Ero sivun ”Konstantinus Suuri” versioiden välillä

Keisari [[Diocletianus]] järjesti uudelleen Rooman hallinnon vuonna [[293]] ja perusti niin sanotun [[tetrarkia]]n eli nelinvallan. Diocletianus oli jo vuonna [[285]] nimittänyt [[Maximianus|Maximianuksen]] hallitsijakumppanikseen, ja nyt kummallekin keisarille nimitettiin oma apukeisarinsa, jonka titteliksi tuli ''caesar''. Konstantinuksen isästä tuli toinen näistä kahdesta ''caesarista''.<ref name="KT310">Kivimäki & Tuomisto, s. 310 (luku Konstantinus I).</ref> Constantius toimi caesarina Rooman valtakunnan läntisessä puoliskossa ''augustus'' Maximianuksen alaisena.<ref name="KT310"/> Constantius oli jo aikaisemmin vuonna 289 eronnut Helenasta mennäkseen naimisiin Maximianuksen tytärpuolen kanssa.{{Lähde||27. joulukuuta 2015|vuosi=2015}}

Konstantinus lähetettiin valtakunnan itäosaan, jossa hän toimi sotilastribuunina keisari Diocletianuksen alaisena [[Nikomedia]]ssa. Voidaankin olettaa, että Konstantinus oli käytännössä panttivankina. Konstantinus seurasi Diocletianusta tämän sotaretkellä Egyptiin vuonna [[295]]. Tässä yhteydessä hän tapasi nuoren kristityn [[Eusebios Kesarealainen|Eusebioksen]], johon Konstantinus teki suuren vaikutuksen. Eusebios kirjoitti myöhemmin ensimmäisen Konstantinuksen elämäkerran. Pari vuotta myöhemmin Konstantinus oli Diocletianuksen lähimpiä avustajia sodassa [[Persia]]a vastaan. Oletettavasti hän oli paikalla, kun Diocletianus antoi polttaa uuden katedraalin [[Nikomedia]]ssa vuonna [[303]]. Tästä hetkestä alkoi viimeinen ja suurin kristittyjen vaino.{{Lähde||27. joulukuuta 2015|vuosi=2015}}

Vuonna [[305]] Diocletianus päätti luopua keisarinvallastaan ja pakotti vastahakoisen Maximianuksen tekemään samoin. Näin Konstantinuksen isästä Constantius Chloruksesta ja caesar [[Galerius|Galeriuksesta]] tuli uudet hallitsijakumppanit. Constantius sai hallittavakseen valtakunnan länsiosan ja hänen caesarikseen Diocletianus nimitti Galeriuksen toivomuksesta [[Flavius Valerius Severus|Flavius Valerius Severuksen]]. Galerius sai puolestaan valtakunnan itäosan ja hänen caesarikseen nimitettiin hänen sukulaisensa [[Maximinus Daia]].{{Lähde||27. joulukuuta 2015|vuosi=2015}}

Konstantinus lähti vauhdikkaasti Galeriuksen hovista isänsä luokse Gesoriacumiin [[Gallia]]an.<ref name="KT310"/> Constantius lähti tämän jälkeen Britanniaan sotimaan [[piktit|piktejä]] vastaan. Vain vähän tämän jälkeen Constantius Chlorus kuoli Eburacumissa (nykyinen [[York]]) [[25. heinäkuuta]] [[306]].<ref name="KT310"/> Heti samana päivänä sotilaat kietoivat keisarillisen purppuratoogan Konstantinuksen ympärille, nostivat hänet kilpiensä päälle ja julistivat hänet keisariksi.<ref name="KT310"/> Tämän jälkeen seurasi 18 vuotta taistelua ennen kuin Konstantinus oli koko [[Rooman valtakunta|Rooman valtakunnan]] hallitsija. Konstantinus hoiti loppuun Britannian sotaretken ja palasi sitten Galliaan. Hän lähetti Galeriukselle oman muotokuvansa, jossa hänellä oli augustuksenAugustuksen arvomerkit.{{Lähde||27. joulukuuta 2015|vuosi=2015}}

Vuonna [[307]] Konstantinus erosi jalkavaimostaan Minervinasta ja meni uusiin naimisiin entisen keisari Maximianuksen (jonka Diocletianus oli pakottanut luopumaan keisarinvallasta) tyttären Faustan kanssa. Maximianus oli poikansa [[Maxentius|Maxentiuksen]] kanssa kaapannut vallan [[Rooma]]ssa. Konstantinus pysytteli erossa Galeriuksen ja Severuksen yrityksistä kukistaa Maximianus ja Maxentius. Vuonna [[308]] Maximianus yritti kapinoida poikaansa vastaan ja joutui pakenemaan Konstantinuksen luokse Galliaan. Maximianus yritti kuitenkin pettää Konstatinuksen vuonna [[310]] yrittämällä saada Konstantinuksen armeijat puolelleen. Yritys epäonnistui ja Konstantinus pakotti Maximianuksen tekemään itsemurhan.<ref name="Norwich"/>

