Ero sivun ”Val Lewton” versioiden välillä

| aktiivisena = 1932-19511932–1951

| puoliso = Ruth Knapp (1929-19511929–1951)

| tunnetuimmat ohjaukset= ''[[Kissaihmiset]]'', ''[[Yö voodoo-saarella]]''

'''Val Lewton''' (oik. nimi ''Vladimir Ivan Leventon'', [[7. toukokuuta]] [[1904]] [[Jalta]], [[Venäjän keisarikunta]] (nyk. [[Ukraina]]) – [[14. maaliskuuta]] [[1951]] [[Los Angeles]], [[Kalifornia]], [[Yhdysvallat]]) oli [[Yhdysvallat|yhdysvaltalainen]] [[elokuvatuottaja]] ja [[käsikirjoittaja]]. Hänet tunnetaan parhaiten 1940-luvulla [[RKO Pictures|RKO:lle]] tuottamistaan [[kauhuelokuva]]n klassikoista.<ref name=telotte>Telotte</ref>

Val Lewton on harvoja tuottajia, joilla on ollut oma tunnistettavissa oleva yhtenäinen tyyli. Lewtonin tuottamat elokuvat ovatkin ensi sijassa Lewtonin elokuvia ja vasta toissijaisesti elokuvan ohjaajan. Kaikki Lewtonin RKO-elokuvat ovat tyylillisesti yhtenäisiä, vaikka elokuvien ohjaajat vaihtuivat.<ref name=ebert>katso esim. Ebert</ref>

Lewton tuotti RKO:lle 11 pienen budjetin [[B-elokuva]]a. ParhaimmatParhaat niistä hän teki ohjaaja [[Jacques Tourneur]]in kanssa: ''[[Kissaihmiset]]'', ''[[Yö voodoo-saarella]]'' ja ''[[Leopardimies]]''.<ref name=telotte>Telotte</ref>

Val Lewton syntyi Jaltassa 7. toukokuuta 1904 Vladimir Ivan Leventonina. Hänen isänsä Max Hofscheider kuoli 1908, ja seuraavana vuonna Leventovit (äiti Nina ja lapset Val ja Lucy) muuttivat Yhdysvaltoihin. Äiti englantilaisti samalla perheen nimen Lewtoniksi. Yhdysvalloissa Nina Lewton oli sisarensa [[Alla Nazimova]]n palveluksessa.<ref name=lacy>Lacy</ref> 1920-luvun alussa Lewton opiskeli journalismia [[Columbian yliopisto]]ssa ja toimi sen jälkeen lehtimiehenä ja kirjailijana. Hän avioitui Ruth Knappin kanssa 1928. Avioliitto kesti Lewtonin kuolemaan asti.<ref name=lacy>Lacy</ref>

Val Lewton kuoli sydänkohtaukseen 14. maaliskuuta 1951.<ref name=vieira>Vieira</ref>

Lewtonin ensimmäinen teos, runokokoelma ''Panther Skin and Grapes'' ilmestyi omakustanteena 1923. Hänen äitinsä Nina Lewton, joka oli töissä [[MGM|MGM:n]] käsikirjoitusosastolla, hankki hänelle töitä yrityksen mainososastolta 1928.<ref name=lacy>Lacy</ref>

Lewton oli myös kirjoittanut useita romaaneja. Britanniassa 1926 ilmestynyt ''The Cossack Sword'' oli myyntimenestys siellä, muttei menestynyt Yhdysvalloissa.<ref name=books>Books by Val Lewton</ref> Hänen tunnetuin romaaninsa on 1932 ilmestynyt ''No Bed of her Own'', josta [[Paramount Pictures|Paramount]] teki elokuvan ''[[Mies minua varte]]n'' (''No Man of Her Own'', 1933). Sen pääosissa olivat [[Clark Gable]] ja [[Carole Lombard]].<ref name=lacy>Lacy</ref>

