskeerata saavuttamaansa yhteiskunnallista asemaa, kuten omia työväenjärjestöjään ja lehdistöään, vaan keskittyi koko ensimmäisen sortokauden ajan [[Yleinen äänioikeus|äänioikeuskysymykseen]].<ref name=rajala/>
 
== Aktivistiryhmät muodostuvat ==
Keväällä 1905 suomalaiset aktivistit aloittivat aseellisen kapinan valmistelun yhdessä venäjän vallankumouksellisten kanssa. Tarkoituksena oli lamauttaa Suomen suuriruhtinaskunnan ylin hallinto samaan aikaan, kun venäläiset aloittavan oman kapinansa [[Pietari (kaupunki)|Pietarissa]]. Strategian mukaan Suomi oli tarkoitus olla yksi vallankumouksen keskuspaikoista.<ref name=rajala/> Toukokuussa kagaali alkoi kuukausittain maksamaan suuria rahasummia [[Helsingin työväenyhdistys|Helsingin työväenyhdistyksen]] puheenjohtajalle [[Emil Perttilä]]lle, joka oli myös työläisaktivistien johtomiehistä. Rahat oli tarkoitettu virkamiehiä ja sotaväkeä vastaan suunnattujen mielenosoitusten järjestämiseen. Suurimmat kansallishenkiset ja jyrkän venäläisvastaiset mielenosoitukset nähtiin heinä–elokuussa.<ref name=ailio/>
 
Kun kapinan käynnistäjäksi tarkoitettu yleislakko viimein alkoi Venäjällä lokakuussa 1905, se ei sujunutkaan vallankumouksellisten suunnitelmien mukaan. Lisäksi Konni Zilliacus oli siirtynyt syrjään ja aktivisteja johti nyt Saksasta käsin [[Henry Biaudet]]. TästäTämän johtuenvuoksi venäläiset eivät saaneet yhteyttä suomalaisiin aktivisteihin, mutta suurlakko syntyi kuitenkin heidän oma-aloitteisella toiminnallaan.<ref name=rajala/> Se alkoi Suomessa viikonloppuna 28.–29. lokakuuta, kun työläisaktivistit onnistuivat taivuttelemaan [[Pietari–Viipuri-rata|Viipurin ratajakson]] työläiset lakkoon. Samaan aikaan työläisaktivistit organisoivat paikallisia lakkoja kaikissa Suomen merkittävimmissä kaupungeissa sekä ryhtyivät muodostamaan [[Suurlakkokomitea|lakkokomiteoita]] ja yleisen järjestyksen ylläpitämistä varten tarkoitettuja [[Kansalliskaarti (suurlakko)|kansalliskaarteja]] yhdessä perustuslaillisten kanssa. Lakon aikana työläisaktivistit organisoivat muun työväenliikkeen ohella suuria eri puolilla maata järjestettyjä kansankokouksia.<ref>Tikka, s. 22–23.</ref>
 
Vaikka lakko alkoi työväenliikkeen ja porvariston yhteistyönä, ajautuivat osapuolet kuitenkin nopeasti erilleen. Työväenliike antoi ns. ''[[Punainen julistus|punaisen julistuksen]]'', jonka toteuttaminen olisi merkinnyt muun muassa [[Suomen senaatti|senaatin]] erottamista, perustuslailliset taas kävivät kenraalikuvernööri [[Ivan Obolenski]]in kanssa omia neuvottelujaan, kelpuuttamatta työväestön edustajia mukaan. Erimielisyyksien johdosta yhteisesti perustetut kansalliskaartit jakaantuivat lakon loppuvaiheessa työläisten punakaarteiksi ja ylioppilaiden [[Suojeluskunta|suojeluskaartiksi]], joiden välille oli lähellä syntyä jopa väkivaltaisia yhteenottoja.<ref>Tikka, s. 28–30, 39.</ref> Suurlakon johtohahmoihin kuuluneen Yrjö Mäkelinin ajama yhteistoiminta jäi näin ollen tappiolle ja enemmistö sosialidemokraateista omaksui Edward Valppaan kannattaman vallankumouksellisen linjan.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://porthania.blogspot.fi/2007/08/terrori-ja-vkivalta-suomessa.html | Nimeke = Terrori ja poliittinen väkivalta Suomessa | Tekijä = Lahtinen, Mikko | Julkaisija = Hic Rhodus | Ajankohta = 13.8.2007 | Viitattu = 5.12.2015 }}</ref>
13 002

muokkausta