Vain pari päivää ennen kuolemaansa huhtikuussa [[311]] Galerius antoi säätää lain, joka kielsi kristittyjen vainoamisen. Galeriuksen kuoleman jälkeen korkeimmasta vallasta taisteli enää neljä henkilöä: Konstantinus, Galeriuksen kanssahallitsija [[Licinius]], tämän veljenpoika [[Maximinus Daia]] ja Maximianuksen poika Maxentius. Konstantinus ja Licinius solmivat liiton, joka edellytti, että Konstantinus valtaisi Maxentiukselle kuuluvan Italian ja että Licinius solmisi avioliiton Konstantinuksen siskon Constantian kanssa. Liciniuksella oli ongelmia Maximianus Daian kanssa, joka hallitsi melkein koko valtakunnan itäosaa.<ref name="Norwich"/>

Vuonna [[317]] Konstantinus julisti kaksi nuorta poikaansa ''caesareiksi''. [[Crispus]] oli Konstantinuksen poika aikaisemmasta avioliitosta Minervinan kanssa. Isänsä mukaan nimetty [[Konstantinus II|Konstantinus]] oli taas toisesta avioliitosta Faustan kanssa. Seuraavana vuonna Konstantinus siirsi pääkaupunkinsa Serdican kaupunkiin (nykyinen [[Sofia]]).<ref name="Norwich"/>

Vuonna [[323]] Konstantinus ylitti Traakian rajan ja [[3. heinäkuuta]] hän kohtasi Liciniuksen armeijan [[Adrianopolis|Adrianopoliksen]] lähellä. Konstantinus kukisti jälleen Liciniuksen, joka pakeni Byzantioniin, kuten hän oli tehnyt yhdeksän vuotta aikaisemmin. Tällä kertaa rauhanneuvottelut eivät tulleet kyseeseen, vaan Licinius julisti Konstantinuksen karkotetuksi ja apulaisensa Marcus Martianuksen augustukseksi tämän tilalle. Konstantinus alkoi piirittää Byzantionia ja odottaa poikaansa Crispusta ja tämän johtamaa laivastoa. Crispuksen laivasto tuhosi sitä vastaan lähetetyn laivaston [[Hellespontos|Hellespontoksen]] salmessa. Kuultuaan laivastonsa tappiosta Licinius pakeni Vähään-Aasiaan, mutta Konstantinus seurasi perässä ja kukisti Liciniuksen toistamiseen Khrysopoliksen edustalla. Licinius anoi Konstantinukselta armoa ja hänet lähetettiin vankina [[Thessalonika]]an. Paria kuukautta myöhemmin Licinius teloitettiin; tarkkaa syytä, miksi Konstantinus muutti mielensä, ei tiedetä.<ref name="Norwich"/>

Vain muutama kuukausi Liciniuksen kukistumisesta Konstantinus aloitti vanhan kreikkalaisen [[Byzantion]]in kaupungin jälleenrakentamisen uudeksi pääkaupungikseen. Konstantinus oli huomannut kaupungin strategisen sijainnin [[Bosporinsalmi|Bosporinsalmen]] rannalla kolmiomaisen niemen kärjessä. Kaupunkia ympäröi kahdelta puolelta meri ja maapuolelta muurit. Lisäksi alueella sijaitsi yhteensä seitsemän kukkulantapaista, aivan kuin alkuperäisessä Roomassakin. Legendan mukaan hän oli nähnyt kaupungin sijainnin unessa.{{lähde}} Konstantinus antoi kaupungille nimeksi ''Nova Roma'' eli Uusi Rooma. Konstantinuksen kuoleman jälkeen kaupunkia alettiin kuitenkin kutsua [[Konstantinopoli]]ksi eli Konstantinuksen kaupungiksi. Byzantion sopi valtakunnan uudeksi pääkaupungiksi sijaintinsa ansiosta. Rooma ei enää sopinut tähän tehtävään, koska se sijaitsi liian kaukana valtakunnan itäosista, missä keisaria eniten tarvittiin. Byzantionista käsin keisari oli lähellä levottomia [[Tonava]]n ja Persian vastaisia alueita sekä valtakunnan vilja-aittaa, [[Egypti]]ä. Kaupungilla oli myös symbolista arvoa paikkana, jossa Licinius oli kukistunut.{{Lähde||27. joulukuuta 2015|vuosi=2015}}

