Ero sivun ”Get Heavy” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 29:
Lordi aloitti albumin äänitykset [[Finnvox]]-studiolla 13. kesäkuuta, ja ne kestivät heinäkuun viidenteen asti, jonka jälkeen työtä jatkettiin Lauttasaaren Crystal-studiolla. Yhtyeellä oli valmiina 25 kappaletta, joista levylle voitiin valita noin puolet.<ref name="Ahlroth 2006, sivu 85">Ahlroth 2006, sivu 85</ref>
 
Albumin äänitykset eivät sujuneet ongelmitta, sillä studiosessioiden aikana yhtyeen ja tuottaja [[T. T. Oksala]]n välillä ilmeni erimielisyyksiä. Esimerkiksi [[Sampsa Astala|Sampsa "Kita" Astala]] halusi kuunnella rumpuosuutensa ennen albumin julkaisua. Oksala kieltäytyi tästä ja kehotti Astalaa kuuntelemaan ne myöhemmin radiosta.<ref name="Ahlroth 2006, sivu 85"/> Suurimmat ongelmat yhtyeelle olivat Oksalan työasenne ja aikataulujen noudattamatta jättäminen. Yhtyeen ja tuottajan yhteinen sopimus oli ollut, että äänitykset alkaisivat kello yhdeltätoista ja kestävät aina kahdeksaan tai yhdeksään. Oksala ei ollut turhan tarkka aikatauluista ja saapui studiolle milloin mihinkin aikaan ja lähti välillä paikalta kesken töiden.<ref name="Ahlroth 2006, sivu 86">Ahlroth 2006, sivu 86</ref> Koska yhteistyö tuottajan kanssa ei sujunut, [[Mr. Lordi]] ilmoitti koko yhtyeen puolesta heidän etsivän uuden miksaajan.<ref name="Ahlroth 2006, sivu 86"/>
 
Elokuussa etelä-afrikkalainen musiikkituottaja [[Kevin Shirley]] soitti [[Asko Kallonen|Asko Kalloselle]]. He juttelevat puhelimessa silloin tällöin, ja Kallonen selitti Lordin tilanteen. Shirley oli Lontoossa miksaamassa [[Led Zeppelin]]in DVD:tä. Hänellä oli studiolla ylimääräistä aikaa, joten Lordin albumin miksaaminen oli mahdollista. Kallonen lensi Lontooseen, ja Mr. Lordi lensi myöhemmin valvomaan miksausta. Hänen harmikseen Shirley oli pyyhkinyt levyltä [[sekvensseri|koneosuuksia]] pois, sillä tämä piti enemmän orgaanisesta soundista. Mr. Lordi oli tästä harmissaan, mutta ei uskaltanut panna vastaankaan.<ref>Ahlroth 2006, sivut 86-88</ref> Myöhemmin kuunnellessaan albumia kotonaan hän ei ollut tyytyväinen. Budjetti oli kuitenkin käytetty ja albumi oli julkaistava sellaisenaan.<ref>Ahlroth 2006, sivu 88</ref>