Ero sivun ”Konstantinus Suuri” versioiden välillä

| arvonimet = ''Germanicus Maximus'' ([[307]])<br /> ''Maximus'' ([[312]])<br /> ''Sarmaticus Maximus'' ([[323]])<br /> ''Victor'' ([[324]])<br /> ''Gothicus Maximus'' ([[328]])<br />''Dacicus Maximus'' ([[336]])

[[Tiedosto:Constantine (272-337).jpg|thumb|right|250px|Vuonna 1998 pystytetty Konstantinus Suuren patsas [[York]]issa, jossa hänet julistettiin keisariksi [[25. heinäkuuta]] [[306]].]]

'''Konstantinus I Suuri''' ({{k-la|Flavius Valerius Constantinus}}, [[27. helmikuuta]] n. [[272]]–[[274]] – [[22. toukokuuta]] [[337]]<ref name="KT309">Kivimäki & Tuomisto, s. &nbsp;309 (luku Konstantinus I). Teos antaa syntymävuodeksi 272 tai 273</ref>) oli [[Rooman valtakunta|Rooman]] [[Rooman keisari|keisari]] [[25. heinäkuuta]] [[306]]–337306–337.<ref name="CPC">Castrén & Pietilä-Castrén: hakusana Konstantinus Suuri</ref>

Konstantinuksen kuollessa 337 hänen kolme poikaansa [[Konstantinus II]], [[Constans]] ja [[Constantius II]] jakoivat isänsä valtakunnan.

Konstantinus syntyi [[Naissus|Naissuksessa]] [[Daakia]]ssa<ref name="KT309"/> (nykyinen [[Niš]], [[Serbia]]n keskiosassa). Hänen isänsä oli [[Constantius I Chlorus]], joka oli valtakunnan taitavimpia sotapäälliköitä.<ref name="CPC"/> Hänen äitinsä [[Pyhä Helena|Helena]] oli majatalon omistajan tytär.<ref name="KT309"/> Tiedetään, että Konstantinus syntyi [[27. helmikuuta]].<ref name="KT309"/> Syntymävuoden on arveltu olleen [[272]]<ref name="KT309"/> tai [[273]].<ref name="KT309"/>

Keisari [[Diocletianus]] järjesti uudelleen Rooman hallinnon vuonna [[293]] ja perusti niin sanotun [[tetrarkia]]n eli nelinvallan. Diocletianus oli jo vuonna [[285]] nimittänyt [[Maximianus|Maximianuksen]] hallitsijakumppanikseen, ja nyt kummallekin keisarille nimitettiin oma apukeisarinsa, jonka titteliksi tuli ''caesar''. Konstantinuksen isästä tuli toinen näistä kahdesta ''caesarista''.<ref name="KT310">Kivimäki & Tuomisto, s. &nbsp;310 (luku Konstantinus I).</ref> Constantius toimi caesarina Rooman valtakunnan läntisessä puoliskossa ''augustus'' Maximianuksen alaisena.<ref name="KT310"/> Constantius oli jo aikaisemmin vuonna 289 eronnut Helenasta mennäkseen naimisiin Maximianuksen tytärpuolen kanssa.{{Lähde||27. joulukuuta 2015|vuosi=2015}}

Konstantinus lähetettiin valtakunnan itäosaan, jossa hän toimi sotilastribuunina keisari Diocletianuksen alaisena [[Nikomedia]]ssa. Voidaankin olettaa, että Konstantinus oli käytännössä panttivankina. Konstantinus seurasi Diocletianusta tämän sotaretkellä Egyptiin vuonna [[295]]. Tässä yhteydessä hän tapasi nuoren kristityn [[Eusebios Kesarealainen|Eusebioksen]], johon Konstantinus teki suuren vaikutuksen. Eusebios kirjoitti myöhemmin ensimmäisen Konstantinuksen elämäkerran. Pari vuotta myöhemmin Konstantinus oli Diocletianuksen lähimpiä avustajia sodassa [[Persia]]a vastaan. Oletettavasti hän oli paikalla, kun Diocletianus antoi polttaa uuden katedraalin [[Nikomedia]]ssa vuonna 303. Tästä hetkestä alkoi viimeinen ja suurin kristittyjen vaino.{{Lähde||27. joulukuuta 2015|vuosi=2015}}