Lewton lähti MGM:ltä 1932 ja solmi [[Vanguard Press]]in kanssa sopimuksen, joka käsitti vuosittain viisi romaania. Osan näistä romaaneista hän kirjoitti salanimellä Carlos Keith. 1933 Nina Lewton auttoi jälleen poikaansa, kun [[David O. Selznick]] pyysi Nina Lewtonia etsimään venäläissyntyisen kirjailijan, joka pystyisi tekemään käsikirjoituksen ''[[Taras Bulba]]sta''. Lewton palkattiin kirjoittamaan käsikirjoitusta, ja vaikka elokuvaa ei koskaan tehtykään, Lewton muutti Kaliforniaan ja työskenteli Selznickin kirjoittajana ja apulaisena vuoteen 1942 asti.<ref name=lacy>Lacy</ref> Hän ohjasi muun muassa ''[[Giljotiinin varjossa]]'' elokuvan taistelukohtaukset.<ref name=vieira>Vieira</ref>

Lewton hyväksyi tarjouksen.<ref name=vieira>Vieira</ref>

Lewton kokosi ympärilleen ryhmän tekijöitä, joiden kanssa hän teki monet elokuvistaan. Näitä olivat muun muassa ohjaaja [[Jacques Tourneur]], käsikirjoittaja [[DeWitt Bodeen]], säveltäjä [[Roy Webb]], kuvaaja [[Nicholas Musuraca]] ja leikkaaja/ohjaaja [[Mark Robson]]. Tavallisesti Bodeen kirjoitti käsikirjoituksen ensimmäisen version, jota sitten kaikki työstivät, ja lopuksi Lewton kirjoitti käsikirjoituksen vielä kokonaan uudestaan.<ref name=vieira>Vieira</ref>

Ensimmäinen Koernerin antama elokuvan nimi oli ''[[Kissaihmiset]]''. Se kertoo nuoresta naisesta, joka on vakuuttunut, että hänellä on kissaihmisten kirous ja hän muuttuisi pantteriksi ollessaan mustasukkainen. Elokuva kuvattiin nopeasti ja alle budjetin. Se menestyi erittäin hyvin ja tuotti yli 3 000 000 dollaria. Käytännössä se pelasti RKO:n vararikolta. Lewtonin seuraavat kaksi elokuvaa menestyivät myös hyvin. ''Kissaihmisiä'' seurasi ''[[Yö voodoo-saarella]]'' (''I Walked with a Zombie'', 1943). Lewton ei pitänyt elokuva nimestä ('Kävelin zombien kanssa'), joten hän päätti tehdä siitä modernin sovituksen ''[[Kotiopettajattaren romaani|Kotiopettajattaren romaanista]]''. ''[[Leopardimies]]'' (1943) kertoo murhasarjasta, jonka syylliseksi epäillään mustaa pantteria. Tourneur ohjasi kummatkin elokuvat.<ref name=vieira>Vieira</ref>

Lewtonin ja Tourneurin kolme elokuvaa olivat tuottaneet niin hyvin voittoa, että RKO päätti erottaa kaksikon, koska he Lewtonin mukaan uskoivat ansaitsevansa siten vielä enemmän. Lewton sai ylennyksen a-elokuviin, mutta palasi omasta halustaan b-elokuvien tuotantoon, sillä niissä hänellä oli enemmän vapautta ja lisäksi hän halusi antaa Mark Robsonille ylennyksen ohjaajaksi. Jacques Tourneur pääsi ohjaamaan a-luokan elokuvia RKO:lla.<ref name=vieira>Vieira</ref> Seuraavan elokuvan nimi oli jälleen markkinointiyksikön hyväksi havaitsema ''[[Seitsemäs uhri]]'' (1943), joka kertoo saatananpalvojien kynsiin joutuneesta naisesta. Lewtonin kolme ensimmäistä elokuvaa leikannut Robson ohjasi elokuvan. Se ei ollut sellainen menestys kuin edelliset elokuvat, eivätkä kriitikot arvostaneet sitä Lewtonin odottamalla tavalla.<ref name=vieira>Vieira</ref>

''[[Aavelaiva (vuoden 1943 elokuva)|Aavelaivassa]]'' (1943) merimies yrittää varoittaa muita siitä, että kapteeni on psykopaattinen tappaja. Elokuva poistettiin levityksestä, kun sitä syytettiin plagioinnista. RKO hävisi oikeusjutun, ja elokuvaa ei näytetty vuosikymmeniin.<ref name=tcmghost>TCM – The Gost ship</ref> Seuraavaksi Lewton sai tehtäväksi ohjata jatko-osan ''Kissaihmisille'', jonka nimi olisi ''[[Kissaihmisten kirous]]'' (1944). Lewton ei ollut lainkaan innostunut koko ajatuksesta. Elokuvassa on samat näyttelijät ja roolihahmot kuin ''Kissaihmisissä'', mutta siitä ei tullut kauhuelokuvaa vaan tarina pikkutytöstä, joka elää omassa mielikuvitusmaailmassaan. RKO:n johtoporras ei ollut siihen tyytyväinen, eikä se menestynyt hyvin. Se sai kuitenkin hyviä arvosteluja – varsinkin vaikutusvaltaiselta [[James Agee]]lta.<ref name=vieira>Vieira</ref>

