Ero sivun ”Ikuri” versioiden välillä

'''Ikuri''' on yksi [[Tampere]]en läntisistä kaupunginosista lähellä [[Nokia (kaupunki)|Nokia]]n rajaa. Pääosa Ikurista on omakotialuetta. Ikurin itäosassa on myös Virontörmänkadun kerrostaloalue.

 

===Ikurin omakotialue===

Alueen tiet ovat pääosin nimetty maanviljelysaiheisesti, kuten Maamiehentie, Heinämiehentie ja Marjamiehentie. Ikurista [[Kalkku]]un ulottuvan Myllypuron luonnonsuojelualueen [[lehtometsä|puronvarsilehdot]] on luokiteltu luontopoliittisesti arvokkaaksi [[Natura 2000|Natura-kohteeksi]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.tampere.fi/ymparistojaluonto/luonnonsuojelu/luonnonsuojelualueet/myllypuro.html | Nimeke =Myllypuro | Julkaisija =Tampereen kaupunki | Viitattu = 7.9.2008 }}</ref> Tunnettu [[Popeda]]-yhtye on kotoisin Ikurista.

Nimenä Ikuri esiintyy jo 1500-luvulla veroluetteloissa: Ikurin tilaa oli viljellyt Niilo Ijkuri hänen jälkeensä Simo Ikuri. 1600-luvun alussa tila liitettiin Hyhkyn Mattilan tilaan. Ikuri tuli kaupunginosan nimeksi vuonna 1948 hyväksytyn [[asemakaava]]n myötä. Ikuriin laadittiin melko pian myös lisäasemakaava, jonka alue käsitti Tohlopintien, nykyisen Tesomankadun ja Tesomajärven välisen alueen nykyisen "Länsiportin" tienoille asti. Tätä lisäasemakaavaa ei kuitenkaan toteutettu. Ikurin asemakaava oli muotoiltu varsin väljäksi ja maastoa myötäileväksi. Eräänä lähtökohtana vaikuttaa olleen, että pahimpia kivikolukoita ei tonteiksi kaavoitettu, vaan jätettiin luonnonpuistoiksi. Pääosin sodanjälkeisen [[sotaveteraani|rintamamiesten]] ja [[siirtoväki|siirtoväen]] asuttamiseksi luotu asuma-alue oli enimmältä osaltaan [[Epilä]]n [[Kaarilan kartano]]n maita. Alueella alkoi hyvin nopeasti talojen rakentaminen, jopa niin nopeasti, että ennen vuotta 1950 alueella asukasmäärä oli jo 31, vaikka tiet, sähkö ja viemäriverkosto olivat vasta rakenteilla. Kulkuteinä käytettiinkin vanhoja alueella risteilleitä kärryteitä, jotka [[Lamminpää]]n, [[Rahola (Tampere)|Raholan]] ja [[Villilä]]n suunnasta johtivat Ikurin osin kivikkoisten korpimetsien ja savisten vainioiden muodostamalle alueelle. Ikuriin oli muodostettu noin 10 aarin tonttien lisäksi myös 31 parin [[hehtaari]]n suuruista [[asuntoviljelystila]]a. Linja-autoliikenne alkoi Ikurin vastaperustetun omakotiyhdistyksen anomuksesta Lamminpään linjan ylimääräisellä ruuhkavaunulla vuonna 1951 aluksi kaksi kertaa päivässä Haukiluomantien ja Maamiehentien risteykseen, ja sitä mukaa, kun tietä valmistui, linja ulottui Maamiehentien ja Kuokkijantien risteykseen. Linja 10n reitti ulottui vihdoin kesällä 1953 jo Ikurintien ja Tuohikorventien risteykseen, joka muodostuikin vuosikausiksi linjan päätepisteeksi. Sekaannuksia aiheutti, että sama linjannumero 10 ajoi joka toisen vuoron Ikuriin ja joka toisen Kalkkuun. Koska tieyhteyttä ei Ikurin ja Kalkun välillä suunnitelmista huolimatta ollut, muodostettiin kaksi linjaa vuoden 1954 alkupuolella; 10 jäi vain Kalkun linjaksi ja 13 alkoi liikennöidä Ikuriin. Ikurin ja naapurikaupunginosa Kalkun liikenne oli, kuten Jarmo Peltolan kirja ''Onnikoita ja rollikoita'' toteaa, todellista kunnallista liikennettä, olihan Ikurissa asukkaita seuraavan vuosikymmenen alussa 1257, linjalla kaksi onnikkaa ja ajomatka [[Keskustori]]lta 13 km.