Konstantinus lähti vauhdikkaasti Galeriuksen hovista isänsä luokse Gesoriacumiin [[Gallia]]an.<ref name="KT310"/> Constantius lähti tämän jälkeen Britanniaan sotimaan [[piktit|piktejä]] vastaan. Vain vähän tämän jälkeen Constantius Chlorus kuoli Eburacumissa (nykyinen [[York]]) [[25. heinäkuuta]] [[306]].<ref name="KT310"/> Heti samana päivänä sotilaat kietoivat keisarillisen purppuratoogan Konstantinuksen ympärille, nostivat hänet kilpiensä päälle ja julistivat hänet keisariksi.<ref name="KT310"/> Tämän jälkeen seurasi 18 vuotta taistelua ennen kuin Konstantinus oli koko [[Rooman valtakunta|Rooman valtakunnan]] hallitsija. Konstantinus hoiti loppuun Britannian sotaretken ja palasi sitten Galliaan. Hän lähetti Galeriukselle oman muotokuvansa, jossa hänellä oli Augustuksen arvomerkit.{{Lähde||27. joulukuuta 2015|vuosi=2015}}

Galerius ei hyväksynyt Konstantinusta vaan nimitti itse [[Flavius Valerius Severus|Severuksen]] valtakunnan länsiosan augustukseksi. Konstantinus sai toistaiseksi tyytyä caesarin arvonimeen. Seuraavan kuuden vuoden ajan Konstantinus hallitsi Galliassa ja Britanniassa.<ref name="Norwich">{{Kirjaviite|Tekijä=[[John Julius Norwich]] |Vuosi=[[1991]] |Nimeke=Byzantium: The Early Centuries |Julkaisija=Viking |Tunniste=ISBN 0-394-53778-5}}</ref> Konstantinus soti Galliassa ollessaan muun muassa [[frankit|frankkeja]] vastaan ja otti ehkä arvonimen ''Germanicus Maximus''.<ref name="Livius">{{Verkkoviite|Tekijä=Jona Lendering |Nimeke=Constantine the Great |Viitattu=8. kesäkuuta 2007 |Osoite=http://www.livius.org/cn-cs/constantine/constantine.html |Julkaisija=Livius.org }}</ref>

Vuonna 307 Konstantinus erosi jalkavaimostaan Minervinasta ja meni uusiin naimisiin entisen keisari Maximianuksen (jonka Diocletianus oli pakottanut luopumaan keisarinvallasta) tyttären Faustan kanssa. Maximianus oli poikansa [[Maxentius|Maxentiuksen]] kanssa kaapannut vallan [[Rooma]]ssa. Konstantinus pysytteli erossa Galeriuksen ja Severuksen yrityksistä kukistaa Maximianus ja Maxentius. Vuonna [[308]] Maximianus yritti kapinoida poikaansa vastaan ja joutui pakenemaan Konstantinuksen luokse Galliaan. Maximianus yritti kuitenkin pettää Konstatinuksen vuonna [[310]] yrittämällä saada Konstantinuksen armeijat puolelleen. Yritys epäonnistui ja Konstantinus pakotti Maximianuksen tekemään itsemurhan.<ref name="Norwich"/>