Lewton tuotti 1944 kaksi elokuvaa, jotka poikkeuksellisesti eivät olleet kauhuelokuvia: ''[[Fifi (elokuva)|Fifi]]'' perustui [[Guy de Maupassant]]in novelliin ja ''[[Kotirintaman ongelmanuoret]]''. Kumpikaan ei menestynyt kovin hyvin, vaikka ''Fifi'' saikin hyviä arvosteluja. RKO halusi hillitä Lewtonia ja palkkasi [[Universal Pictures|Universalilta]] Lewtonin uudeksi esimieheksi Jack Grossin, jonka kanssa Lewton ei tullut lainkaan toimeen. Grossin ensimmäinen tehtävä Lewtonille oli tehdä kaksi [[Boris Karloff]] -elokuvaa. Karloff oli solminut sopimuksen RKO:n kanssa, koska oli kyllästynyt Universalin kauhuelokuvien tyyliin.<ref name=vieira>Vieira</ref>

Seuraavan elokuvan piti olla ''[[Tuhoon tuomittu saari]]'', mutta sen kuvauksia jouduttiin lykkäämään, koska Karloff sairastui ja hänen toivuttuaan leikkauksesta muut näyttelijät olivat varattuja. Sen sijaan Lewton ehdotti ''[[Ruumiinsieppaajat|Ruumiisieppaajia]]'' (1945), joka perustui [[Robert Louis Stevenson]]in novelliin. Sen pääosissa oli Karloffin lisäksi [[Bela Lugosi]], toinen tunnettu Universal-kauhuelokuvien näyttelijä. Elokuva kertoo lääkäristä, joka palkkaa miehen hankkimaan ruumiita lääketieteellisiä tutkimuksia varten.<ref name=vieira>Vieira</ref> ''Ruumiinsieppaajat'' kuuluu sekä Karloffin että Lugosin parhaimpiin elokuviin. Lewton kirjoitti myös käsikirjoituksen elokuvaan salanimellä Carlos Keith.<ref name=allmovie-body>AllMovie – The Body Snatcher</ref>

''Ruumiinsieppaajien'' jälkeen ''Tuhoon tuomitun saaren'' tuotanto alkoi uudestaan joulukuussa 1944. Koerner oli vakavasti sairas ja Lewton joutui kiistelemään Grossin kanssa siitä, kuinka paljon kauhua elokuvassa pitäisi olla. Lewtonin ja Karloffin kolmas (ja viimeinen) yhteinen elokuva oli ''[[Bedlam – kauhujen talo]]''. Käsikirjoituksen tekivät Lewton (salanimellä Carlos Keith) ja ohjaaja Mark Robson. Elokuva jäi Lewtonin viimeiseksi RKO:lla. Hän sai sydänkohtauksen marraskuussa 1946 ja lähti sen jälkeen pois RKO:lta.<ref name=vieira>Vieira</ref>

RKO-vuosien jälkeen Lewton hylkäsi kauhuelokuvat ja siirtyi tuottamaan suuren budjetin elokuvia. Ensimmäinen näistä oli romanttinen ''[[Toivoton rakkaus]]'' (1949) [[Paramount Pictures|Paramountille]]. Elokuvan tuotanto oli kaoottinen ja Paramountilta kesti vuoden ennen kuin se salli elokuvan ensi-illan. ''Toivoton rakkaus'' oli ensimmäinen Lewtonin elokuva, joka tuotti tappiota. <ref name=bansak-405-6>Bansak 1995, s. 405–406.</ref>