Konstantinus laajensi kaupunkia, jakoi sen 14 alueeseen ja rakennutti uudet muurit sekä useita julkisia rakennuksia. Konstantinus perusti kaupunkiin myös senaatin ja aloitti samanlaisen ruoanjakelun, kun Roomassakin. Konstantinopolista ei kuitenkaan tullut heti tärkeää kaupunkia, koska keisari matkusti usein muualle ja suurin osa virkamiehistä seurasi aina hänen mukanaan. Kaupungissa oli jo ennestään muun muassa [[termit|kylpylöitä]], stadioni ja luultavasti myös [[akvedukti]], mutta Konstantinuksen käskystä sinne rakennettiin uusi [[forum]]. Stadionia laajennettiin ja se muutettiin etupäässä hevosajoja varten tarkoitetuksi [[hippodromi]]ksi. Kaupunkiin rakennettiin myös niin sanottu Suuri palatsi, kaksi eri taloa senaatille ja monia rakennuksia julkishallinnolle. Konstantinus myös rakennutti useita kirkkoja, muun muassa [[Hagia Irene]]n katedraalin.{{Lähde||27. joulukuuta 2015|vuosi=2015}}

Kaupunki vihittiin virallisesti valtakunnan uudeksi pääkaupungiksi [[11. toukokuuta]] 330. Samalla Konstantinus julisti poikansa Constantius II:n caesariksi, mikä vain entisestään yhdisti uuden kaupungin siteitä Konstantinukseen ja hänen perheeseensä.<ref>Treadgold, s. 39</ref>

Konstantinuksesta tuli ensimmäinen keisari, joka kääntyi kristinuskoon. Hän antoi kuitenkin kastaa itsensä vasta kuolinvuoteellaan. Ei tiedetä, kääntyikö Konstantinus kristinuskoon vähitellen elämänsä aikana vai omaksuiko hän uskon äitinsä Helenan vaikutuksesta jo nuorena.{{Lähde||27. joulukuuta 2015|vuosi=2015}}

Konstantinus oli jo vuonna 313 silloisen kanssahallitsijansa Liciniuksen kanssa säätänyt niin sanotun [[Milanon edikti]]n, joka poisti lopullisesti esteet [[kristinusko]]n ja muiden uskontojen harjoittamiselta. Edikti poisti kristittyihin kohdistuneet vainot ja palautti kirkoilta takavarikoidun omaisuuden. Konstantinus oli kuitenkin alkanut suosia kristittyjä, ja hän oli jo Mulviuksen sillan taistelun jälkeen lahjoittanut Rooman piispalle alueen, jolle [[Lateraanikirkko]] rakennettiin. Konstantinus sääti myös lakeja, jotka antoivat kirkoille ja papistolle etuoikeuksia ja verohelpotuksia sekä vapautuksia erilaisista velvollisuuksista. Kristinuskosta ei kuitenkaan tehty valtionuskontoa eikä pakanallisuutta kielletty.{{Lähde||27. joulukuuta 2015|vuosi=2015}}

Vuonna [[337]] Konstantinus sairastui ja antoi kastaa itsensä. Kasteen suoritti "Areiolainen" piispa (Eusebius Nicomedia). Eusebius oli Konstantinopolin kaupungin piispa.<ref name="CPC"/> Konstantinus ei enää pukeutunut purppuraviittaan, vaan käytti viimeisten päiviensä ajan valkoista kastekaapuaan. Hän kuoli helluntaina [[22. toukokuuta]] [[337]] Nikomediassa.<ref name="Treadgold48"/> Suruaika alkoi armeijan suorittamilla epäsuotavien perillisten teurastuksilla. Uhreiksi joutuivat muun muassa Konstantinuksen veljenpoika Dalmatius, josta oli aiemmin tehty ''caesar''. Myös Dalmatiuksen veli Hannibalianus sai surmansa. Armeija vaati, että Konstantinuksen poikien [[Konstantinus II|Konstantinuksen]], [[Constans]]in ja [[Constantius II|Constantiuksen]] tulisi hallita yhdessä. Keisarin poikia jouduttiin odottamaan kauan kotiin provinsseista. Odotellessa valtion korkeimmat kenraalit, ministerit ja virkamiehet kävivät päivittäin selostamassa hallitustoimia [[palsamointi|palsamoidulle]] keisarivainaalle. Kuollut keisari hallitsi näin kesän, syksyn ja talven.<ref name="h863">Henrikson, s. 863 (l. Konstantinuksen perhetragedia)</ref>