Alkukesästä [[312]] Konstantinus marssi Galliasta Italiaan noin 8000 ratsumiehen ja 90&nbsp;000 jalkaväkisotilaan voimin. [[28. lokakuuta]] 312 Konstantinus kohtasi Maxentiuksen joukot [[Via Flaminia]]n varrella Roomasta koilliseen. Eusebios mainitsee, että Konstantinus näki ennen taistelua taivaalla merkin, punaisen ristin, ja kuuli äänen: "Tässä merkissä olet voittava." [[Mulviuksen sillan taistelu]]ssa Konstantinuksen joukot kukistivat Maxentiuksen joukot täydellisesti. Maxentius oli itse kaatuneiden joukossa ja hänen päätänsä kannettiin keihään nokassa, kun Konstantinus valtasi Rooman. Kunnioittaakseen Konstantinusta [[Rooman senaatti]] rakennutti riemukaaren, joka on vieläkin nähtävänä [[Colosseum]]in lähettyvillä. Riemukaareen käytettiin vanhojen riemukaarten osia. Siihen kirjoitettiin, että Konstantinus oli voittanut ''jumalaisen johdatuksen avulla''. Kristinuskoon ei viitattu.<ref name="Norwich"/>

Pian tämän jälkeen, vuoden [[314]] kesällä Licinius julisti Konstantinukselle sodan. Konstantinus, joka oli juuri palannut Galliaan, marssi 30&nbsp;000 sotilaan kanssa vastustajaansa vastaan. [[8. lokakuuta]] heidän armeijansa kohtasivat ja Konstantinus murskasi vastustajansa, joka pakeni aina Byzantioniin asti. Täällä keisarit solmivat rauhansopimuksen, joka takasi Liciniukselle Rooman itäosan, lukuun ottamatta [[Balkan]]ia, josta ainoastaan [[Traakia]] jäi hänen haltuunsa.<ref name="Norwich"/>

Vuonna 323 Konstantinus ylitti Traakian rajan ja [[3. heinäkuuta]] hän kohtasi Liciniuksen armeijan [[Adrianopolis|Adrianopoliksen]] lähellä. Konstantinus kukisti jälleen Liciniuksen, joka pakeni Byzantioniin, kuten hän oli tehnyt yhdeksän vuotta aikaisemmin. Tällä kertaa rauhanneuvottelut eivät tulleet kyseeseen, vaan Licinius julisti Konstantinuksen karkotetuksi ja apulaisensa Marcus Martianuksen augustukseksi tämän tilalle. Konstantinus alkoi piirittää Byzantionia ja odottaa poikaansa Crispusta ja tämän johtamaa laivastoa. Crispuksen laivasto tuhosi sitä vastaan lähetetyn laivaston [[Hellespontos|Hellespontoksen]] salmessa. Kuultuaan laivastonsa tappiosta Licinius pakeni Vähään-Aasiaan, mutta Konstantinus seurasi perässä ja kukisti Liciniuksen toistamiseen Khrysopoliksen edustalla. Licinius anoi Konstantinukselta armoa ja hänet lähetettiin vankina [[Thessalonika]]an. Paria kuukautta myöhemmin Licinius teloitettiin; tarkkaa syytä, miksi Konstantinus muutti mielensä, ei tiedetä.<ref name="Norwich"/>

Konstantinus olikin Liciniuksen kukistumisen jälkeen valtakunnan kiistaton hallitsija. Hän kevensi kuitenkin omaa taakkaansa nimittämällä viisi tai kuusi [[pretoriaanikaarti|pretoriaaniprefektiä]]. Yhden näistä nimityksistä sai myös caesariksi ylennetty Crispus. Hänen hallittavakseen tuli jo vuonna 318 Britannia, Gallia ja Espanja. Crispus palasi länteen Liciniusta vastaan käydyn sotaretken jälkeen. Yksi prefekteistä oli aina keisarin mukana, joka oli päättänyt tehdä valtakunnan itäosasta oman uuden hallintopaikkansa. Muista prefekteistä ensimmäinen hallitsi Pannonian, Italian ja Afrikan diokeesejä. Toinen hallitsi Makedoniaa, Daakiaa ja Traakiaa. Viimeinen prefekti hallitsi Asiaa, Ponticaa ja Idän diokeesejä. Näiden kolmen prefektin alueet oli luultavasti tarkoitettu Konstantinuksen vielä alaikäisille pojille.<ref>Treadgold, s. &nbsp;36–38</ref>