Paramountilta Lewton siirtyi [[MGM|MGM:lle]], jolle hän tuotti romanttisen komedian ''[[Yhteinen rakkaus]]'' (1950). Se oli Lewtonin kallein elokuva, joka kuitenkin kärsi heikosta juonesta. Edmund G. Bansakin mukaan se on Lewtonin huonoin elokuva.<ref name=bansak-407-9>Bansak 1995, s. 407–409.</ref>

Viimeisen elokuvansa ''[[Kuoleman rummut (vuoden 1951 elokuva)|Kuoleman rummut]]'' (1951) Lewton tuotti [[Universal Studios|Universalille]]. Se oli pienen budjetin [[lännenelokuva]] ja myös Lewtonin ensimmäinen [[värielokuva]]. Kahdesta edellisestä elokuvasta poiketen se on tyylillisesti luonteva jatko Lewtonin RKO-elokuville. ''Kuoleman rumpujen'' jälkeen Lewton solmi sopimuksen itsenäisen tuottajan [[Stanley Kramer]]in kanssa, mutta Lewton kuoli pian yhteistyön alettua.<ref name=bansak-410-4>Bansak 1995, s. 410–414.</ref>

Lewtonin RKO-elokuvat ovat tyylillisesti hyvin yhtenäisiä. Niissä kauhu oli hienovaraista ja vihjailevaa – tärkeää ei ollut se mitä näytettiin vaan se mikä jäi näyttämättä. Universalin tuonaikaiset kauhuelokuvat keskittyivät näyttämään hirviöt, mutta Lewtonin elokuvissa hirviöitä nähdään hyvin harvoin. Kuvauksen, valaistuksen ja leikkauksen keinoin kuvat rajattiin niin, että hirviö jäi juuri kuvan ulkopuolelle tai varjoihin. Lewton itse sanoikin: "Jos”Jos valkokangas on tarpeeksi pimeä, mielessäsi voit kuvitella sinne mitä tahansa. Me olemme erittäin hyviä pimeissä kohdissa."” Lewtonin elokuvissa valon, varjojen ja pimeyden leikki luo ainutlaatuisen ilmapiirin.<ref name=telotte>Telotte</ref>

Lewtonin visuaalinen tyyli ei ollut tietoinen valinta vaan osittain pakon sanelema. Elokuvien budjetti ja aikataulu oli äärimmäisen tiukka. Koska hirviömaskeeraus oli kallista, hirviöihin vain vihjattiin.<ref name=telotte>Telotte</ref> Kustannussyistä lavasteet olivat usein valmiita lavasteita muista elokuvista tai jopa keskeneräisiä. Taitavalla valaistuksella lavastuksen puutteet saatiin kuitenkin piilotettua.<ref name=cat>TCM – Cat People – Articles</ref>

*{{Kirjaviite | Tekijä = Bansak, Edmund G.| Nimeke = Fearing the Dark: The Val Lewton Career| Vuosi = 1995| Julkaisupaikka = Jefferson, North Carolina| Julkaisija = McFarland & Company| Tunniste = ISBN 0786417099| www = http://books.google.com/books?hl=en&lr=&id=Tla20AU48uMC&oi=fnd&pg=PP9&dq=%22val+lewton%22&ots=0MCj47VbzW&sig=6a8amA9EOeNUyZ6fB5HHqIIvraA#v=onepage&q&f=false | Viitattu = 8.8.2011| Kieli = {{en}} }}

* <ref name=cat>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.tcm.com/tcmdb/title/70479/Cat-People/articles.html | Nimeke = TCM – Cat People – Articles | Julkaisu = www.tcmTCM.com|Viitattu = 9.8.2011| Kieli = {{en}} }}</ref>

*<ref name=telotte>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.filmreference.com/Writers-and-Production-Artists-Kr-Lo/Lewton-Val.html| Nimeke = Lewton, Val| Tekijä = Telotte, J. P.| Julkaisu = www.filmreferenceFilmreference.com| Viitattu = 8.8.2011| Kieli = {{en}} }}</ref>

* <ref name=vieira>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.brightlightsfilm.com/50/lewton.htm| Nimeke = Darkness, Darkness: The Films of Val Lewton| Tekijä = Vieira, Mark A.| Julkaisu = BrightLightFilm.comBright Lights Film Journal | Ajankohta = 2003| Viitattu = 15.2.2010| Kieli = {{en}} }}</ref>

{{DEFAULTSORTAAKKOSTUS:Lewton, Val}}