Ero sivun ”Väinö Voionmaa” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 84:
 
Laitoksen peruskiven muurasi itse ministeri Voionmaa, mutta hän ei ehtinyt nähdä ensimmäisen vuosikurssin käynnistymistä; rakennustyö ja viimeistelyt viivästyivät pula-ajan johdosta niin paljon, että vasta neljä vuotta perustajan kuoleman jälkeen opistotyö alkoi. Ensimmäiseksi rehtoriksi valittiin FM Annikki Saarela, joka jatkoikin aina yllättävään kuolemaansa asti vuonna 1967: liikenneonnettomuus kauppamatkalla katkaisi työteliään uran.
 
Kesken jääneen lukuvuoden hoiti loppuun FM Raili Ruusala, joka ei kuitenkaan jäänyt vakinaiseksi vaan uudeksi rehtoriksi valittiin venäjään kieleen erikoistunut FM Martti Ruohonen.
 
Laitos toimi menestyksellä ensimmäisen lukuvuotensa, jonka päätyttyä uudeksi nimeksi päätettiin antaa Väinö [[Voionmaan opisto]]. Se oli valtionapua nauttiva kansanopisto, jossa vuosina 1951–1972 järjestettiin seitsemän kuukautta kestäviä ns. vuosikursseja; niiden aihepiiri käsitti pääasiassa nuorisotyötä, juhlakulttuuria, liikealan perusaineita ja yleensä järjestöasiaa. Vuoden 1972–73 vuosikurssi jäi viimeiseksi, koska peruskoulu-uudistus vähensi yleissivistävän koulutuksen tarvetta. Laitos muutettiin nyt lyhytkurssien pitopaikaksi, jollainen se on 10 kk kestävien medialinjojen (elokuva, näytteleminen, tv, radio, toimittaminen, valokuvaus) lisäksi edelleen.