Konstantinus oli koonnut valtavan armeijan ennen hyökkäystään Liciniusta vastaan. Tämä armeija koostui Konstantinuksen ja tämän entisten vastustajien käytössä olleista reserveistä. Konstantinus kokosi nyt näistä joukoista noin 20&nbsp;000 sotilasta käsittäneen hyvin koulutetun armeijan. Tämän armeijan valiojoukoksi Konstantinus muodosti myös ehkä 3500 ratsumiestä käsittäneen ''scholaen'', joka toimi keisarin henkivartiona.<ref>Treadgold, s. &nbsp;38</ref>

Pretoriaaniprefektien ohella [[magister officiorum]] oli virkamieskoneiston korkein virkamies. Aikaisemmin kaikilla keisareilla oli ollut omat virkamiehensä, mutta Konstantinuksen aikana virkamiesten tuli seurata keisarin mukana. Valtakunnan pääkaupunki oli siellä missä keisari sattui olemaan.<ref>Treadgold, s. &nbsp;38–39</ref>

Konstantinus vähensi myös rahojen kultapitoisuutta. Aikaisemmin yhdestä roomalaisesta naulasta kultaa oli lyöty 60 ''[[solidus]]ta.'' Nyt yhden Konstantinuksen ''soliduksen'' painoksi tuli vain 1/72 naulaa. Saadakseen lisää varoja Konstantinus antoi takavarikoida pakanallisten temppeleiden aarteita. Konstantinus sääti myös veroja, jotka oli maksettava kullassa, mikä takasi valtiolle jatkossakin mahdollisuuden täydentää kultavarojaan. Vastaamaan valtion raha-asioista Konstantinus loi kaksi uutta virkaa. ''Comes sacrarum largitionum'' vastasi valtion julkisista menoista. ''Comes rei privatae'' taas vastasi keisarin henkilökohtaisesta omaisuudesta. Konstantinuksen rahauudistus osoittautui erittäin pysyväksi ja hänen määrittelemänsä soliduksen paino pysyi lähes muuttumattomana läpi koko [[Bysantin valtakunta|Bysantin valtakunnan]] historian.<ref name="Treadgold40">Treadgold, s. &nbsp;40</ref>

Kaupunki vihittiin virallisesti valtakunnan uudeksi pääkaupungiksi 11. toukokuuta 330. Samalla Konstantinus julisti poikansa Constantius II:n caesariksi, mikä vain entisestään yhdisti uuden kaupungin siteitä Konstantinukseen ja hänen perheeseensä.<ref>Treadgold, s. &nbsp;39</ref>

Pian Liciniuksen kukistumisen jälkeen Konstantinus matkusti [[Antiokia]]an, jossa hän huomasi, kuinka laajalle areiolaisuus oli levinnyt. Konstantinus määräsi tärkeimmän teologisen neuvonantajansa, piispa [[Hosius Kordubalainen|Hosius Kordubalaisen]], matkustamaan [[Aleksandria]]an mukanaan kirje, jossa keisari määräsi [[Areios|Areioksen]] selvittämään riitansa Aleksandrian piispa Aleksandroksen kanssa. Hosius ei kuitenkaan onnistunut ja hän lupasi järjestää suuren kokouksen, jossa asia puitaisiin. Konstantinus määräsi kokouksen pidettäväksi [[Nikaia]]ssa, jotta hän saattaisi itse osallistua siihen. Konstantinus halusi kokouksen olevan ekumeeninen, eli koko maailman käsittävä. Keisari lupasi myös maksaa kaikkien kokoukseen saapuvien piispojen matkakulut.<ref name="Treadgold/41">Treadgold, s. &nbsp;41</ref>

[[Ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous]] kokoontui Nikaiassa vuonna [[325]]. Kokous tuomitsi [[areiolaisuus|areiolaisuuden]] harhaopiksi.<ref name="CPC"/><ref>Castren & Pietilä-Castren: hakusanat Areios, Nikaia</ref> Konstantinus määräsi areiolaiset maanpakoon. Samalla päätettiin myös, että kaikki kirkot juhlisivat [[pääsiäinen|pääsiäistä]] samaan aikaan.{{Lähde||27. joulukuuta 2015|vuosi=2015}}

Konstantinus antoi myös säätää muita lakeja, jotka noudattivat kristittyjen eettisiä vaatimuksia. Hän kielsi esimerkiksi [[gladiaattori]]taistelut ja suosi vähemmän verisiä kilpa-ajoja. Uusi lainsäädäntö vaikutti myös valtakunnan asukkaiden perhe-elämään. Aikaisemmat lait olivat sallineet aviopuolisoiden erota jommankumman vaatimuksesta. Uuden lain mukaan avioero sallittiin vain, jos tapaukseen liittyi jokin vakava rikos. Estääkseen lapsimurhat Konstantinus antoi köyhille perheille avustusta julkisista varoista. Konstantinus suosi myös kristittyjä nimittäessään virkamiehiä ja upseereja.<ref>Treadgold, s. &nbsp;41–42</ref>

Matkallaan [[Rooma]]an vuonna [[326]] Konstantinus antoi vangita poikansa Crispuksen<ref name="KT319">Kivimäki & Tuomisto, s. &nbsp;319 (luku Konstantinus I)</ref> ja Liciniuksen pojan Licinianuksen.<ref name="Norwich"/> Paria päivää myöhemmin hän antoi teloittaa kummankin. Vähän myöhemmin keisarinna Fausta koki saman kohtalon.<ref name="KT319"/> Tarkkaa syytä tähän perhetragediaan ei tiedetä. Crispus oli suosittu armeijan ja kansan keskuudessa ja ehkä Konstantinus tappoi hänet mustasukkaisuudesta. On myös väitetty, että Crispuksella ja Faustalla olisi ollut suhde, jonka tähden heidät olisi teloitettu.<ref name="KT319"/>

Tapahtuman jälkeen Konstantinus sääti lakeja, joiden mukaan raiskauksesta ja aviorikoksista voitiin langettaa julmia rangaistuksia. Samoihin aikoihin Konstantinuksen äiti Helena lähti pyhiinvaellusmatkalle Jerusalemiin ehkä aikaisempien tapahtumien johdosta. Vuosina 328 ja 329 Konstantinus matkusti taas valtakunnan länsiosiin. Hän asetti 12-vuotiaan poikansa Konstantinus II:n [[Trier]]iin hallitsemaan samaa aluetta, jota Crispus oli aikaisemmin hallinnut. Konstantinus taisteli myös [[germaanit|germaaneja]] vastaan Reinillä. Konstantinus teki myös sotaretkiä Tonavalle. Vuonna 332 hän kukisti [[visigootit]] ja vuonna 334 [[sarmaatit]].<ref>Treadgold, s. &nbsp;44, 48</ref>

Vuonna 335 Konstantinus oli jo valmis luovuttamaan valtakuntansa kolmelle jäljellä olevalle pojalleen. Hän nimitti myös veljenpoikansa [[Dalmatius Caesar|Dalmatiuksen]] ''caesariksi''. Konstantinus II jatkoi Gallian, Britannian ja Hispanian diokeesien hallitsemista. Constans sai hallittavakseen Italian, African ja Illyrian. Constantius II sai puolestaan Pontican, Asianan ja Idän diokeesit. Dalmatiukselle jäi näin jäljelle Macedonia, Daakia ja Traakia. Caesareista vanhin, Konstantinus II, sai näin ollen neljä diokeesia ja muut kolme. Nuoret keisarit matkustivat omille alueilleen, joissa heidän pretoriaaniprefektiensä ja ''[[magister militum]]ien'' tuli kouluttaa heitä valtakunnan hallitsemisessa ja sodankäynnissä. Konstantinus säilytti vielä asemansa augustuksena ja hän pystyi halutessaan kumoamaan caesareiden päätökset. Tarkoitus oli kuitenkin, että hänen kuolleessaan kaikki neljä caesaria ylennettäisiin augustuksiksi.<ref name="Treadgold48">Treadgold s. &nbsp;48</ref>

Vuonna 337 Konstantinus sairastui ja antoi kastaa itsensä. Kasteen suoritti "Areiolainen" piispa (Eusebius Nicomedia). Eusebius oli Konstantinopolin kaupungin piispa.<ref name="CPC"/> Konstantinus ei enää pukeutunut purppuraviittaan, vaan käytti viimeisten päiviensä ajan valkoista kastekaapuaan. Hän kuoli helluntaina 22. toukokuuta 337 Nikomediassa.<ref name="Treadgold48"/> Suruaika alkoi armeijan suorittamilla epäsuotavien perillisten teurastuksilla. Uhreiksi joutuivat muun muassa Konstantinuksen veljenpoika Dalmatius, josta oli aiemmin tehty ''caesar''. Myös Dalmatiuksen veli Hannibalianus sai surmansa. Armeija vaati, että Konstantinuksen poikien [[Konstantinus II|Konstantinuksen]], [[Constans]]in ja [[Constantius II|Constantiuksen]] tulisi hallita yhdessä. Keisarin poikia jouduttiin odottamaan kauan kotiin provinsseista. Odotellessa valtion korkeimmat kenraalit, ministerit ja virkamiehet kävivät päivittäin selostamassa hallitustoimia [[palsamointi|palsamoidulle]] keisarivainaalle. Kuollut keisari hallitsi näin kesän, syksyn ja talven.<ref name="h863">Henrikson, s. &nbsp;863 (l. Konstantinuksen perhetragedia)</ref>

Konstantinuksen lahjakirjana tunnettu dokumentti on todennäköisesti 700-luvun lopulla tai 800-luvun alkupuolella tehty väärennös, jonka väitettiin olleen Konstantinuksen kirjoittama. Lahjakirjassa Konstantinus antaa [[paavi]] [[Sylvester I|Sylvester I:lle]] ja hänen seuraajilleen vallan [[Rooma]]an ja [[Länsi-Rooma]]n kaupunkeihin. Lahjakirjan syntyhistoria on epäselvä, mutta sen tarkoituksena lienee ollut paavin maallisen vallan perusteleminen Euroopassa. Lahjakirja todistettiin väärennökseksi jo vuonna [[1440]] tekstianalyysin avulla. Lahjakirjan tekstissä esiintyi latinankielisiä ilmaisuja, joita ei käytetty vielä lahjakirjan väitetyn syntyhetken aikaan. 1800-luvulla myös [[katolinen kirkko]] myönsi lahjakirjan väärennökseksi.<ref name="heik">{{Kirjaviite | Tekijä=Tuomas Heikkilä, Samu Niskanen | Nimeke=Euroopan synty | Julkaisija=Edita | Sivu=59 | Vuosi=2004 | Tunniste=ISBN 951-37-4182-6}}</ref>

Konstantinuksen kirjeitä on säilynyt [[Eusebios Kesarealainen|Eusebios Kesarealaisen]] kirkkohistoriassa. Tärkeitä lähteitä Konstantinuksen elämästä ovat myös Eusebios Kesarealaisen kirjoittama Konstantinuksen elämäkerta ''Vita Constantini''<ref>{{Verkkoviite|Tekijä=&nbsp; |Nimeke=Eusebius Pamphilius: Church History, Life of Constantine, Oration in Praise of Constantine |Viitattu=12. kesäkuuta 2007 |Osoite=http://www.ccel.org/ccel/schaff/npnf201.toc.html |Julkaisija=Christian Classics Ethereal library|Kieli={{en}} }}</ref> ja [[Lactantius|Lactantiuksen]] ''De Mortibus Persecutorum'' (Vainoojien kuolemasta).

* {{Kirjaviite|Tekijä=[[John Julius Norwich]] |Vuosi=[[1991]] |Nimeke=Byzantium: The Early Centuries |Julkaisija=Viking |Tunniste=ISBN 0-394-53778-5}}